Tehokkaat ohjauskeinot maa- ja metsätalouden ilmastovaikutusten edistämiseksi
Lehtonen, Heikki; Assmuth, Aino; Koikkalainen, Kauko; Miettinen, Antti; Mutanen, Antti; Mäkipää, Raisa; Nieminen, Mika; Rämö, Janne; Wall, Antti; Wejberg, Henrik; Viitala, Esa-Jussi (2022)
Julkaisusarja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
Numero
76/2022
Sivut
84 s.
Luonnonvarakeskus
2022
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-506-4
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-506-4
Tiivistelmä
Tässä raportissa pohditaan, kuinka julkisen vallan ohjausta tulisi muuttaa, jotta se entistä tehokkaammin tukisi maankäyttösektorin hiilinielujen lisäämistä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä maa- ja metsätaloudessa ottaen samalla huomioon ruoan-, puun- ja ympäristöhyötyjen tuotantoa koskevat tavoitteet. Tutkimustietoa tähän liittyen on jo runsaasti. Metsien hiilinieluja voidaan lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kasvattaa eniten vähentämällä hakkuita. Seuraavaksi eniten nieluihin ja päästöihin voidaan nykytiedon perusteella vaikuttaa suometsien hoidon käytännöillä, erityisesti nostamalla pohjaveden pintaa ojitetuissa turvemaametsissä. Muiden metsissä tehtävien toimenpiteiden vaikutukset ovat samoilla aikaväleillä huomattavasti vaatimattomampia typpilannoitusta lukuun ottamatta. Vedenpinnan nosto turvemaapelloilla vähentäisi eniten kasvihuonekaasupäästöjä maataloudessa, jossa on myös muita mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen ruoantuotantoa heikentämättä. Tarvitaan kuitenkin aiempaa vaikuttavampaa politiikkaohjausta tukijärjestelmineen, jotta eri toimenpiteet tulisivat myös maanomistajille houkutteleviksi ja käyttöön.
Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman mukaiset toimenpiteet ja ohjaustoimet hiilinielujen lisäämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi metsätaloudessa näyttäisivät tuovan varsin pieniä muutoksia nykykäytäntöihin (VNS 2022). Sitä kautta myös ilmastohyödyt jäisivät verraten vähäiseksi sekä suometsissä että yleisesti metsätaloudessa. Esimerkiksi metsitystuet ovat ilmaston kannalta hidasvaikutteisia. Toimenpiteet erityisesti suometsissä on suunniteltu toteutettavan uuden metsätalouden tukijärjestelmän puitteissa, joka kuitenkin pohjautuu olennaisesti samoille tavoitteille, eli pääasiassa puuntuotannon lisäämiselle ja välillisesti hakkuiden edistämiselle, kuten nykyinen sekä aiemmat tukijärjestelmät.
Suometsien suunnittelutuella pyrittäisiin ohjaamaan suometsien hoidon ja käytön suunnittelua aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan suuntaan, mitä voidaan pitää perusteltuna tavoitteena. Suunnitelmissa tulisi aina selvittää jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet, kartoittaa luontokohteet ja suunnitella vesiensuojelu. Toisaalta kyseessä ei välttämättä olisi kovin kokonaisvaltainen suunnitelma, koska se voisi sisältää vähimmillään vain kaksi metsänkäsittelytoimenpidettä, esimerkiksi päätehakkuun ja kunnostusojituksen. Vesiensuojelua lukuun ottamatta toimenpiteiden varsinainen toteutus suometsissä riippuisi pääosin metsänomistajien investointihalukkuudesta, johon voidaan vaikuttaa eri toimenpiteiden toteutustuilla. Ehdotettujen toteutustukien ja niiden ehtojen seurauksena käytännön toiminnassa luultavasti painottuisi edelleen perinteiset toimenpiteet, taimikon ja nuoren metsän hoito sekä tuhkalannoitus, koska nämä ovat metsänomistajille yleensä muutenkin taloudellisesti kannattavia toimenpiteitä. Siirtymää jatkuvaan kasvatukseen ei maa- ja metsätalousministeriön laatiman säädösluonnoksen mukaan edelleenkään tuettaisi eikä metsänomistajille maksettaisi markkinattomista ympäristöhyödyistä (pl. ympäristötuki). Tämän johdosta valtion tuki saattaisi jatkossakin ohjautua suometsissä merkittäviltä osin pääasiassa puuntuotantoa lisääviin ja jaksollista kasvatusta suosiviin toimenpiteisiin, millä voi olla nykyisen tutkimustiedon mukaan haitallisia ilmastovaikutuksia ainakin rehevillä paksuturpeisilla soilla. Jos metsänkasvatus on päättynyt tai päättyy avohakkuuseen, kunnostusojituksen (ml. täydennysojitus) suunnittelun tukemista valtion varoin on vaikea perustella ilmasto- ja muiden ympäristöhyötyjen saavuttamisella. Kunnostusojitusten lupakäytäntöä tulisi tiukentaa ja esimerkiksi ojitussyvyyksiä ja täydennysojituksia rajoittaa aikaisempaa enemmän. Näin on toimittu esimerkiksi Ruotsissa.
Metsätalouden tukijärjestelmää olisi mahdollista kehittää huomattavasti monipuolisemmaksi ottamalla käyttöön laaja joukko uudentyyppisiä tulosperusteisia tukia ja kannustinpalkkioita markkinattomien ilmasto- ja muiden ympäristöhyötyjen tuottamiseksi. Tulosperusteisuus antaisi mahdollisuuksia toimien kohdentumiseen sinne, missä ne ovat kustannustehokkaimpia. Komission luonnokset valtiontukien suuntaviivoiksi uudelle rahoituskaudelle antavat tällaiseen muutokseen uudenlaisia mahdollisuuksia. Suomen metsätalouden, metsäluonnon ja metsäteollisuuden edun mukaista olisi tarttua näihin uusiin mahdollisuuksiin. Uuden tukijärjestelmän tulisi mahdollistaa erilaisten tulosperusteisten tukien ja kannustinpalkkioiden kokeiluhankkeet.
Taimikonhoidolla voidaan vaikuttaa metsän rakenteeseen ja puulajikoostumukseen yleensä enemmän kuin millään muulla toimenpiteellä metsänuudistamista lukuun ottamatta. Ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ja niihin sopeutumisen kannalta onkin erityisen tärkeää, miten taimikonhoidossa vaikutetaan puulajisuhteisiin. Tutkimustiedon perusteella sopivalla lehtipuusekoituksella voidaan vähentää puuston kehitykseen liittyviä abioottisia ja bioottisia riskejä etenkin lämpenevän ilmaston olosuhteissa. Lehtipuusekoitus edistää myös luonnon monimuotoisuutta ja hajauttaa omistajan taloudellista riskiä monokulttuureihin nähden. Lehtipuuston osuuden lisääminen on ollut metsänhoidon keskeinen tavoite Suomessa jo yli 30 vuotta, mutta tulokset ovat jääneet osin vaatimattomiksi.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja biodiversiteetin edistämisen näkökulmasta taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen tulisi aikaisempaa enemmän ohjata lehtipuuston osuuden kasvattamiseen. Tämä voitaisiin toteuttaa muuttamalla tukiehtoja niin, että aikaisempaa hieman suurempi osa havupuuvaltaisten rehevien kohteiden käsittelyalasta olisi mahdollista ja kannattavaa jättää lehtipuuston perkaustoimenpiteiden ulkopuolelle.
Säästö- ja lahopuun lisäämisellä ja suojavyöhykkeiden leventämisellä voitaisiin edistää useita ympäristötavoitteita samanaikaisesti. Kannustavuuden ja tehokkuuden turvaamiseksi tällaisten toimenpiteiden toteutukseen ohjattujen tukien tulisi kuitenkin johtaa sellaisiin toimiin, jotka ylittävät paitsi lainsäädännön myös metsäsertifiointien vaatimukset.
