Torjunta-aineiden käyttö lastu- ja tärkkelysperunan tuotannossa

Abstract

Tässä työssä tilastoitiin lastu- ja tärkkelysperunanviljelyn torjunta-aineiden käyttöön liittyviä lohkokohtaisia tietoja ja laskettiin torjunta-aineiden keskimääräisiä käyttömääriä sekä käsiteltyjä että perunanviljelyssä kyseisillä tiloilla olevia pinta-aloja kohti. Tutkimukseen sisältyy myös kahden rutontorjunta-aineen huuhtoutumiskenttäkoe, jonka tulokset antavat viitteitä siitä, miten kyseiset aineet käyttäytyvät suomalaisessa peltomaassa. Työ sisältää myös katsauksen torjunta-aineiden käyttäytymiseen peltomaassa ja siitä johtuviin ympäristörajoituksiin. Rajoitusten vaikutusta tuotantoon on pohdittu. Torjunta-aineita, kauppavalmisteiden sisältämiksi tehoaineiksi laskettuina, käytettiin lastuperunan tuotannossa vuosina 1993-1997 keskimäärin 5,1 kg tehoaineita/ha. Eniten niitä käytettiin vuonna 1993 (6,8 kg/ha) ja vähiten vuonna 1996 (2,3 kg/ha). Vuonna 1997 käyttö oli 4,3 kg/ha. Suurin osa torjunta-aineista käytettiin perunarutontorjuntaan. Lastuperunalla eniten rutontorjunta-aineita käytettiin vuonna 1993 (5,6 kg/ha) ja vähiten vuonna 1996 (1,9 kg/ha). Vuonna 1997 käyttö oli 3,5 kg/ha. Prosentteina rutontorjunnan osuus kokonaiskäytöstä oli noin 70 %. Muiden kasvitautien torjumiseksi siemenperunan peittaukseen käytettiin 10-17 % torjunta-aineista, joten kasvitautien torjunta-aineiden osuus oli 80-90 % kokonaiskäytöstä. Rikkakasvien torjuntaan käytettiin 11-19 % torjunta-aineista ja varsiston hävittämiseen noin 2-4 %. Koko tarkastelujakson aikana tuhoeläimiä jouduttiin torjumaan ainoastaan vuosina 1993, 1994 ja 1995, jolloin siihen käytettiin alle 0,1% koko torjunta-ainemäärästä. Tärkkelysperunalla käytetään vähemmän torjunta-aineita kuin lastuperunalla, jolla korkeampien laatuvaatimusten ja varastoinnin kestävyyden vuoksi panostetaan enemmän rutontorjuntaan ja varsiston hävittämiseen. Torjunta-ainekuormituksen vähentäminen on eräs ympäristön- ja erityisesti pohjavesien suojelun tavoitteita. Perunan viljelyyn sallittujen torjunta-aineiden käyttörajoitukset ovat tiukkoja ja käytettävissä oleva ainevalikoima niin suppea, että tehoainekuormituksen vähentäminen nykyisestä tasosta on sateisina kesinä hyvin vaikeaa. Huuhtoutumiskenttäkokeissa (1997-1999) fluatsinami oli propamokarbi-hydrokloridia kulkeutuvampi. Molempia aineita poistui pellolta pintavesien mukana, mutta muihin huuhtoutumiskentällä tutkittuihin torjunta-aineisiin verrattuina sekä fluatsinami- että propapamokarbipäästöt olivat pieniä. Kokonaispäästöt olivat fluatsinamilla 0,01 % ja propamokarbilla 0,02 % käyttömääristä. Salaojavesissä ei kumpaakaan ainetta havaittu. Maasta fluatsinami hävisi aluksi nopeasti, mutta sitä oli havaittavia määriä seuraavana keväänä. Propamokarbi hävisi nopeasti maasta eikä sitä havaittu muokkauskerroksen alapuolella. Tuotannon kansallinen ja kansainvälinen kestävyyden arvioiminen indikaattorien avulla ja tuotteen elinkaaritutkimus edellyttävät, että käytettävissä on tuotantoketjua koskevia yksityiskohtaisia tietoja valituista indikaattoreista. Nämä tiedot ovat usein vaikeasti saatavilla. Tämän hankkeen aikana karttunut tieto on järjestetty tietokantoihin ja se on indikaattorityötä ja elinkaaritutkimusta tekevien tahojen käytettävissä. Myös viljelijät ja viranomaiset voivat hyödyntää tietoja päättäessään torjunta-aineiden käytöstä.

This publication, which examines the use of pesticides by potato production sector, is part of the MTTsŽ research programme of potato production 1997-2000. Information on the use of pesticides was collected from farms specializing in the production of potatoes. The total area investigated was 795 ha. The producers of starch potato (14 farms) were situated in southern Satakunta and southern Häme, and those of chips potato producers (10) in southern Ostro- bothnia around Kristiinankaupunki. A leaching field experiment on two pesticides, fluatsinam and propamocarb-hydrocloride was alsocarried out. The environmental fate of the pesticides is discussed, paying special attention to the fungicides used against potato blight. The use of pesticides was calculated as active ingredient (a.i). During 1993-1997 the total average rate of the pesticides in chips potato production was 5,1 kg/ha, use being highest (6,8 kg/ha) in 1993 and lowest (2,7 kg/ha) in 1996; in 1997 it was 4,3 kg/ha. Pesticides were used mainly to control diseases. Fungicides accounted for 80-90 % of the total use of pesticides, herbicides for 11-19 %. The use of fungicides for the control of potato blight was highest (5,6 kg/ha) in 1993 and the lowest (1,9 kg/ha) in 1996; in 1997 it was 3,5 kg/ha. Insecticides were needed only in 1993, 1994 and 1995 and their proportion was under 0,1%. Pesticides were used less in the starch potato than in the chips potato production. The leaching field experiments on the fungisides fluazinam and propamocarb-hydrochloride were conducted in 1997-1999. Fluazinam was more persistent and mobile than propamocarb-hydrochloride and was still detected in surface runoff. Total emissions amounted to 0,01% and 0,02% of the amounts of fluatsinam and propamocarb- hydrochloride used. Compared with other pesticides measured in the finnish leaching field experiments the total emissions of the both fungicides were rather low. Neither fluazinam nor propamocard-hydrochloride was detected in subsurface drainage water. Assessing the sustainability of potato production with different indicators and life cycle analysis requires that detailed specific information should be available on every stage of the production chain. This information is often non-existent or it is not easily accessible. The data collected during this work are stored in databases and are available for those who study the indicators of sustainability and make life cycleanalyses. The results will also help to update the recommendations for pest control for potato production.