Kuusen- ja männynjuurikäävän sekä tervasroson aiheuttamien metsätuhojen aikainen havainnointi koirien avulla : Koirien hajukoulutusmenetelmä ja sen testaus
Kaitera, Juha; Piri, Tuula; Männistö, Minna; Vinblad, Sanna; Väätäjä, Heli; Mäkitalo, Kari (2023)
Kaitera, Juha
Piri, Tuula
Männistö, Minna
Vinblad, Sanna
Väätäjä, Heli
Mäkitalo, Kari
Julkaisusarja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
Numero
91/2023
Sivut
54 s.
Luonnonvarakeskus
2023
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-790-7
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-790-7
Tiivistelmä
Metsien terveyttä uhkaavat monet eri tekijät kuten ilmastonmuutos, koto- ja vierasperäisten tautien ja tuholaisten leviäminen sekä metsänhoitomenetelmien muutokset. Parhaiten metsien terveydentilasta voidaan huolehtia varautumalla tuhoihin riittävän ajoissa. Havupuita lahottavien kuusen- ja männynjuurikäävän on arvioitu aiheuttavan Suomen metsätaloudelle n. 50 miljoonan euron menetykset vuosittain. Tervasrososieni tappaa kaikenikäisiä ja -kokoisia mäntyjä sekä kuivilla että tuoreilla kankailla. Viime vuosikymmeninä epidemiat ovat lisääntyneet nuorissa männiköissä. Koirien hajuaistia hyödynnetään lukuisten eri asioiden etsinnässä ja ilmaisussa. Koirat havaitsevat myös erilaisia sienituhoja kuten rakennusten homevaurioita ja mm. tammen äkkikuoleman tartuttamia puita. Suomessa tuhosieniä ei ole havainnoitu metsissä koirien avulla.
Koirat metsätuhojen tunnistamisessa –aikaisen havainnoinnin järjestelmä (Nose4Wood) -projektissa selvitettiin tuhosienten havainnointia taudin esiintymisen alkuvaiheessa.
Hankkeen tarkoituksena oli selvittää 1) koirien hajuaistin käyttömahdollisuudet juurikääpä- ja tervasrososienten aikaisessa havainnoinnissa, 2) kehittää metsien kestävän hyödyntämisen tueksi metsätuhojen aikaisen vaiheen tunnistamisen menetelmä perustuen koirien hajuaistiin, 3) kehittää ja pilotoida koulutusprosessi koirakoille tuhosienten tunnistamiseksi metsissä ja 4) edistää metsien terveyttä ja metsätalouden kannattavuutta sekä varautua ilmastonmuutoksen ja uusien metsänkäyttömenetelmien käyttöönoton haasteisiin metsien terveydessä.
Nose4Wood-projektin 12–18 kuukautta kestävään pilottikoulutukseen haettiin tuhosienten kartoittamisesta kiinnostuneita koirakoita. Koulutukseen valittiin 28 hakijan joukosta 15 koirakkoa, joilla oli erilaiset taustat hajutyöskentelyyn ja metsätalouteen liittyen. Koirakot jaettiin kahteen ryhmään, jossa toisen ryhmän koirille opetettiin tervasroson ja toisen ryhmän koirille juurikäävän tunnistaminen hajuerotteluradalla ja maastossa. Koulutusmateriaalina käytettiin kuusen- ja männynjuurikäävän itiöemiä, näiden sienien lahottamaa puuainesta sekä laboratoriossa kasvatettua rihmastoa. Tervasrososta käytettiin itiö-, koro (sekä nuoria itiöiviä että vanhoja jo itiöineitä koroja) sekä itiöpesäke- ja lehtinäytteitä eri väli-isäntäkasvilajeista.
Koulutuskokonaisuus sisälsi lähipäiviä sekä etävalmennusta ja itsenäistä harjoittelua. Hajutyöskentelyä ja tuhosienten ilmaisua koulutettiin koirille ennalta varmennetuilla ja valmistetuilla itiö-, puu-, koro-, laho-, itiöemä-, kasvi- ja rihmastonäytteillä hajuerotteluradalla. Kukin koirakko sai erilaisia laboratoriossa valmistettuja näytteitä kotiin omatoimiseen harjoitteluun. Koirien edistymistä seurattiin kirjaamalla harjoittelutuloksia sekä edistymiskyselyillä. Koirakkojen osaamista testattiin lähipäivien aikana. Testejä toteutettiin hajuerotteluradalla, missä koirat haistelivat lasipurkeissa olevia näytteitä tunnistaen niistä kohdehajuina olevat tervasroson ja juurikäävän eri muodot. Kullekin koiralle opetettiin sille soveltuva ilmaisutapa, jolla se kertoo ohjaajalle löydöstä.
