Elintarvikkeiden hintasiirtymät ja kysyntäjoustot

Abstract

Tässä raportissa tarkastellaan elintarvikemarkkinoiden toimintaa kahdesta näkökulmasta: miten EU:n hintakehitys siirtyy Suomen tuottaja- ja kuluttajahintoihin sekä miten kotitaloudet reagoivat elintarvikkeiden hinta- ja tulomuutoksiin. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä ruokamarkkinoiden toimivuudesta ja dynamiikasta hyödyntämällä ekonometrista analyysiä ja tuoreita aikasarja-aineistoja. Yhdistämällä hintasiirtymäanalyysi kysyntäjoustojen estimointiin raportti tarjoaa monitasoisen kuvan siitä, miten hinnat muodostuvat ja siirtyvät elintarvikeketjun eri tasoilla sekä siitä, kuinka kuluttajat reagoivat näihin muutoksiin. Hintasiirtymäanalyysin perusteella EU:n maatalous- ja elintarvikemarkkinat ovat horisontaalisesti integroituneet. Integraation aste vaihtelee kuitenkin merkittävästi tuoteryhmittäin ja maiden välillä. Viljamarkkinat osoittautuivat vahvimmin integroituneiksi: erityisesti leipävehnän ja rehuohran tuottajahinnat Suomessa seuraavat selvästi EU:n keskihintaa. Hintashokit siirtyvät tehokkaasti myös muihin maihin, ja vaikutukset ovat samansuuntaisia, mikä viittaa EU:n viljamarkkinoiden yhtenäisyyteen. Suomessa EU-signaalit kuitenkin osin vaimenevat kotimaisen hinnanmuodostuksen vuoksi. Maitomarkkinoilla Suomi on integroitunut EU:n keskihintaan, mutta hintareaktiot ovat selvästi hitaampia kuin suurissa tuottajamaissa, kuten Saksassa tai Tanskassa. Tämä viittaa siihen, että kansalliset rakenteet vaimentavat tuottajahintoihin kohdistuvia muutoksia. Sianlihan osalta EU-maat ovat yleisesti integroituneet keskihintaan, mutta Suomessa tuottajahinnat reagoivat vain vähän EU:n muutoksiin. Tämä liittyy kotimaiseen sopimustuotantoon, jossa hintariskit jäävät teollisuuden kannettavaksi. Naudanlihan hinnoissa havaittiin pitkän aikavälin yhteys EU:n hintatasoon, mutta lyhyen aikavälin hintavaihtelut eivät Suomessa heijastu samalla voimakkuudella kuin muissa maissa. Kuluttajahintojen osalta Suomen hintakehitys seuraa pitkällä aikavälillä EU:n keskihintoja, mutta lyhyellä aikavälillä kansalliset tekijät ohjaavat hintadynamiikkaa voimakkaasti. Hintasiirtymät ovat hitaita ja usein epäsymmetrisiä: kuluttajahinnat nousevat nopeammin kuin laskevat. Syitä tähän ovat muun muassa vähittäiskaupan keskittyneisyys, logistiikkakustannukset ja sopimusjärjestelyt. Etenkin tuotteissa, joissa verotus tai korkea perushintataso vaikuttavat merkittävästi, EU:n hintasignaalien vaikutus jää osittaiseksi. Kuluttajahintojen kehityksessä näkyy myös se, että tuotantoketjun eri toimijat – erityisesti teollisuus ja kauppa – toimivat puskurina hintavaihteluille, mutta samalla ne hidastavat muutosten läpäisyä lopulliseen hintatasoon. Hintojen siirtyminen eri tuotantoketjuissa vaihtelee. Viljantuottajat kohtaavat markkinahintojen vaihtelut suoraan, mikä tekee heistä erityisen herkkiä hintashokeille. Kotieläintuotannossa taas sopimusrakenteet ja tuotannon pitkä syklisyys tasaavat lyhyen aikavälin hintavaihteluita, mutta samalla reaktiot EU:n markkinasignaaleihin viivästyvät. Kuluttajahintoihin muutokset siirtyvät vielä hitaammin, mutta vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa toimivatkin sekä puskurina että viiveiden lähteenä hintasiirtymissä. Kysyntäjoustojen osalta tutkimus tuotti ajantasaista tietoa suomalaisten kuluttajien käyttäytymisestä. Hintajoustojen estimaatit olivat odotetusti negatiivisia ja suurimmaksi osaksi selvästi alle yhden. Tämä tarkoittaa, että elintarvikkeiden kysyntä on pääosin joustamatonta: hintojen nousu ei johda voimakkaaseen kulutuksen laskuun. Tulokset olivat samansuuntaisia aiempien kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusten kanssa. Erityisesti viljatuotteiden ja lihatuotteiden kysyntä osoittautui melko hintajoustamattomaksi. Poikkeuksia kuitenkin havaittiin: esimerkiksi joissakin lihatuoteryhmissä hintajousto saattoi ylittää arvon -1, mikä kertoo kysynnän herkemmästä reaktiosta hinnanmuutoksiin. Ristijoustot – eli eri tuoteryhmien välinen kysynnän reagointi toistensa hintoihin – olivat kauttaaltaan pieniä. Tämä viittaa siihen, että tuoteryhmät eivät ole laajassa mittakaavassa helposti korvattavissa toisillaan pääryhmätasolla. Tulo- ja menojoustot olivat positiivisia: kun kotitalouksien tulot kasvavat, myös elintarvikkeiden kulutus lisääntyy. Menojoustojen perusteella kulutuksen kasvu ei kuitenkaan ole suhteessa yhtä suurta kuin tulojen nousu, mikä on odotettavissa elintarvikkeiden ollessa välttämättömyyshyödykkeitä. Poikkeuksen muodosti ravintolaruoan kulutus, jonka menojoustot olivat yli yhden, mikä viittaa sen kulutuksen olevan erityisen altis tulokehitykselle. Kokonaisuudessaan tutkimus osoittaa, että Suomen elintarvikemarkkinat ovat tiiviisti kytköksissä EU:n hintadynamiikkaan, mutta kansalliset rakenteet hidastavat ja vaimentavat hintasiirtymiä etenkin kuluttajahintojen osalta. Hintojen muodostus ja siirtyminen ketjussa eivät tapahdu mekaanisesti, vaan niitä muokkaavat tuotantorakenteet, sopimusjärjestelyt ja markkinavoimat. Kuluttajien käyttäytyminen puolestaan osoittaa, että elintarvikkeiden kulutus on yleisesti melko vakaata, mutta ravintolapalvelujen kysyntä vaihtelee tulojen mukana selvästi herkemmin. Yhdessä nämä tulokset tarjoavat kokonaisvaltaisen kuvan ruokamarkkinoiden toiminnasta ja siitä, miten hinnat ja kysyntä kehittyvät monimutkaisten taloudellisten ja rakenteellisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta.