Liharotusiemennykset osana lypsylehmien uudistusstrategiaa

Tutkimuksessa selvitettiin liharotusiemennysten lisäämisen mahdollisuuksia ja esteitä lypsykarjatiloilla. Aineisto kerättiin maidontuottajille tehdyn kyselyn perusteella. Kyselytutkimus tehtiin kirjekyselynä Promilkin ja Keski-Pohjan Juustokunnan tuottajille. Tutkimukseen vastanneet tilat olivat maitotiloja, joiden keskimääräinen peltopinta-ala oli vajaa 50 ha. Tiloilla oli lypsylehmiä keskimäärin 24 kpl. Siemennettyjä hiehoja tiloilla oli noin kolmasosa lehmien määrästä. Osa kyselyyn vastanneista tiloista oli lisännyt lehmien lukumäärää viime vuosina; valtaosa tiloista oli kuitenkin pitänyt tuotannon entisellään. Lehmi-en määrää lisänneistä tuottajista suuri osa lisää myös tulevaisuudessa eläinmääräänsä. Kyselyyn vastanneilla tiloilla lehmien keskipoikimakertojen määrä oli 2,5 - 2,7 poikimista/lehmä. Suurin osa tiloista ei ollut tyytyväisiä tämän hetkiseen poikimakertojen määrään ja oli pyrkinyt lisäämään poikimakertoja. Kyselyyn vastanneiden tilojen yleisin lehmien poiston syy oli utaretulehdus- tai vika. Seuraavaksi yleisin lehmän poiston syy oli hedelmällisyysongelmat. Hieman yli puolet tiloista käytti liharotusiemennystä karjassaan. Yleisimmin liharotusiemennyksiä käytettiin niillä tiloilla, joille oli tehty jalostussuunnitelma. Suurin syy liharotusiemennyksen käytölle oli jalostuksellisen tavoitteen eteneminen. Seuraavana syynä tuli jalostussuunnitelman noudattaminen. Keskituotoksen noustessa perustelut liharotusiemennyksen käytölle painottuivat jalostukselliseen tavoitteeseen. Tilakoolla ei ollut suurta merkitystä liharotusiemennysten käytölle. Ainoastaan pienillä tiloilla liharotusiemennysten käyttö ei ollut niin yleistä. Yleisin syy siihen, minkä vuoksi liharotusiemennyksiä ei tiloilla käytetty, oli epävarmuus lehmävasikoiden riittävyydestä. Tämä johtuu oletettavasti lehmien lyhyestä iästä. Toiseksi tärkein syy oli poikimavaikeuksien pelko. Liharotusiemennysten lisäämiseksi lehmien keski-ikää pitää saada nousemaan. Tällöin karjassa on mahdollisuus suorittaa jalostusta ja käyttää liharotusiemennyksiä. Keski-iän ollessa nykyistä korkeammalla tulee mahdollisuus siementää uudistukseen halutut lehmät lypsyrotuisella sonnilla, ja kaikki tästä ylijäävät lehmät voitaisiin siementää liharoduilla. Liharotusiemennysten osuus voisi nousta tällöin yli 20 prosentin. Näin ei syntyisi liikaa lypsyrotuisia vasikoita, eikä vanhoja lehmiä tarvitsisi poistaa hiehojen tieltä. Lisäksi jalostus nopeutuisi huomattavasti, kun voitaisiin valita sekä sonni että emä. Hiehon kasvatuskustannukset ovat suuret ja tuotostaso ensimmäisillä lypsykausilla alhainen. Vanhemman lypsylehmän vakiintunut tuotostaso on huomattavasti korkeammalla kuin poikineella hieholla. Tätä asiaa tulisi korostaa entistä enemmän viljelijäneuvonnassa, sillä taloudellinen houkutus todennäköisesti nostaisi liharotusiemennysten käyttömäärää.