Tuhosienten tunnistamista ja paikantamista niiden hajun perusteella harjoiteltiin myös metsäalueilla. Eri tervasrosomuotojen vaivaamat tutkimusmetsiköt sijaitsivat Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Juurikäävän tartuttamat maastokoealat sijaitsivat Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa. Sovelluskohteina olivat metsiköt, joista ei tunnettu ennalta tuhotilannetta. Tervasrosoon erikoistuvia koiria opetettiin etsimään tuhosientä mäntyjen rungosta ja oksista kohde-etsintänä, eri kasvien lehdiltä tarkkuusetsintänä sekä puiden läheltä ilmavirtoja seuraamalla. Koirat opetettiin ensin ilmaisemaan tautikohteet mahdollisimman tarkasti, mutta myöhemmin koiria opetettiin ilmaisemaan tartunnan saanutta puuta tarkan tartuntakohdan sijaan. Juurikääpään erikoistuvia koiria opetettiin etsimään kuusenjuurikääpää kannoista, juurakoista ja tuulenkaadoista sekä pystypuista. Männynjuurikäävän etsintää kohdennettiin eri ikäisiin mäntyihin ja katajiin. Koiria opetettiin seuraamaan juurikäävän hajuja ilmavirrasta sekä käymään yksittäisiä etsittäviä kohteita läpi. Koiria opetettiin ilmaisemaan tartunnan saanutta puuta. Tarkkaa kohdentamista ei edellytetty, sillä juurikäävän itiöemiä tai muuta selkeää kohdetta ei aina ole näkyvissä. Useat koirat kuitenkin ilmaisivat itiöemiä tarkasti. Kenttätyöskentelyä testattiin metsään merkityillä koealoilla, joissa tiedettiin olevan tartuntoja, mutta niiden sijaintia ei testiin osallistuvilla ollut tiedossa. Testissä jokainen koirakko sai puolen tunnin ajan kartoittaa 900–1900 m2 kokoiselta alueelta tuhosieniä. Tervasroson tunnistamista kasvien lehdiltä toteutettiin kolmella 0,25 m2 kokoisella koeruudulla.
Vuoden harjoittelun myötä valtaosa koirista oppi tunnistamaan kuusenjuurikäävän ja tervasroson näytteiden eri muotoja hajuerotteluradalla. Hajuerotteluradan lopputestin osallistui juurikäävällä 9 koiraa. Juurikäävän haastavimmin tunnistettavat näytteet olivat tuore ja kylmäkuivattu itiöemän palanen, jotka 22 % koirista tunnisti. Parhaiten tunnistettu näyte oli puolestaan pakastettu itiöemän palanen, jonka tunnisti 89 % koirista. Itiöemänäytteistä pakastettua itiöemää käytettiin harjoitteluissa näytteenä ja koulutus myös aloitettiin pakastetulla itiöemänäytteellä, joten sitä harjoiteltiin määrällisesti eniten. Tervasroson osalta hajuerotteluradan testiin osallistui viisi koiraa. Vaikein näyte testissä oli männystä mäntyyn leviävän tervasrosomuodon itiöt, jotka 20 % koirista tunnisti. Nuoret itiöivät korot tunnistettiin sen sijaan erinomaisesti, kun kaikki koirat tunnistivat männystä mäntyyn leviävän muodon näytteet oikein ja väli-isäntäkasvia vaihtavan muodon nuoret korot 60 % oikein.
