Vesienhallinnan taloudelliset edellytykset turvepelloilla

Abstract

Turvepellot aiheuttavat Suomessa 50–60 % maataloudesta lähtöisin olevista kasvihuonekaasupäästöistä sekä merkittäviä vesistöpäästöjä. Molempia päästöjä voidaan vähentää nostamalla pohjavedenpintaa turvepelloilla. Selvitimme vedenpinnan noston taloudellisia edellytyksiä yleisten viljelykasvien viljelyssä, ja tarkastelimme kannattavuusnäkökulmasta erilaisia keinoja turvepellon vedenpinnan nostamiseksi normaalin viljelyn jatkuessa. Vaihtoehdot olivat avo-ojien padottaminen, säätökaivojen asentaminen valmiiseen salaojitukseen, säätösalaojittaminen sekä altakastelun asentaminen. Arvioimme mahdolliset kasvinviljelytuotot ja vesienhallintakeinoista viljelijälle aiheutuvat kustannukset. Kävimme myös läpi kirjallisuutta säätösalaojituksen sekä salaojakastelun satohyödyistä. Käytimme Ruokaviraston peruslohkorekisteriä sekä Geologian tutkimuskeskuksen maannostietokantaa turvepelloilla viljeltävien kasvien ja niiden viljelyalojen selvittämiseksi. Selvitimme myös, kuinka paljon turvepeltoja on kesannolla eri maakunnissa. Taloustarkasteluun viljelykasveista valittiin rehukaura, rypsi, rehunurmi, ruokaperuna ja sokerijuurikas. Turvepelloilla vesienhallintakeinojen avulla saavutettavista mahdollisista satohyödyistä ei löytynyt tieteellisissä julkaisusarjoissa julkaistuja artikkeleja. Tästä syystä laskimme kuinka suuri satohyödyn pitäisi olla, jotta vesienhallintainvestoinnit olisivat kannattavia. Säätökaivon lisääminen valmiiseen salaojitukseen oli kannattavaa kaikkien tarkasteltujen kasvien tapauksessa, mikäli satohyöty vastaa runsasmultaisella hietamaalla saavutettujen sadonlisien enimmäismäärää, ja jos turvepellon satotaso on lähtötasoltaan korkea. Ruokaperunan ja sokerijuurikkaan viljelyssä myös säätösalaojitusinvestointi oli kannattava. Arvioimme myös, millaisella hiilidioksidiekvivalenttitonnin hinnalla vesienhallintatoimenpiteet olisivat kannattavia. Vaadittu hiilen hinta vaihteli 3–15 euron välillä toimenpiteen mukaan. Koska vesienhallintainvestoinnille maksetaan investointitukea ja valumavesienhallinnan tukea, laskimme myös vesienhallintatoimenpiteiden kustannuksen valtiolle. Valtiolle yhden hiilidioksidiekvivalenttitonnin vähentämisestä aiheutuva kustannus vaihteli 8–55 euron välillä. Vesienhallintakeinojen käyttämisestä aiheutuvat päästövähennyskustannukset ovat selvästi edullisempia kuin päästöoikeuden hinta EU:n päästökauppajärjestelmässä (kirjoitushetkellä 74 € per CO2-tonni). Laskelmien oletuksiin sisältyy kuitenkin merkittävä määrä epävarmuutta. Aiempien tutkimusten perusteella satotaso laski kivennäismailla vedenpinnan noustessa. Satotason lasku pienentäisi kasvinviljelytuottoja ja nostaisi vaadittavaa hiilen hintaa. Tämän lisäksi kuivina vuosina vedenpintaa on vaikeaa, ellei mahdotonta pitää turvepelloillakaan arvioiduilla vesienhallintamenetelmillä korkealla, jolloin päästövähennykset jäävät pienemmiksi kuin raportissa on oletettu. Näiden tekijöiden vaikutus päästövähennysten kustannuksiin vaatii lisätutkimusta.