Luonnonmukaisen nurmituotannon erityispiirteet

Luonnonmukaisen tuotannon perusta on monipuolinen viljelykierto, jossa palkokasvinurmi toimii maan viljavuuden ja kasvukunnon ylläpitäjänä. Palkokasvit pystyvät laajan juuriston, biologisen typensidonnan ja sen ritsosfääriä hapattavan vaikutuksen sekä voimakkaan mykorritsasymbioosin avulla käyttämään hyväkseen maaperän vaikealiukoisia ravinnevaroja, mikäli maan rakenne, kuivatus ja kalkitus ovat kunnossa. Tästä seuraa, että luomutilalta myydään enemmän typpeä kuin sinne ostetaan. Typensidonnan tehokkuus on kuitenkin kasvin, nystyräbakteerin ja ympäristöolojen yhteensopivuuden summa. Puna-apila on nurmien tärkein typensitoja, mutta sen määrä vähenee nurmessa usein jo toisena satovuonna. Tuhojen pääsyylliset ovat vettä keräävät painanteet pellon pinnalla, apilamätä ja mekaanisista vaurioista alkunsa saava apilan juurilaho. Paikallista alkuperää oleva, runsaasti kovia siemeniä sisältävä kylvösiemen, elo-syyskuun vaihteessa pitkään sänkeen tehty niitto sekä riittävä heinämäärä seoksessa torjuvat apilamätää parhaiten. Apilapitoisuuden hallitsemiseksi kokeillaan parhaillaan täydennyspintakylvön soveltuvuutta oloihimme. Puna-apilan lisäksi muita rehunurmiin soveltuvia palkokasveja ovat alsikeapila, sinimailanen ja vuohenherne. Laitumiin sopivia ehdokkaita ovat valkoapila, sirppimailanen ja keltamaite sekä yksivuotisiin viljaa ja italianraiheinää sisältäviin nurmiin erityisesti rehu- ja ruisvirna.