Kivennäismaiden terveyslannoitukseen boorilla ei liity samanlaisia ilmaston kannalta potentiaalisia haitallisia maaperävaikutuksia kuin turvemaiden tuhkalannoituksiin. Kivennäismaiden boorilannoitusten tarvetta on kuitenkin tutkittu valitettavan vähän. Tukea kivennäismaiden boorilannoituksiin olisi perusteltua lisätä, jos tutkimustieto sen tarpeesta ja myönteisistä ympäristövaikutuksista lisääntyy. Samalla tulisi edellyttää, ettei boorilannoituskohteelta kerätä energiapuuta, koska se voi johtaa ravinnehävikkeihin ja boorilannoitusten toistuvaan tarpeeseen.
Myös juurikäävän torjunnalla voidaan katsoa olevan myönteisiä ilmastovaikutuksia. Nykyinen lainsäädäntö velvoittaa torjumaan juurikääpää havupuuvaltaisten metsien hakkuissa toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana, kun kantojen läpimitta on yli 10 cm. Kyseiselle läpimittarajalle ei ole mitään luonnontieteellistä perustetta; tutkimusten mukaan juurikääpä voi levitä jopa 2 cm:n läpimittaisille kannoille ja myös taimikonhoidossa. Jos nykyisen velvoitteen läpimittarajan alentamisen katsotaan aiheuttavan toimijoille liian suuria kustannuksia, siihen voitaisiin kannustaa tähän tarkoitukseen kohdennetulla tuella. Erityisen tärkeää tämä olisi nuorissa havupuuvaltaisissa energiapuukohteissa, joissa juurikääpätartunnan riski voi olla huomattava. Samalla tulisi pohtia, miten tällainen tuki voitaisiin toteuttaa kohtuullisilla hallinnollisilla kustannuksilla.
Maataloudessa tulosperusteisia ohjauskeinoja ei toistaiseksi ole, mutta niiden suuntaan on mahdollista edetä. Niillä voidaan luoda kannattavan toiminnan mahdollistavia kannustimia ja päästä tuntuviin päästövähennyksiin sekä pienempiin päästövähennyskustannuksiin verrattuna kustannusperusteisiin ohjauksiin. Kokeiluhankkeet olisivat tarpeellisia. Olemassa oleviin mahdollisuuksiin tulisi tarttua pikimmiten. Ekojärjestelmä, joka tulee voimaan CAP-kaudella 2023–2027, sallii tietyissä rajoissa tulosperusteiset palkkiot ympäristön tilaa edistävistä toimenpiteistä viljelijöille. Ne voisivat soveltua etenkin toimiin, joita on tuettu hyvin vähän CAP-järjestelmästä. Tällaisista esimerkkinä voidaan mainita turvemaiden vettäminen eri tavoin.
Myös kustannusperusteiset toimet voivat johtaa päästövähennyksiin, mutta niiden tulisi toimia nykyistä paremmin ja laajemmin. Yksittäisille toimenpiteille varattuja resursseja ja siten niiden mahdollista soveltamislaajuutta tulisi lisätä perusteena ilmastotavoitteiden painoarvon nousu. Kannustavuutta tarvitaan lisää. Jos viljelijä voisi osoittaa esimerkiksi toteuttaneensa useita hiilen sitomista ja hiilivarastojen säilymistä edistäviä toimia, hänelle olisi perusteltua maksaa yksittäisten kannustimien lisäksi palkkiota tietyn vähimmäisrajan ylittävästä toimenpiteiden kokonaisuudesta.
