Maatalouden ympäristötukijärjestelmän (1995-1999) toimeenpano

Abstract

Suomessa toteutettiin ensimmäinen maatalouden ympäristötukijärjestelmä vuosina 1995-1999. Tämä sisällöltään laaja ja taloudelliselta merkitykseltään huomattava järjestelmä edusti uudentyyppistä ohjauskeinoa Suomen maatalouden ympäristöpolitiikassa. Tämä tutkimus tarkastelee ympäristötukijärjestelmän toimeenpanoa alueellisten ja paikallisten viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten järjestelmän toimeenpano on osaltaan vaikuttanut ympäristötukijärjestelmässä saavutettuihin tuloksiin ja millaisia muutoksia ympäristötukijärjestelmän toimeenpanon myötä on tapahtunut maatalouden ympäristönsuojelun ja -hoidon toimijaverkostoissa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten eri toimijat suhtautuvat maatalouden ympäristöpolitiikan ohjauskeinoihin. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla alueellisia ja paikallisia viranomaisia ja neuvojia. Viljelijöiden näkemyksiä selvitettiin heille suunnatussa kyselyssä. Tutkimus osoitti, että vaikka ympäristötukijärjestelmässä saavutettiin monia sille asetettuja tavoitteita, järjestelmä ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla sitouttamaan eri tahoja maatalouden ympäristönsuojelun käytännön toteutuksiin. Sitoutumista voitaisiin parantaa esimerkiksi kehittämällä toimeenpanon rakennetta siten, että se vahvistaisi paikallisten toimijoiden asemaa toimeenpanossa. Lisäksi ympäristönsuojelullista koulutusta ja tiedotusta tulisi lisätä toimeenpanon eri vaiheissa ja eri tasoilla. Ympäristötuki sai aikaan uusia arvokkaita yhteistyömuotoja maatalous- ja ympäristöpuolen organisaatioiden välillä. Tämä avannee edelleen mahdollisuuksia uudentyyppisten toimintatapojen kehittymiselle maatalouden ympäristöohjauksessa. Tutkimus osaltaan vahvisti myös näkemystä siitä, että kestävän maatalouden edistämiseksi tarvitaan useita erilaisia, mutta toisiaan tukevia ohjauskeinoja.