Luke
 

Pusikoita vai puuntuotantoa? Tutkimuspäivä Rovaniemellä 11.12.2014

Finnish Forest Research Institute|Metsäntutkimuslaitos
2014
mwp321.pdf
3.02 MB

URI

Tiivistelmä

Tämän työraportin artikkelit ovat kooste Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen tutkimusyksikön järjestämän tutkimuspäivän esitelmistä. Tutkimuspäivä pidettiin Lapin ammattikorkeakoulun tiloissa Rovaniemellä 11.12.2014. Kaikki artikkelit ovat tulosta tiiviistä ja tuloksellisesta yhteistyöstä tutkimuksen ja käytännön metsätalouden välillä. Toimijoina ja rahoittajina tässä yhteistyössä ovat Metlan ohella olleet Metsähallitus, Ruotsin maatalouskorkeakoulu (SLU) ja Sveaskog. Työraportin keskeisenä teemana on luontainen uudistaminen, joka ekstensiivisenä uudistamistapana sopii hyvin pohjoisen vähätuottoisille ja pitkän kiertoajan maille. Turvemailla kuusi uudistuu luontaisesti pienaukkojen avulla. Kanervan nummettamien mäntymaiden uudistamiseen haetaan vastausta mm. kulottamalla. Poro ekologisena tekijänä on mukana uudistamisen tutkimuksissa. Aggressiivisesta tervasrososta on pohjoisessa kasvanut huolestuttava uhka taimikoiden ja nuorten metsien kehitykselle. Uudistamiskustannusten alentamiseksi on kehitteillä uusia siementä säästäviä menetelmiä. Yhteistyö käytännön toimijoiden kanssa on perusedellytys menestykselliseen metsänhoidon tutkimukseen ja käytännön metsänhoitotyöhön. Pohjoisen metsänuudistamistutkimuksen arvioidaan jatkossa pysyvän vahvana nimenomaan yhteistyön kautta.Tämä on viimeinen julkaisu Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute -sarjassa. Sarja lopetettiin Metlan siirtyessä 1.1.2015 osaksi Luonnonvarakeskusta (Luke).

ISBN

OKM-julkaisutyyppi

C2 Toimitettu teos

Julkaisusarja

Metlan työraportteja|Working Papers of the Finnish Forest Research Institute

Volyymi

Numero

321

Sivut

53 s.

ISSN

1795-150X

DOI

Saavutettavuusominaisuudet

Ei tietoa saavutettavuudesta