Luke
 

Hylkeiden kaupalliselle kalastukselle aiheuttamat saalisvahingot 2015

Luonnonvarakeskus
2016

URI

Tiivistelmä

Suomen kaupallisen kalastuksen saalis mereltä oli 148 miljoonaa kiloa kalaa vuonna 2015. Saaliin tuottaja-arvo oli 34 miljoonaa euroa. Merialueella kaupallisesti kalastaneista 1320 kalastusyksiköstä runsas kolmannes ilmoitti kärsineensä hylkeiden aiheuttamista saalismenetyksistä, mutta läheskään kaikki eivät pystyneet arvioimaan vahinkojen määrää numeerisesti. Sanalliset ilmoitukset muutettiin ohjelmallisesti numeerisiksi olettaen, että ne olivat olleet samansuuruiset kuin samassa pyyntiruudussa ja samalla pyyntimuodolla kalastaneilla vahinkomäärän ilmoittaneilla kalastajilla. Vahinkojen määrän arvioitiin olleen 175 tonnia vuonna 2015. Siitä oli silakkaa 62 tonnia, siikaa 48 tonnia, kuhaa 21 tonnia, lohta 16 tonnia, ahventa 12 tonnia, kilohailia 4 tonnia, taimenta 4 tonnia ja muita lajeja 7 tonnia. Arvio hylkeiden vahingoittaman kalan määrästä oli 30 tonnia pienempi kuin edellisenä vuonna. Vaurioituneen kalan määrä pieneni edellisestä vuodesta Perämerellä sekä Selkämeren-Merenkurkun alueella, mutta kasvoi lounaisilla merialueilla. Vahinkojen todellista määrää on kalastajien ilmoitusten perusteella vaikea arvioida, sillä vahingoitetusta kalasta ei aina jää pyydykseen selvästi havaittavia jäännöksiä. Sen lisäksi, että hylkeet vaurioittavat saalista, ne myös karkottavat kaloja ja saattavat pakottaa kalastajan keskeyttämään tai lopettamaan kalastuksen.

ISBN

978-952-326-325-3

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus

Volyymi

Numero

66/2016

Sivut

13 s.

ISSN

2342-7647

DOI