Metsässä koirat oppivat tunnistamaan pitkälle edenneen kuusenjuurikääpätartunnan erityisesti juurakoiden ja kaatuneiden puiden itiöemistä sekä kantojen lahosta. Lahon tunnistus pystypuista onnistui osittain, sillä erityisesti vasta tartunnan saaneet puut olivat selvästi vaikeita tunnistaa. Koirat tunnistivat koulutuksen loppuvaiheessa hyvin myös männynjuurikäävän taimista ja varttuneista puista. Männynjuurikäävän kartoittamista testattiin Läyliäisten taimikoista seitsemällä koiralla. Koirien ilmaisemista löydöistä oli 67–100 % oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tautisista puista koirat ilmaisivat 80–93 %. Varttuneempien puiden kartoitusta testattiin kolmella koiralla. Koirat suoriutuivat testistä erinomaisesti, sillä kaikista löydöistä 90–100 % oli oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tautisista puista koira ilmaisivat 78–95 %. Koirien tunnistamista puista kaikki eivät silmämääräisesti arvioituna näyttäneet juurikääpätartunnan saaneilta. Näistä puista otettiin näytteet, joilla ne todettiin jälkikäteen männynjuurikääpäisiksi puiksi.
Koirat oppivat tunnistamaan metsässä tervasrosoa erinomaisesti tervasroson itiöistä, itiöemällisistä oksista, tuoreista ja vanhoista koroista ja jopa latenteista tartunnoista oksista ja rungoista, jolloin sieni esiintyy rihmastona puussa. Tunnistus onnistui hyvin sekä väli-isäntäkasvia vaihtavan että suoraan männystä mäntyyn leviävän tervasrosomuodon oksista, rungosta ja kasveilta. Tervasroson kartoittamista testattiin Pudasjärvellä neljällä koiralla suoraan männystä mäntyyn leviävän tervasroson itiöinnin aikana. Koirien ilmaisemista löydöistä oli 70–100 % oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tervasroso puista koirat ilmaisivat 88–100 %. Väli-isäntäkasvia vaihtavan tervasrosomuodon osalta testi suoritettiin Kolarissa, missä etsintä kohdentui pääosin vanhoihin koroihin itiöinnin ollessa ohi. Testiin osallistui kaksi koiraa. Koirat suoriutuivat testistä erinomaisesti, sillä molempien koirien kaikki löydöt olivat oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tautisista puista koirat ilmaisivat 67–90 %. Kolarissa testattiin myös tervasroson tarkkuusetsintää maitikka- ja silmäruohokoeruudukoista kahden koiran toimesta. Koirien tekemät löydöt olivat 100 % oikein, mutta molemmat koirat ohittivat yhden ruudun, jossa oli tartuntaa kasvien lehdillä ja toinen koirista jätti oikein ilmaisematta tartunnasta vapaan ruudun.
Kaikissa testeissä kartoitusalueella oli melko runsaasti tartuntoja, joten koirien taitoja ei testattu alueilla, joissa ei ole ollenkaan tartuntaa tai sitä on vain vähän. Myös kartoitusalueen koko oli pieni, joten koirien kartoituskyvyn laajuus jäi osittain tässä testissä selvittämättä. Koirat kartoittivat testissä alueita noin 50–100 prosenttisesti. Työssään todella tarkat koirat, olivat luotettavia ilmaisuiltaan, mutta heikompia tehokkuudessa. Testin aikana useimmat koirakot ehtivät kartoittaa koko alueen. Koirien aluekartoituksen laajuuteen vaikuttivat tartuntojen tiheys, koiran etenemisvauhti, työskentelytarkkuus ja jaksaminen.
Koirat, joilla oli aikaisempaa osaamista hajuerottelusta ja olivat aiemmin osallistuneet hajutyöskentelyyn, oppivat nopeimmin tunnistamaan tuhosienet hajuerotteluradalla. Kaikilla koirilla parani tunnistustaito koulutuksen edistyessä. Ohjaajien taito koirien koulutuksessa ja metsässä toimimisessa kehittyi myös paljon.