Toimet maan hiilipitoisuuden ylläpitämiseksi tulisi ottaa osaksi ehdollisuutta ja/tai CAP:n toteutusta siten, että osan CAP-tuesta saisi vain, jos on sitoutunut toteuttamaan ja myöhemmin osoittanut toteuttavansa toimenpiteitä maaperän hiilipitoisuuden ylläpitämiseksi. Tämä voisi tarkoittaa käytännössä esim. sitä, että vahvasti kevätviljapainotteinen viljely ilman alus- ja kerääjäkasveja, tai turvepellon käyttö lähes yksinomaan yksivuotisten kasvien viljelyyn katsottaisiin maan hiilipitoisuutta vähentäviksi toimiksi. Tällöin viljelijän tulisi osoittaa toimenpiteitä, kuten monipuolisempia viljelykiertoja tai alus- ja kerääjäkasvien käyttöä, asiantilan korjaamiseksi, jotta täysi CAP-tuki voitaisiin maksaa ko. peltolohkoille.
Kosteikkoviljelyn tukemisessa on riskinä, että ilmastohyödyistä tulee lyhytikäisiä, jos toimenpiteitä toteutetaan saatavien tukien eikä toimenpiteistä saatavan hyödyn takia. Kosteikkoviljelyssä tuotettaville kasveille tulee olla todellista käyttöä maatilalla tai markkinoilla maatilan ulkopuolella. Voidaan kuitenkin suositella rajallista määrää ilmastokosteikkoja, joille maksettaisiin kosteikkojen hoitotukea maataloustukien sijaan ilmasto-, vesistö- ja biodiversiteettihyötyjen tuottamiseksi. Laajamittaisempi ratkaisu turvepeltojen kosteikkojen luomiseen olisivat säätösalaojitetut tai säätöpadotut pellot, jotka tuottaisivat edelleen nurmirehua ruoantuotantoon eli maidon- ja naudanlihantuotantoon, tai kosteikkokasveja eri tarpeisiin. Mahdollisuudet korvaustason nostamiseen erilaisille ojitus- ja padotusratkaisuille tulisi selvittää huolellisesti. Tarvitaan myös hyvien käytäntöjen ja kokemusten keräämistä onnistuneista tapauksista viljelijöiden suunnittelun ja päätöksenteon tueksi.
Maataloustukien ulkopuolisten korvausten, kuten esim. päästökompensaatiomaksujen, ehtona kosteikolle tulisi olla turvemailla pellon pohjaveden pinnan nosto tietylle tavoitetasolle (esim. 30 cm tai vain 5–10 cm maan pinnan alla, jolloin vuotuiset kasvihuonekaasupäästöt pienenisivät noin 15 tai 3 tonniin CO2-ekv./ha). Sopivien kosteikkoalueiden kartoitus tulisi tehdä yhdessä alueellisten vesiviranomaisten, muiden asiantuntijoiden ja maanomistajien kanssa, jotta toimet osattaisiin kohdentaa sopiville alueille ja maankäyttöön liittyviltä ristiriidoilta voitaisiin välttyä. Turvemaalajia olevien huonotuottoisten peltojen poistaminen maataloustuotannosta ilman muita toimenpiteitä voi olla sovelias ratkaisu niiden peltojen osalta, joille on vaikea perustaa kosteikkoa, tai jotka eivät sovellu metsitykseen. Yksi etenemistapa tässä voisi olla heikkotuottoisten turve- ja kivennäismaiden poistaminen maataloustukien piiristä joko julkisilla varoilla tai yksityisten toimijoiden varoista maksettavilla korvauksilla.
Uudet pellot ja peltoraiviot, ml. turvetuotannosta vapautuvat suopohjat, tulisi ilmastosyistä pyrkiä rajaamaan kaikkien maataloustukien ulkopuolelle. Samalla kannustin pellonraivaukseen pienenisi. Metsäkadolle tulisi kansallisesti asettaa hyväksyttävä tavoitetaso, jota seurataan vuosittain. Jos tavoitetaso ylitetään, käyttöön tulisi ottaa taloudellisia ohjauskeinoja, kuten maankäyttömuutosmaksu. Ilmastohaitan suuruiseksi asetettuna maankäyttömuutosmaksu on tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas ohjauskeino, koska metsänraivaus jätetään tekemättä vain niissä tapauksissa, joissa ilmastohaitta on suurempi kuin maankäytön muutoksesta aikaansaatava yksityinen hyöty.
