Agri-environmental and Rural Development Indicators: A Proposal

Nimekkeen selvennys: Maatalouden ja maaseudun kestävän kehityksen indikaattorit: esitys luonnonvarastrategian seurantaan.

Tämä julkaisu käsittelee uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön arviointimenetelmiä. Indikaattorit on suunniteltu Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategian seurantaa varten. Aluksi esitellään arvioinnin teoreettinen viitekehys ja tarkastellaan yleisesti maatalouden kestävyyden määrittämistä. Lisäksi käsitellään lyhyesti indikaattoreiden valintaperusteet ja indikaattoreiden merkitys päätöksenteolle. Mukana on myös lyhyt katsaus nykyisin käytössä olevista kansallisista ja kansainvälisistä indikaattoreista. Indikaattorit on valittu luonnonvarastrategiassa asetettujen tavoitteiden pohjalta. Valinnassa otetaan lisäksi huomioon se, kuinka indikaattoreista on saatavilla luotettavaa seurantatietoa. Mahdollisuuksien mukaan pyritään samanlaiseen tiedonkeruuseen kuin kansainvälisissä s eurannoissa. Maatalouden seurantaan ehdotetaan 13 teemaa: luonnonvarojen käytön tehokkuus, torjunta-aineiden käyttö ja ympäristöriskit, maaperän laatu, vesistökuormitus, kasvihuone- ja ammoniakkipäästöt, tuotantokasvien ja -eläinten perinnöllinen monimuotoisuus, luonnonvaraisten lajien monimuotoisuus, maisema, eläinten hyvinvointi, alueellinen tuotantorakenne, maataloustulo, tuotannon jatkuvuus ja laatu. Maaseutukehityksen tarkasteluun ehdotetaan seuraavia seitsämää teemaa: maaseututuotteiden ja palveluiden käyttö, maaseudun yritystoiminta ja maatalouden monitoimisuus, kuluttajien asenteet ja tietoisuus, alueellinen kehitys ja maaseudun hyvinvointi, maaseutuyhteisöjen resurssit omaehtoiseen kehitykseen, palveluiden saatavuus ja luonnonvaratiedon hallinta. Lopuksi erilliset teemat kootaan yhteen, ja luonnonvarojen käyttöä tarkastellaan kokonaisuutena. Tämä esitys luonnonvaraseurannan teemoista ja indikaattoreista tehtiin nykyisin saatavilla olevan tiedon ja osaamisen perusteella. Indikaattoreiden käyttöä päätöksenteossa on kuitenkin vielä kehitettävä. Monia arviointimenetelmiä on parannettava ja tietoaineistojen kattavuutta lisättävä. Suurimmat puutteet ovat sosiaalisen ja kulttuurisen tiedon saatavuudessa, mutta myös maatalouden ympäristöseuranta on vielä osin hajanaisten selvitysten varassa. Luonnonvarojen käyttöön liittyvää systeeminäkökulmaa tulee selkeyttää, jotta irrallinen tieto indikaattoreista kertoisi laajemmin luonnonvarojen käytön seurauksista.