Pienten ja keskikokoisten riistanisäkkäiden kannanmuutokset 1989–2024: lumijälkilaskentojen tulosraportti

Abstract

Luonnonvarakeskuksen (Luken) koordinoima lumijälkilaskenta riista- ja peltokolmioilla on riistanisäkkäiden seurantaohjelma, jossa seurataan lajien kannankehityksiä ja levinneisyysmuutoksia. Lumijälkiä on seurantajakson 1989–2024 aikana laskettu keskimäärin 721 riistakolmi-olla vuosittain, ja vuodesta 1999 lähtien myös keskimäärin 156 peltokolmiolla vuosittain. Monelle pienriistalajille, kuten jäniksille, oravalle, ketulle, sekä pienille ja keskikokoisille näätä-eläimille, lumijälkilaskenta on tärkein valtakunnallinen vuosittainen kannanseuranta. Tarkastelu perustuu lumijälki-indeksiin, joka suhteuttaa laskettujen tuoreiden lumijälkien määrän laskijan kulkemaan matkaan ja kertymäaikaan (yksikkö: jälkiä / 10 km / kertymäpäivä). Lumijälki-indeksin muutokset kuvaavat epäsuorasti, tietyin varauksin, tarkasteltavien lajien kannanmuutoksia, mutta myös laskentaolosuhteet ja eläinten käyttäytyminen vaikuttavat liikkumisaktiivisuuteen ja siten lumijälkien määrään. Tässä tarkasteltavista lajeista useat pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle tyypilliset riistanisäkkäät ovat taantuneet selvästi seurantajakson aikana. Metsäjäniksen ja ketun koko maan kannat ovat taantuneet noin puoleen, oravan ja lumikon kolmannekseen ja kärpän peräti kuudennekseen. Näädän kanta on pysynyt likimain ennallaan läpi tarkastelujakson, kun taas saukkokanta on kasvanut noin 40 % vuoteen 2005 mennessä ollen nyt vakaa. Rannikon pelto-maisemissa viihtyvän rusakon kanta on yli kymmenkertaistunut tarkastelujakson aikana. Metsäjäniksen taantuminen painottuu maan etelä- ja keskiosiin, kun taas lumikon ja kärpän taantumiset voimistuvat pohjoiseen mentäessä. Näätäkanta on seurantajakson aikana taantunut etelässä ja runsastunut pohjoisessa. Rusakko runsastuu nopeammin idempänä. Lyhyen aikavälin kannanvaihteluja aiheuttavat tyypillisesti muutokset ravintotilanteessa, kuten myyräkannoissa tai kuusen käpysadossa, mutta myös esimerkiksi taudit ja pedot voivat olla muutosten syinä. Edeltävään vuoteen verrattuna metsäjäniksen ja oravan lumijälkien määrät ovat vähentyneet monissa osissa maata. Molemmilla lajeilla lumijälki-indeksit olivat 1–2 vuotta sitten normaalia suuremmat ja ovat nyt lähellä pitkäaikaisten trendien normaalitasoa. Myös lumikon kanta on taantunut viime vuoteen nähden, paikoin jyrkästikin, paitsi Lapissa, jossa kanta on kasvanut. Kärpän kannankehitys on samankaltainen, mutta muutokset vaihtelevat enemmän alueittain. Näädän lumijälkien määrät ovat kasvaneet viime talvesta lähes koko maassa, lukuun ottamatta muutamia maakuntia, ja ovat nyt keskiarvon yläpuolella. Kaikilla tässä tarkasteltavilla lajeilla lumijälki-indeksien keskimääräiset tasot eroavat pelto- ja riistakolmioiden välillä, usein huomattavastikin. Metsäjäniksen ja näädän lumijälki-indeksit ovat peltokolmioilla noin puolet siitä, mitä ne ovat riistakolmioilla. Sen sijaan orava, kettu, kärppä ja lumikko ovat noin kaksi kertaa runsaampia pelto- kuin riistakolmioilla, ja rusakon jälkimäärät ovat yli kymmenen kertaa suurempia. Myös saukon jälkiä on peltokolmioilla jonkin verran enemmän kuin riistakolmioilla.