Yhden ohjauskeinon sijaan metsäkadon hillitsemiseksi olisi tarkoituksenmukaista soveltaa useamman ohjauskeinon yhdistelmää, kuten maankäyttömuutosmaksua ja maatalouden investointitukien ehtojen tarkistusta (esim. raivioiden soveltuvuus riittävän peltoalan osoittamiseen). Ohjauskeinojen yhdistelyssä keskeisiä tavoitteita ovat tasapaino rajoittamisen ja kannustavuuden välillä ja toisaalta eri sektorien tasapuolinen huomioiminen. Tärkeää olisi myös sopia kansallisesta metsäkadon ja sen päästöjen tavoitetasosta, jonka suhteen käyttöön otettavien ohjauskeinojen ja EU-lähtöisen sääntelyn vaikutuksia voidaan arvioida.
Kasvihuonekaasuinventaariota on tärkeää kehittää niin, että erilaisten toimenpiteiden kasvihuonekaasupäästöjä vähentävät ja hiilivarastoja kasvattavat vaikutukset maa- ja metsätaloudessa tulisivat oikein huomioitua inventaariolaskelmissa ja esille suotuisina ilmastovaikutuksina. Vaikka kaikille metsänomistajille ja maatiloille eri alueilla tulee olla tarjolla ohjauksia ja kannustimia ilmastotoimiin, kannustavimmat ohjaukset tulee kohdentaa ensi sijassa toimiin, joilla saavutetaan merkittäviä ilmastovaikutuksia. Tämä voi tarkoittaa maatalous- ja metsäpolitiikan resurssien osittaista uudelleensuuntaamista ja painotusta sekä esimerkiksi tulosperusteisten ohjausten kokeiluhankkeita. Ellei entistä kannustavampia ohjauksia määrätietoisesti kehitetä ja oteta käyttöön jo lähivuosina, on todennäköistä, ettei merkittäviä ilmastovaikutuksia saada aikaan maa- ja metsätaloudessa 2020-luvulla, mikä heikentäisi Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman mukaiset toimenpiteet ja ohjaustoimet hiilinielujen lisäämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi metsätaloudessa näyttäisivät tuovan varsin pieniä muutoksia nykykäytäntöihin (VNS 2022). Sitä kautta myös ilmastohyödyt jäisivät verraten vähäiseksi sekä suometsissä että yleisesti metsätaloudessa. Esimerkiksi metsitystuet ovat ilmaston kannalta hidasvaikutteisia. Toimenpiteet erityisesti suometsissä on suunniteltu toteutettavan uuden metsätalouden tukijärjestelmän puitteissa, joka kuitenkin pohjautuu olennaisesti samoille tavoitteille, eli pääasiassa puuntuotannon lisäämiselle ja välillisesti hakkuiden edistämiselle, kuten nykyinen sekä aiemmat tukijärjestelmät.