Koulutusmenetelmä toimi hyvin sekä juurikääpien että tervasroson tunnistamisessa niin irtonäytteistä kuin maastokohteissa. Koulutusta juurikäävän osalta vaikeuttavat varmennettujen harjoittelumaastojen vähäisyys sekä kohteiden varmistamisen hankaluus. Juurikääpien tunnistamisessa haasteellisimpia kohteita ovat pystykuuset. Menetelmä soveltuukin maastossa parhaiten kuusenjuurikäävän tunnistamiseen kaatuneissa puissa, juurakoissa ja kannoissa. Männynjuurikäävän osalta pystypuista tunnistaminen onnistuu testin perusteella hyvin. Menetelmää suositellaan hyödynnettäväksi varsinkin hakkuualojen juurikääpäesiintymien tunnistamiseen kannoissa ja puupinoissa. Pystypuiden lahoisuuden arviointiin pitää sen sijaan suhtautua varauksella. Menetelmä sopii sekä kuusenjuurikäävän että männynjuurikäävän aikaisen vaiheen tunnistamiseen metsikössä suhteellisen luotettavasti. Se soveltuu kaikenikäisiin ja -kokoisiin puustoihin ympäri vuoden, sillä juurakoilla ja kannoilla etsintää voi tehdä myös vähälumisena aikana.
Tervasroson osalta menetelmä soveltuu hyvin itiöpesäkkeiden, korojen ja jopa latenttien tartuntojen tunnistamiseen männyistä. Se soveltuu molempien tervasroson muotojen tunnistamiseen metsissä. Parhaiten tunnistus onnistuu nuorissa männiköissä, joissa tartuntaa esiintyy alle pari metriä maanpinnasta. Tällöin mahdollistuu koirien hajutyöskentely puiden tyviosassa. Menetelmä soveltuu parhaiten käytettäväksi alkukesästä kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin, mutta sitä voidaan käyttää tunnistukseen koko kasvukauden ajan. Väli-isäntäkasvien tunnistus onnistuu parhaiten suurilehtisillä ja kookkailla kasveilla kuten pioneilla. Kookkaista kasveista tervasroson haju erottuu muista hajuista paremmin. Tunnistus on hyvin luotettavaa. Sen sijaan pienillä puoliloiskasveilla kuten maitikoilla ja silmäruohoilla tunnistus vaatii koiralta hyvin tarkkaa haistelua ja tunnistus on haastavampaa lehtien pienestä koosta, satunnaisuudesta sekä maaperän ja muun aluskasvillisuuden häiriöhajuista johtuen. Tunnistus onnistuu myös vain elo-syyskuussa.
Menetelmän laaja-alaista käyttöönottoa edistää yritystoiminnan käynnistäminen tuhosienten tunnistamisessa. Yritystoiminnan käynnistämiseksi tarvitaan lisätietoa menetelmän tehokkuudesta (laajuus, aika ja kustannukset), käytännön toimintatapojen kehittämistä metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten kanssa sekä työkaluja koirien kouluttamiseen, kuten varmennettuja hajunäytteitä sekä harjoittelumaastoja. Koirien koulutus ja hajujen harjoittelu vaativat jatkuvaa panostamista koirakoiden taitojen ylläpitoon. Referenssimateriaalin hankinnan ja tunnistamisen osalta pitää kehittää myös koirayritysten, koirakouluttajien ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyötä koulutuksen ja hajutyöskentelyn turvaamiseksi. Toiminnan rahoitus tulee taata joko yksityisin varoin (maksullinen toiminta) tai julkisella rahoituksella (esim. MMM).
Koirat metsätuhojen tunnistamisessa –aikaisen havainnoinnin järjestelmä (Nose4Wood) -projektissa selvitettiin tuhosienten havainnointia taudin esiintymisen alkuvaiheessa.
Hankkeen tarkoituksena oli selvittää 1) koirien hajuaistin käyttömahdollisuudet juurikääpä- ja tervasrososienten aikaisessa havainnoinnissa, 2) kehittää metsien kestävän hyödyntämisen tueksi metsätuhojen aikaisen vaiheen tunnistamisen menetelmä perustuen koirien hajuaistiin, 3) kehittää ja pilotoida koulutusprosessi koirakoille tuhosienten tunnistamiseksi metsissä ja 4) edistää metsien terveyttä ja metsätalouden kannattavuutta sekä varautua ilmastonmuutoksen ja uusien metsänkäyttömenetelmien käyttöönoton haasteisiin metsien terveydessä.
