Kuivatuksesta kosteikkometsätalouteen : Ojitettujen suometsien metsänhoidon visio

Suomessa on metsätalouden piirissä 4,6 miljoonaa hehtaaria ojitettuja suometsiä, enemmän kuin missään muussa maassa. Ne ovat syntyneet suurimmaksi osaksi valtion ohjauksen seurauksena vastaamaan huoleen puuvarojen riittävyydestä. Puuntuotannon näkökulmasta metsäojitukset ovat menestystarina, joka on lisännyt metsävaroja, vahvistanut metsätalouden kannattavuutta ja tukenut kansantaloutta. Soiden ojittaminen on kuitenkin samalla aiheuttanut vesistökuormitusta ja kasvihuonekaasupäästöjä sekä heikentänyt suo- ja pienvesiluonnon tilaa. Ojitustoiminnan huippu sijoittui 1960- ja 1970-luvuille, ja tänä ajanjaksona ojitetut suometsät ovat nyt saavuttaneet puolen vuosisadan iän. Kuivumisen seurauksena turpeen ominaisuudet, ravinteiden kierto, sekä ojasyvyyden ja vedenpinnan tason suhde ovat muuttuneet siinä määrin, etteivät monet uudisojituksen ja ojitusalueiden alkuvaiheen aikaiset opit enää päde vanhoilla ojitusalueilla. Esimerkkinä tästä ovat vanhat tutkimustulokset, joiden mukaan puuston kasvu lisääntyi sitä enemmän mitä kuivemmaksi suometsä saadaan. Käsitys voimakkaan ojituksen tarpeellisuudesta on kuitenkin edelleen syvällä suuren ihmisjoukon ajattelussa. Suometsien hoitoon tarvitaan ajattelutavan muutos. Ojitetut suometsät ovat ominaisuuksiltaan ja ekologialtaan moninainen joukkio. Suometsien hoidon päätösten tulisi perustua ymmärrykseen suometsien erityispiirteistä ja suometsissä tehtävien toimenpiteiden seurauksista ympäristölle. On tärkeää tunnistaa toisaalta ne suometsät, joissa puuta voidaan tuottaa tehokkaasti ilman merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja toisaalta ne suometsät, joiden käyttöä tulisi rajoittaa tai joissa puuntuotannosta tulisi kokonaan luopua. Visiolla tarkoitetaan tulevaisuuskuvaa tai unelmaa tulevaisuudesta. Tämän työn ensimmäisessä luvussa (”Visio kestävästä suometsätaloudesta”) visioidaan monitavoitteinen suometsätalous, jossa kaikkia kestävyyden osa-alueita on parannettu nykytilaan verrattuna. Luvussa 2 (”Suometsien nykytila”) kuvataan suometsätalouden nykytila sekä miten siihen on päädytty. Luvussa 3 (”Toimenpiteet”) esitetään ne ratkaisukeinot, joita tarvitaan siirtymiseksi suometsätalouden nykyisyydestä vision kuvaamaan tilaan. Keskeiseksi ratkaisukeinoksi suometsätalouden ongelmiin esite-tään siirtymistä kosteikkometsätalouteen. Kosteikkometsätalous määritellään metsätaloudeksi, jossa turpeen vedenpinta on nostettu nykyistä korkeammalle tasolle, mutta puuntuotantoa harjoitetaan edelleen kannattavasti. Tällöin sekä maaperän hiilivaraston hupenemista että suometsistä tulevaa vesistökuormitusta on saatu merkittävästi vähennettyä. Samalla suo- ja pienvesiluontoa on hoidettava ja ennallis-tettava. Luvussa 4 (”Ohjauskeinot”) esitellään niitä työkaluja, joilla yhteiskunta voi vaikuttaa kansalaisten ja yksityisen sektorin toimintaan ja joita laaja-alainen siirtymä kosteikkometsätalouteen edellyttää. Muutokselle ojitettujen suometsien metsänhoidossa on suuri tarve. Vesistökuormitus ja kasvihuonekaasupäästöt jatkuvat eikä suo- ja pienvesiluonnon tila muutu hyväksi, vaikka suometsissä pidättäydyttäisiin hakkuista ja kunnostusojituksista. Ilmaston lämpenemisen myötä suometsätalouden ongelmien voidaan olettaa kasvavan, sillä turpeen hajoaminen kiihtyy lämpimimmissä olosuhteissa. Lisäksi runsasravinteisia, paksuturpeisia suometsiä on lähitulevaisuudessa tulossa suuri määrä uudistettavaksi erityisesti Etelä-Suomessa. Tutkimustieto tuo kuitenkin toivoa siitä, että suuri osa suometsätalouden haitallisista ympäristövaikutuksista voidaan välttää huolellisesti suunnitelluin metsänhoidon keinoin.