Suometsien suunnittelutuella pyrittäisiin ohjaamaan suometsien hoidon ja käytön suunnittelua aikaisempaa kokonaisvaltaisempaan suuntaan, mitä voidaan pitää perusteltuna tavoitteena. Suunnitelmissa tulisi aina selvittää jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen mahdollisuudet, kartoittaa luontokohteet ja suunnitella vesiensuojelu. Toisaalta kyseessä ei välttämättä olisi kovin kokonaisvaltainen suunnitelma, koska se voisi sisältää vähimmillään vain kaksi metsänkäsittelytoimenpidettä, esimerkiksi päätehakkuun ja kunnostusojituksen. Vesiensuojelua lukuun ottamatta toimenpiteiden varsinainen toteutus suometsissä riippuisi pääosin metsänomistajien investointihalukkuudesta, johon voidaan vaikuttaa eri toimenpiteiden toteutustuilla. Ehdotettujen toteutustukien ja niiden ehtojen seurauksena käytännön toiminnassa luultavasti painottuisi edelleen perinteiset toimenpiteet, taimikon ja nuoren metsän hoito sekä tuhkalannoitus, koska nämä ovat metsänomistajille yleensä muutenkin taloudellisesti kannattavia toimenpiteitä. Siirtymää jatkuvaan kasvatukseen ei maa- ja metsätalousministeriön laatiman säädösluonnoksen mukaan edelleenkään tuettaisi eikä metsänomistajille maksettaisi markkinattomista ympäristöhyödyistä (pl. ympäristötuki). Tämän johdosta valtion tuki saattaisi jatkossakin ohjautua suometsissä merkittäviltä osin pääasiassa puuntuotantoa lisääviin ja jaksollista kasvatusta suosiviin toimenpiteisiin, millä voi olla nykyisen tutkimustiedon mukaan haitallisia ilmastovaikutuksia ainakin rehevillä paksuturpeisilla soilla. Jos metsänkasvatus on päättynyt tai päättyy avohakkuuseen, kunnostusojituksen (ml. täydennysojitus) suunnittelun tukemista valtion varoin on vaikea perustella ilmasto- ja muiden ympäristöhyötyjen saavuttamisella. Kunnostusojitusten lupakäytäntöä tulisi tiukentaa ja esimerkiksi ojitussyvyyksiä ja täydennysojituksia rajoittaa aikaisempaa enemmän. Näin on toimittu esimerkiksi Ruotsissa.
Metsätalouden tukijärjestelmää olisi mahdollista kehittää huomattavasti monipuolisemmaksi ottamalla käyttöön laaja joukko uudentyyppisiä tulosperusteisia tukia ja kannustinpalkkioita markkinattomien ilmasto- ja muiden ympäristöhyötyjen tuottamiseksi. Tulosperusteisuus antaisi mahdollisuuksia toimien kohdentumiseen sinne, missä ne ovat kustannustehokkaimpia. Komission luonnokset valtiontukien suuntaviivoiksi uudelle rahoituskaudelle antavat tällaiseen muutokseen uudenlaisia mahdollisuuksia. Suomen metsätalouden, metsäluonnon ja metsäteollisuuden edun mukaista olisi tarttua näihin uusiin mahdollisuuksiin. Uuden tukijärjestelmän tulisi mahdollistaa erilaisten tulosperusteisten tukien ja kannustinpalkkioiden kokeiluhankkeet.
Taimikonhoidolla voidaan vaikuttaa metsän rakenteeseen ja puulajikoostumukseen yleensä enemmän kuin millään muulla toimenpiteellä metsänuudistamista lukuun ottamatta. Ilmastonmuutokseen liittyvien riskien ja niihin sopeutumisen kannalta onkin erityisen tärkeää, miten taimikonhoidossa vaikutetaan puulajisuhteisiin. Tutkimustiedon perusteella sopivalla lehtipuusekoituksella voidaan vähentää puuston kehitykseen liittyviä abioottisia ja bioottisia riskejä etenkin lämpenevän ilmaston olosuhteissa. Lehtipuusekoitus edistää myös luonnon monimuotoisuutta ja hajauttaa omistajan taloudellista riskiä monokulttuureihin nähden. Lehtipuuston osuuden lisääminen on ollut metsänhoidon keskeinen tavoite Suomessa jo yli 30 vuotta, mutta tulokset ovat jääneet osin vaatimattomiksi.
Ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja biodiversiteetin edistämisen näkökulmasta taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen tulisi aikaisempaa enemmän ohjata lehtipuuston osuuden kasvattamiseen. Tämä voitaisiin toteuttaa muuttamalla tukiehtoja niin, että aikaisempaa hieman suurempi osa havupuuvaltaisten rehevien kohteiden käsittelyalasta olisi mahdollista ja kannattavaa jättää lehtipuuston perkaustoimenpiteiden ulkopuolelle.
