Luke
 

Metsien tuottamat ekosysteemipalvelut ja niiden arvottaminen

Metsäntutkimuslaitos|Suomen metsätieteellinen seura
2003

Kuvaus

Katsaus

Tiivistelmä

Katsauksessa esitellään yleisesti ekosysteemipalveluiden lähestymistapa metsien käytön päätöksentekoon ja erityisesti erilaisia lähestymistapoja ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Esimerkkien avulla tarkastellaan mahdollisuuksia arvottaa boreaalisten metsien käytön aiheuttamia muutoksia ekosysteemipalveluiden tuotannossa. §§ Ekosysteemipalveluiden lähestymistapa korostaa metsäekosysteemin lukuisten pääomavarantojen ajallis-alueellisen kehitysdynamiikan kuvaamisen ja ennustamisen sekä tähän väistämättä liittyvän epävarmuuden esilletuonnin tärkeyttä. Ekosysteemipalveluiden tuotannon jatkuvuus tulisi turvata varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja joustavasti paikallisiin olosuhteisiin sopi-vien instituutioiden avulla kiinnittäen erityishuomiota eri ohjauskeinojen vuoro- ja yhteisvaikutuksiin. Taloudellisen, ekologisen ja sosiokulttuurisen arvottamisulottuvuuden johdonmukainen yhteensovittaminen muodostaa merkittävän erityisongelman, johon ei toistaiseksi ole esitetty yleispätevää ratkaisua.

ISBN

OKM-julkaisutyyppi

A2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä

Julkaisusarja

Metsätieteen aikakauskirja

Volyymi

Numero

3

Sivut

Sivut

355-384

ISSN

1455-2515