Nose4Wood-projektin 12–18 kuukautta kestävään pilottikoulutukseen haettiin tuhosienten kartoittamisesta kiinnostuneita koirakoita. Koulutukseen valittiin 28 hakijan joukosta 15 koirakkoa, joilla oli erilaiset taustat hajutyöskentelyyn ja metsätalouteen liittyen. Koirakot jaettiin kahteen ryhmään, jossa toisen ryhmän koirille opetettiin tervasroson ja toisen ryhmän koirille juurikäävän tunnistaminen hajuerotteluradalla ja maastossa. Koulutusmateriaalina käytettiin kuusen- ja männynjuurikäävän itiöemiä, näiden sienien lahottamaa puuainesta sekä laboratoriossa kasvatettua rihmastoa. Tervasrososta käytettiin itiö-, koro (sekä nuoria itiöiviä että vanhoja jo itiöineitä koroja) sekä itiöpesäke- ja lehtinäytteitä eri väli-isäntäkasvilajeista.
Koulutuskokonaisuus sisälsi lähipäiviä sekä etävalmennusta ja itsenäistä harjoittelua. Hajutyöskentelyä ja tuhosienten ilmaisua koulutettiin koirille ennalta varmennetuilla ja valmistetuilla itiö-, puu-, koro-, laho-, itiöemä-, kasvi- ja rihmastonäytteillä hajuerotteluradalla. Kukin koirakko sai erilaisia laboratoriossa valmistettuja näytteitä kotiin omatoimiseen harjoitteluun. Koirien edistymistä seurattiin kirjaamalla harjoittelutuloksia sekä edistymiskyselyillä. Koirakkojen osaamista testattiin lähipäivien aikana. Testejä toteutettiin hajuerotteluradalla, missä koirat haistelivat lasipurkeissa olevia näytteitä tunnistaen niistä kohdehajuina olevat tervasroson ja juurikäävän eri muodot. Kullekin koiralle opetettiin sille soveltuva ilmaisutapa, jolla se kertoo ohjaajalle löydöstä.
Tuhosienten tunnistamista ja paikantamista niiden hajun perusteella harjoiteltiin myös metsäalueilla. Eri tervasrosomuotojen vaivaamat tutkimusmetsiköt sijaitsivat Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Juurikäävän tartuttamat maastokoealat sijaitsivat Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa. Sovelluskohteina olivat metsiköt, joista ei tunnettu ennalta tuhotilannetta. Tervasrosoon erikoistuvia koiria opetettiin etsimään tuhosientä mäntyjen rungosta ja oksista kohde-etsintänä, eri kasvien lehdiltä tarkkuusetsintänä sekä puiden läheltä ilmavirtoja seuraamalla. Koirat opetettiin ensin ilmaisemaan tautikohteet mahdollisimman tarkasti, mutta myöhemmin koiria opetettiin ilmaisemaan tartunnan saanutta puuta tarkan tartuntakohdan sijaan. Juurikääpään erikoistuvia koiria opetettiin etsimään kuusenjuurikääpää kannoista, juurakoista ja tuulenkaadoista sekä pystypuista. Männynjuurikäävän etsintää kohdennettiin eri ikäisiin mäntyihin ja katajiin. Koiria opetettiin seuraamaan juurikäävän hajuja ilmavirrasta sekä käymään yksittäisiä etsittäviä kohteita läpi. Koiria opetettiin ilmaisemaan tartunnan saanutta puuta. Tarkkaa kohdentamista ei edellytetty, sillä juurikäävän itiöemiä tai muuta selkeää kohdetta ei aina ole näkyvissä. Useat koirat kuitenkin ilmaisivat itiöemiä tarkasti. Kenttätyöskentelyä testattiin metsään merkityillä koealoilla, joissa tiedettiin olevan tartuntoja, mutta niiden sijaintia ei testiin osallistuvilla ollut tiedossa. Testissä jokainen koirakko sai puolen tunnin ajan kartoittaa 900–1900 m2 kokoiselta alueelta tuhosieniä. Tervasroson tunnistamista kasvien lehdiltä toteutettiin kolmella 0,25 m2 kokoisella koeruudulla.
