Ympärivuotisen metsälaidunnuksen aiheuttama typpi- ja fosforikuormitus Taivalkoskella

Abstract

Metsätarhoissa, joita käytetään nautojen ulkokasvatukseen, maan typpi- ja fosforipitoisuuksien on todettu kasvavan jo vuodessa moninkertaisiksi verrattuna ennen tarhausta mitattuihin pitoisuuksiin. Taivalkoskella hiehoja ja sonneja on laidunnettu ympärivuotisesti 14 67 hehtaarin kokoisilla metsälaitumilla. Laiduntavat karjakoot ovat pieniä: 9 16 eläintä/laidun. Metsälaitumilla eläintiheys on yleensä alle yksi eläin hehtaarilla, kun se metsätarhoissa saattaa olla 10 80 eläintä hehtaarilla. Taivalkoskella tutkittiin maan ravinnepitoisuuksia metsälaitumilla vuosina 2002 2004. Taivalkosken metsälaitumilla typpi- ja fosforipitoisuudet olivat yleensä samaa tasoa kuin laiduntamattomassa metsämaassa. Poikkeuksena olivat kuitenkin alueet, joissa karja vietti päivittäin runsaasti aikaa. Tällaisia alueita olivat muun muassa makuukatoksen ja ruokintapaikan ympäristöt. Kuormittuneimmilla laidunalueilla saattoi 60 cm:n paksuisessa maakerroksessa olla ammoniumtyppeä jopa 100 1000 kg/ha. Vastaavasti pintamaan fosforipitoisuus saattoi olla 20 140 mg/l, mikä peltoviljelyssä vastaisi viljavuusluokkia hyvä, korkea tai arveluttavan korkea. Kuormittuneiden alueiden pinta-alat olivat kuitenkin pieniä, 0,5 ha/tila, edustaen vain 0,7 4 % tilan metsälaidunalasta. Pintavalunnalla tuskin on laajoilla metsälaidunalueilla suuria vaikutuksia, jos makuu- ja ruokintapaikat eivät sijaitse vesistön välittömässä läheisyydessä. Sen sijaan karkeilla moreeni- ja hietamailla ravinteita saattaa kulkeutua pohjaveteen. Koska kyseessä ovat vain muutaman kymmenen aarin kokoiset alueet, niistä ei aiheutune suurta kuormitusta ympäristölle, jollei alueella ole tärkeää pohjavesialuetta. Saastumisen kohteina voivat olla lähinnä lähikaivot ja purot. Makuu- ja ruokintapaikkoja ei tule sijoittaa kaivon, avo-ojan, puron tai vesistön välittömään läheisyyteen. Jos eläinmäärää tai eläintiheyttä kasvatetaan metsälaitumella, myös typpi- ja fosforipäästöt kasvavat.