Luke
 

Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä

Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.

Pysyvä osoite

URI

Kuvaus

esitelmä

Tiivistelmä

Lihanautoja on Suomessa kasvatettu kylmäpihatoissa jo 1970-luvulla, ja viime vuosina kiinnostus kylmiä tuotantoympäristöjä kohtaan on lisääntynyt. Varsinaisten kylmäpihattojen lisäksi naudanlihaa tuotetaan nykyisin myös ulkotarhoissa. Tässä kasvatusmallissa eläimille on varattu pinta-alaltaan laaja, osittain metsäinen tarha-alue. Eläimillä on lisäksi käytössään kevytrakenteinen suojarakennus, jonka makuupohjaa kuivitetaan. Nautaeläinten ympärivuotinen ulkokasvatus voidaan nähdä eläimille luonnonmukaisena pitotapana, joka takaa mahdollisuuden vapaaseen liikkumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Samalla on kuitenkin otettava huomioon ääriolosuhteiden asettamat vaatimukset. Tuotantotapa vaatii päämäärätietoista kehitystyötä, ja ympärivuotiseen ulkokasvatukseen on todettu sisältyvän mahdollisuuksien lisäksi myös eläinten, niiden hoitajien ja ympäristön hyvinvointiin liittyviä riskitekijöitä. MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla suoritetussa tuotantokokeessa selvitettiin kasvatusympäristön vaikutusta hereford-rotuisten lihanautojen kasvuun, rehun kulutukseen sekä ruhon koostumukseen ja lihan laatuun. Tutkimuksen tulosten perusteella Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole esteenä lihanautojen ympärivuotiselle ulkokasvatukselle. Tämän tutkimuksen perusteella lihanautoja voidaan kasvattaa myös poikkeavissa ympäristöissä ilman, että eläinten kasvutulokset oleellisesti muuttuisivat. Kylmissä olosuhteissa eläinten energiantarve kuitenkin lisääntyy, mikä puolestaan voi vaikuttaa negatiivisesti rehuhyötysuhteeseen. Kasvatusmuoto myöskin edellyttää huolellisesti suunniteltuja rakenne- ja laiteratkaisuja. Puutteellisten tai heikosti suunniteltujen ratkaisujen mukana syntyvät tuotantotekniset haitat joudutaan maksamaan takaisin kohtuuttomasti lisääntyvien työkustannusten ja heikentyneen rehuhyötysuhteen kautta. Ulkokasvatuksessa erityistä huomiota on kiinnitettävä säänsuojaan, makuupaikkojen kuivitukseen, riittävään syömäkelpoisen rehun saantiin ja sulaan juomaveteen.

ISBN

951-808-100-x

OKM-julkaisutyyppi

B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä

Julkaisusarja

Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja

Volyymi

Numero

977

Sivut

Sivut

p. 36-39

ISSN

0789-9661

DOI