Rehuaineiden kivennäispitoisuus ja fosforin sulavuus sioilla ja siipikarjalla : Fosikana-Makera-hankkeen (VN/7807/2020) loppuraportti

Abstract

Hankkeen päätavoitteena oli päivittää sikojen ja siipikarjan ruokinnassa eniten käytettyjen rehuaineiden kivennäisten pitoisuudet ja sulavuuskertoimet Luken ylläpitämään Rehutaulukot-verkkopalveluun sekä saada lisää tietoa erilaisten rehuaineiden vaikutuksesta sontaan erittyvän fosforin ominaisuuksiin. Hankkeen vastuullisena toteuttajana ja hallinnoijana toimi Luke. Näytteiden keruussa ja aiempien analyysien tietojen saannissa avustivat A-Rehu Oy ja Yara Oy. Hanke toteutettiin elinkeinon toiveesta ja sen tarpeisiin vastaten ja suunniteltiin sekä tehtiin tiiviissä yhteistyössä yhdessä elinkeinon kanssa. Aikaisempien tulosten ja muiden hankkeiden näytteiden analysoinnin avulla kerättiin kaurasta ja kevätvehnästä kummastakin yli 600 fosforipitoisuutta ja ohrasta yli 800. Muiden kivennäisten pitoisuustuloksia oli käytettävissä noin puolet fosforipitoisuustuloksista. Herneen kivennäispitoisuuksia määritettiin 25 ja härkäpavun 35. Kevätviljojen vuosien 2016–2020 fosforipitoisuudet olivat samalla tasolla tai hieman korkeampia kuin Rehutaulukon arvot, esimerkiksi ohralla keskimäärin 6,1 vs. rehutaulukon 5 ja kauralla 4,1 vs. rehutaulukon 3,5. Kevätviljojen fosforipitoisuuksien muutosta ei noin kahdenkymmenen vuoden tarkastelujakson aikana ollut havaittavissa, mutta vuosien väliset erot olivat suurehkoja. Kevätviljojen muiden kivennäisten osalta Rehutaulukon arvot vastasivat määritettyjä pitoisuuksia. Herneen fosforipitoisuudet olivat näytteissä hieman alemmat kuin Rehutaulukon arvo. Härkäpavun osalta Rehutaulukon fosforipitoisuus vastasi melko hyvin näytteiden keskiarvoa. Palkokasvien määritetyissä kivennäispitoisuuksissa suurin ero oli herneen kaliumpitoisuuksissa, jotka olivat näytteissä keskimäärin 11 g/kg ka ja Rehutaulukossa 13 g/kg ka. Hankkeessa määritettiin yleisimpien ja/tai potentiaalisimpien rehuaineiden fosforin sulavuus sioille ja siipikarjalle. Sulavuuskokeet toteutettiin Luken eläintiloissa. Hankkeen sikojen sulavuuskokeet käynnistivät Luken sikakoetoiminnan uudelleen noin 15 vuoden tauon jälkeen. Tutkittavat rehuaineet valittiin yhteistyössä tutkimukseen osallistuvien tahojen kanssa huomioiden sika- ja siipikarjatiloilla eniten käytössä olevat rehuaineet. Fosforin sulavuusmääritykset toteutettiin sioilta kokonaissulavuutena keruukauden avulla ja siipikarjalta ohutsuolisulavuutena teurastustekniikalla. Sikojen sulavuuskokeessa kerättiin sontanäytteitä myös fosforifraktioiden määrittämistä varten. Broilereilla vehnälle saatiin fosforin ohutsuolisulavuudeksi 47 %, kauralle 49 %, kuoritulle kauralle 43 %, härkäpavulle 46 % ja herneelle 55 %. Sioilla vastaavasti ohran fosforin standardoitu kokonaissulavuus oli 58 %, vehnän 63 %, kauran 52 %, herneen 53 %, härkäpavun 47 % ja ohravalkuaisrehun 65 %. Sulavuuskertoimet päivitetään Rehutaulukoihin. Palkoviljojen fosforin sulavuustulosten varmistamiseksi sioilla, tulisi tehdä lisätutkimuksia. Hankkeessa arvioitiin eri rehuaineiden käytön vaikutusta lannan fosforin käyttökelpoisuuteen kasveille määrittämällä sikojen sontanäytteistä fosforin liukoisuus Hedleyn fraktioinnilla. Tulosten perusteella arvioitiin myös eri rehuaineiden vaikutusta lannan fosforin huuhtoutumisriskiin. Valtaosa sonnan fosforista oli epäorgaanisessa muodossa. Rehuseoksista OVR nosti sonnan kokonaisfosforipitoisuutta verrattuna muihin rehuseoksiin. Helppoliukoisen (H2O + NaHCO3) fosforin pitoisuus oli 5 g/kg perusdieetillä olleilla sioilla ja eri rehuseoksia saaneilla sioilla helppoliukoisen fosforin pitoisuus vaihteli välillä 8–20 g/kg. Helppoliukoisen fosforin osuus lannan kokonaisfosforista oli perusdieetillä olleilla sioilla 85 % ja eri rehuseoksia saaneilla sioilla noin 95 %. Hankkeessa saatu päivitetty tieto yleisimpien rehukasvien fosfori- ja muiden kivennäisten pitoisuuksista mahdollistaa tarkemman ruokinnansuunnittelun. Kun rehujen suunnittelussa huomioidaan rehuaineiden kivennäis- ja hivenainepitoisuus, sulavuus sekä rehuaineen vaikutus lannan fosforin liukoisuuteen ja pyritään täyttämään vain eläimen tarve, lantaan erittyvän kivennäis- ja hivenaineiden määrä vähenee.