Hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot vuonna 2017
Luonnonvarakeskus
2018
Pysyvä osoite
URI
Tiivistelmä
Suomessa kasvatettiin vuonna 2017 noin 14,6 miljoonaa kiloa ruokakalaa, mikä oli suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Koko maan ruokakalasta 85 % (12,4 milj. kg) kasvatettiin merialueilla. Kalankasvatus merialueilla on lähes yksinomaan verkkoaltaissa tapahtuvaa ruokakalan kasvatusta. Vuonna 2017 hylkeiden kalankasvatukselle aiheuttamat vahingot olivat kalamäärinä yhteensä 171 000 kg ja vahinkojen arvoksi koko merialueella arvioitiin 930 000 euroa. Noin 90 % tappioista aiheutui hylkeiden tappamista kaloista. Vahingot olivat suurimmat siellä missä tuotantoa oli eniten. Hylkeiden kaloille aiheuttamista kokonaisvahingoista noin puolet tapahtui Ahvenanmaan alueella. Vahinkojen määrissä esiintyy vuosittaista vaihtelua. Vuonna 2017 hylkeiden aiheuttamat vahingot olivat selvästi pitkäaikaista keskiarvoa pienemmät. Vahinkojen rahallinen arvo suhteessa kalavahinkojen kilomääriin vaihtelee vuosittain ja arvoon vaikuttaa myös kalojen tuottajahintojen vaihtelu. Vuonna 2017 kirjolohen tuottajahinta oli korkea ja siksi vahinkojen rahallinen arvo nousi edellisvuodesta, vaikka hylkeet aiheuttivat vahinkoja pienemmälle kalamäärälle.
ISBN
978-952-326-683-4
OKM-julkaisutyyppi
D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys
Julkaisusarja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
Volyymi
Numero
69/2018
Sivut
12 s.
ISSN
2342-7647