Vuoden harjoittelun myötä valtaosa koirista oppi tunnistamaan kuusenjuurikäävän ja tervasroson näytteiden eri muotoja hajuerotteluradalla. Hajuerotteluradan lopputestin osallistui juurikäävällä 9 koiraa. Juurikäävän haastavimmin tunnistettavat näytteet olivat tuore ja kylmäkuivattu itiöemän palanen, jotka 22 % koirista tunnisti. Parhaiten tunnistettu näyte oli puolestaan pakastettu itiöemän palanen, jonka tunnisti 89 % koirista. Itiöemänäytteistä pakastettua itiöemää käytettiin harjoitteluissa näytteenä ja koulutus myös aloitettiin pakastetulla itiöemänäytteellä, joten sitä harjoiteltiin määrällisesti eniten. Tervasroson osalta hajuerotteluradan testiin osallistui viisi koiraa. Vaikein näyte testissä oli männystä mäntyyn leviävän tervasrosomuodon itiöt, jotka 20 % koirista tunnisti. Nuoret itiöivät korot tunnistettiin sen sijaan erinomaisesti, kun kaikki koirat tunnistivat männystä mäntyyn leviävän muodon näytteet oikein ja väli-isäntäkasvia vaihtavan muodon nuoret korot 60 % oikein.
Metsässä koirat oppivat tunnistamaan pitkälle edenneen kuusenjuurikääpätartunnan erityisesti juurakoiden ja kaatuneiden puiden itiöemistä sekä kantojen lahosta. Lahon tunnistus pystypuista onnistui osittain, sillä erityisesti vasta tartunnan saaneet puut olivat selvästi vaikeita tunnistaa. Koirat tunnistivat koulutuksen loppuvaiheessa hyvin myös männynjuurikäävän taimista ja varttuneista puista. Männynjuurikäävän kartoittamista testattiin Läyliäisten taimikoista seitsemällä koiralla. Koirien ilmaisemista löydöistä oli 67–100 % oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tautisista puista koirat ilmaisivat 80–93 %. Varttuneempien puiden kartoitusta testattiin kolmella koiralla. Koirat suoriutuivat testistä erinomaisesti, sillä kaikista löydöistä 90–100 % oli oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tautisista puista koira ilmaisivat 78–95 %. Koirien tunnistamista puista kaikki eivät silmämääräisesti arvioituna näyttäneet juurikääpätartunnan saaneilta. Näistä puista otettiin näytteet, joilla ne todettiin jälkikäteen männynjuurikääpäisiksi puiksi.
Koirat oppivat tunnistamaan metsässä tervasrosoa erinomaisesti tervasroson itiöistä, itiöemällisistä oksista, tuoreista ja vanhoista koroista ja jopa latenteista tartunnoista oksista ja rungoista, jolloin sieni esiintyy rihmastona puussa. Tunnistus onnistui hyvin sekä väli-isäntäkasvia vaihtavan että suoraan männystä mäntyyn leviävän tervasrosomuodon oksista, rungosta ja kasveilta. Tervasroson kartoittamista testattiin Pudasjärvellä neljällä koiralla suoraan männystä mäntyyn leviävän tervasroson itiöinnin aikana. Koirien ilmaisemista löydöistä oli 70–100 % oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tervasroso puista koirat ilmaisivat 88–100 %. Väli-isäntäkasvia vaihtavan tervasrosomuodon osalta testi suoritettiin Kolarissa, missä etsintä kohdentui pääosin vanhoihin koroihin itiöinnin ollessa ohi. Testiin osallistui kaksi koiraa. Koirat suoriutuivat testistä erinomaisesti, sillä molempien koirien kaikki löydöt olivat oikein. Kaikista kartoitusreitillä olleista tautisista puista koirat ilmaisivat 67–90 %. Kolarissa testattiin myös tervasroson tarkkuusetsintää maitikka- ja silmäruohokoeruudukoista kahden koiran toimesta. Koirien tekemät löydöt olivat 100 % oikein, mutta molemmat koirat ohittivat yhden ruudun, jossa oli tartuntaa kasvien lehdillä ja toinen koirista jätti oikein ilmaisematta tartunnasta vapaan ruudun.
Kaikissa testeissä kartoitusalueella oli melko runsaasti tartuntoja, joten koirien taitoja ei testattu alueilla, joissa ei ole ollenkaan tartuntaa tai sitä on vain vähän. Myös kartoitusalueen koko oli pieni, joten koirien kartoituskyvyn laajuus jäi osittain tässä testissä selvittämättä. Koirat kartoittivat testissä alueita noin 50–100 prosenttisesti. Työssään todella tarkat koirat, olivat luotettavia ilmaisuiltaan, mutta heikompia tehokkuudessa. Testin aikana useimmat koirakot ehtivät kartoittaa koko alueen. Koirien aluekartoituksen laajuuteen vaikuttivat tartuntojen tiheys, koiran etenemisvauhti, työskentelytarkkuus ja jaksaminen.
