Luke
 

Käyttökelpoisen fosforin arviointi pintamaasta ja valumavedestä

met59.pdf
1.65 MB

Pysyvä osoite

URI

Tiivistelmä

Biologisesti käyttökelpoisen fosforin (P) kulkeutuminen vesiin aiheuttaa niiden rehevöitymistä. Tämän työn tarkoitus oli arvioida ympäristötukikausien aikana tapahtunutta rehevöittävän fosforikuormituksen muutosta ja tarkastella maatalouden eri toimien vaikutusta siihen. Liuenneen P:n kuormitusmuutoksia arvioitiin maan helppoliukoisen P:n (maan P-luvun) muutosten avulla, kun taas hiukkasmaisen P:n (PP) biologista käyttökelpoisuutta ja käyttökelpoisen PP:n kuormitusmuutoksia arvioitiin koekentillä ja valuma-alueilla tehtyjen havaintojen perusteella. Biologisesti käyttökelpoisen PP:n kuormasta tehtiin kaksi erillistä arviota, joita voidaan käyttää ennustettaessa PPkuorman vaikutuksia erilaisissa vesissä. Esimerkkejä eri vesistötyypeistä ovat hyvässä happitilassa olevat sisävedet ja toisaalta hapettomuudesta kärsivät merialueet. Vuosikymmenien nousun jälkeen maan helppoliukoisen P:n pitoisuudet näyttävät olevan kääntymässä laskuun. Tämän seurauksena liuenneen P:n huuhtoutumisriski pienenee, mikä ajan oloon näkynee myös maatalouden kuormittamien vesien rehevyystason laskuna. Toistaiseksi tämä myönteinen kehitys ei kuitenkaan ole nähtävissä valuma-alue- tai vesistötarkkailussa. Hienorakeisilla (savipitoisilla) mailla pääosa (tyypillisesti noin 75 %) P:n kokonaiskuormasta on PP:a, ja liuenneen P:n ja rehevöittävän PP:n kuormat saattavat olla samansuuruisia. Jos valumavesien pellolta kuljettama kiintoaines päätyy hapettomaan merisedimenttiin, voi siitä vapautua 2 3- kertainen määrä käyttökelpoista P:a verrattuna hapellisissa oloissa tapahtuvaan P:n vapautumiseen. Erityisesti alhaisen P-tilan savimailla eroosiontorjunta voi olla parhaimmillaan nopea ja tehokas keino vähentää rehevöittävän P:n kulkeutumista pelloilta vesiin.

ISBN

951-729-911-7

OKM-julkaisutyyppi

B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä

Julkaisusarja

Maa- ja elintarviketalous

Volyymi

Numero

59

Sivut

Sivut

s. 7-32

ISSN

1458-5073

DOI