Maanparannusaineiden vaikutukset fosforikuormituksen vähentämiseen ja käytön tukemisen vaihtoehdot

Abstract

Tämä raportti käsittelee kolmen maanparannusaineen – kipsin, rakennekalkin ja metsäteollisuuden kuitujen – käyttöä peltomaiden eroosioon liittyvän fosforikuorman vähentäjinä. Kyseessä on yhteenveto pääasiassa Suomessa tehdyistä tutkimuksista. Tutkimuksia on tehty eri skaaloissa ja koejärjestelyin yli 40 kappaletta. Tässä raportissa tutkimusten tulokset on tiivistetty kuviksi ja taulukoiksi. Tulokset osoittavat kaikkien kolmen aineen toimivan eroosioon liittyvän fosforikuorman vähentäjänä savimailla, vähentäen hiukkasmaisen fosforin pitoisuuksia valumavesissä useita kymmeniä prosentteja. Savimailla hiukkasmaisen fosforin osuus fosforin kokonaiskuormasta on hallitseva, yleensä 75–85 %. Pienemmän fosforijakeen, veteen liuenneen fosforin muodon, vähentämisessä ainoastaan kipsillä on tähän mennessä saatu osoitettua tehoa pelto- ja valuma-aluemittakaavan kokeissa. Maanparannusaineista kipsi on toiminut tehokkaimmin hiukkasmaisen fosforin vähentämisessä, mutta kipsin teholla näyttää selvimmin olevan myös tietty kesto. Rakennekalkin ja erityisesti kuitujen tehollinen vaikutusaika on vaihdellut eri kokeissa. Vaikutusajan kestosta kaivataankin pitkäaikaisia koetuloksia. Tehdyt tutkimukset antavat kyllä hyvän yleiskuvan eri aineiden tehosta, mutta tulosten vertailtavuuden osalta ihannetilanne olisi se, että kaikkia aineita tutkittaisiin samaan aikaan samoissa paikoissa ja yhtenäisellä koejärjestelyllä. Nyt tuloksia vertaillaan aina jollain tavalla toisistaan poikkeavissa oloissa. Toki kokeiden kohtalaisen suuri määrä tuo luotettavuutta yhteenvedon tuloksiin. Koska eri aineiden käytöllä on omia rajoitteitaan tai suositeltavia käyttökohteita, kaikki vaihtoehdot on syytä pitää mukana käytännön vesiensuojelutyössä. Viljelijöiden halukkuus käyttää maanparannusaineita on lopulta ratkaiseva tekijä niiden käytön laajuudessa. Tämän vuoksi tulevissa hankkeissa maanparannusaineiden agronomisiakin hyötyjä on syytä arvioida. Kipsi on erinomainen kalsium- ja rikkilannoite, rakennekalkki on tehokas kalkitusaine ja kuitujen mukana peltoon saadaan hiiltä ja monipuolisesti eri ravinteita. Näitä hyötyjä viljelylle ei ole tähän mennessä juurikaan arvotettu. Aiempi tutkimus osoittaa, että maanparannusaineiden levittämisen tukeminen on yhteiskunnan näkökulmasta kannattava ja kustannusvaikuttava tapa vähentää maatalouden fosforikuormitusta vesistöihin. Tuki kolmelle maanparannusaineelle voitaisiin järjestää samaan tapaan kuin nykymuotoinen kipsinlevitystoiminta, jossa viljelijän tarvitsee käytännössä vain antaa suostumus kipsinlevittämiselle hakemalla tukea. Viranomainen huolehtii maanparannusaineiden hankinnasta, levityksen organisoinnista sekä siihen liittyvästä hallinnosta. Maanparannuskuiduille on voinut saada tukea maatalouden ympäristökorvausjärjestelmästä, ja myös tuki kipsille ja rakennekalkille voitaisiin vaihtoehtoisesti liittää osaksi maatalouden tukipolitiikkaa. Tässä vaihtoehdossa levityksiä ei voida kohdentaa optimaalisesti, mikä heikentää politiikan kustannustehokkuutta. Tutkimus päätyy suosittelemaan nykymuotoisen kipsinlevitystoiminnan laajentamista kierrätysrakennekalkkiin ja maanparannuskuituihin. Toiminnan tulisi jatkossakin olla viranomaisen hallinnoimaa ja vähintään kipsin osalta ilmaista viljelijöille. Rakennekalkin omakustannusosuuden määrittäminen vaatii erillistä analyysia. Kustannusvaikuttavuuden tulee ohjata levitettävän aineen valintaa, mutta myös muut tekijät, kuten rajoitteet tietyn aineen käytössä, täytyy huomioida levitettävän aineen valinnassa.