Koirat, joilla oli aikaisempaa osaamista hajuerottelusta ja olivat aiemmin osallistuneet hajutyöskentelyyn, oppivat nopeimmin tunnistamaan tuhosienet hajuerotteluradalla. Kaikilla koirilla parani tunnistustaito koulutuksen edistyessä. Ohjaajien taito koirien koulutuksessa ja metsässä toimimisessa kehittyi myös paljon.
Koulutusmenetelmä toimi hyvin sekä juurikääpien että tervasroson tunnistamisessa niin irtonäytteistä kuin maastokohteissa. Koulutusta juurikäävän osalta vaikeuttavat varmennettujen harjoittelumaastojen vähäisyys sekä kohteiden varmistamisen hankaluus. Juurikääpien tunnistamisessa haasteellisimpia kohteita ovat pystykuuset. Menetelmä soveltuukin maastossa parhaiten kuusenjuurikäävän tunnistamiseen kaatuneissa puissa, juurakoissa ja kannoissa. Männynjuurikäävän osalta pystypuista tunnistaminen onnistuu testin perusteella hyvin. Menetelmää suositellaan hyödynnettäväksi varsinkin hakkuualojen juurikääpäesiintymien tunnistamiseen kannoissa ja puupinoissa. Pystypuiden lahoisuuden arviointiin pitää sen sijaan suhtautua varauksella. Menetelmä sopii sekä kuusenjuurikäävän että männynjuurikäävän aikaisen vaiheen tunnistamiseen metsikössä suhteellisen luotettavasti. Se soveltuu kaikenikäisiin ja -kokoisiin puustoihin ympäri vuoden, sillä juurakoilla ja kannoilla etsintää voi tehdä myös vähälumisena aikana.
Tervasroson osalta menetelmä soveltuu hyvin itiöpesäkkeiden, korojen ja jopa latenttien tartuntojen tunnistamiseen männyistä. Se soveltuu molempien tervasroson muotojen tunnistamiseen metsissä. Parhaiten tunnistus onnistuu nuorissa männiköissä, joissa tartuntaa esiintyy alle pari metriä maanpinnasta. Tällöin mahdollistuu koirien hajutyöskentely puiden tyviosassa. Menetelmä soveltuu parhaiten käytettäväksi alkukesästä kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin, mutta sitä voidaan käyttää tunnistukseen koko kasvukauden ajan. Väli-isäntäkasvien tunnistus onnistuu parhaiten suurilehtisillä ja kookkailla kasveilla kuten pioneilla. Kookkaista kasveista tervasroson haju erottuu muista hajuista paremmin. Tunnistus on hyvin luotettavaa. Sen sijaan pienillä puoliloiskasveilla kuten maitikoilla ja silmäruohoilla tunnistus vaatii koiralta hyvin tarkkaa haistelua ja tunnistus on haastavampaa lehtien pienestä koosta, satunnaisuudesta sekä maaperän ja muun aluskasvillisuuden häiriöhajuista johtuen. Tunnistus onnistuu myös vain elo-syyskuussa.
Menetelmän laaja-alaista käyttöönottoa edistää yritystoiminnan käynnistäminen tuhosienten tunnistamisessa. Yritystoiminnan käynnistämiseksi tarvitaan lisätietoa menetelmän tehokkuudesta (laajuus, aika ja kustannukset), käytännön toimintatapojen kehittämistä metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten kanssa sekä työkaluja koirien kouluttamiseen, kuten varmennettuja hajunäytteitä sekä harjoittelumaastoja. Koirien koulutus ja hajujen harjoittelu vaativat jatkuvaa panostamista koirakoiden taitojen ylläpitoon. Referenssimateriaalin hankinnan ja tunnistamisen osalta pitää kehittää myös koirayritysten, koirakouluttajien ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyötä koulutuksen ja hajutyöskentelyn turvaamiseksi. Toiminnan rahoitus tulee taata joko yksityisin varoin (maksullinen toiminta) tai julkisella rahoituksella (esim. MMM).
Collections
- Julkaisut [85960]