Säästö- ja lahopuun lisäämisellä ja suojavyöhykkeiden leventämisellä voitaisiin edistää useita ympäristötavoitteita samanaikaisesti. Kannustavuuden ja tehokkuuden turvaamiseksi tällaisten toimenpiteiden toteutukseen ohjattujen tukien tulisi kuitenkin johtaa sellaisiin toimiin, jotka ylittävät paitsi lainsäädännön myös metsäsertifiointien vaatimukset.
Kivennäismaiden terveyslannoitukseen boorilla ei liity samanlaisia ilmaston kannalta potentiaalisia haitallisia maaperävaikutuksia kuin turvemaiden tuhkalannoituksiin. Kivennäismaiden boorilannoitusten tarvetta on kuitenkin tutkittu valitettavan vähän. Tukea kivennäismaiden boorilannoituksiin olisi perusteltua lisätä, jos tutkimustieto sen tarpeesta ja myönteisistä ympäristövaikutuksista lisääntyy. Samalla tulisi edellyttää, ettei boorilannoituskohteelta kerätä energiapuuta, koska se voi johtaa ravinnehävikkeihin ja boorilannoitusten toistuvaan tarpeeseen.
Myös juurikäävän torjunnalla voidaan katsoa olevan myönteisiä ilmastovaikutuksia. Nykyinen lainsäädäntö velvoittaa torjumaan juurikääpää havupuuvaltaisten metsien hakkuissa toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana, kun kantojen läpimitta on yli 10 cm. Kyseiselle läpimittarajalle ei ole mitään luonnontieteellistä perustetta; tutkimusten mukaan juurikääpä voi levitä jopa 2 cm:n läpimittaisille kannoille ja myös taimikonhoidossa. Jos nykyisen velvoitteen läpimittarajan alentamisen katsotaan aiheuttavan toimijoille liian suuria kustannuksia, siihen voitaisiin kannustaa tähän tarkoitukseen kohdennetulla tuella. Erityisen tärkeää tämä olisi nuorissa havupuuvaltaisissa energiapuukohteissa, joissa juurikääpätartunnan riski voi olla huomattava. Samalla tulisi pohtia, miten tällainen tuki voitaisiin toteuttaa kohtuullisilla hallinnollisilla kustannuksilla.
Maataloudessa tulosperusteisia ohjauskeinoja ei toistaiseksi ole, mutta niiden suuntaan on mahdollista edetä. Niillä voidaan luoda kannattavan toiminnan mahdollistavia kannustimia ja päästä tuntuviin päästövähennyksiin sekä pienempiin päästövähennyskustannuksiin verrattuna kustannusperusteisiin ohjauksiin. Kokeiluhankkeet olisivat tarpeellisia. Olemassa oleviin mahdollisuuksiin tulisi tarttua pikimmiten. Ekojärjestelmä, joka tulee voimaan CAP-kaudella 2023–2027, sallii tietyissä rajoissa tulosperusteiset palkkiot ympäristön tilaa edistävistä toimenpiteistä viljelijöille. Ne voisivat soveltua etenkin toimiin, joita on tuettu hyvin vähän CAP-järjestelmästä. Tällaisista esimerkkinä voidaan mainita turvemaiden vettäminen eri tavoin.
Myös kustannusperusteiset toimet voivat johtaa päästövähennyksiin, mutta niiden tulisi toimia nykyistä paremmin ja laajemmin. Yksittäisille toimenpiteille varattuja resursseja ja siten niiden mahdollista soveltamislaajuutta tulisi lisätä perusteena ilmastotavoitteiden painoarvon nousu. Kannustavuutta tarvitaan lisää. Jos viljelijä voisi osoittaa esimerkiksi toteuttaneensa useita hiilen sitomista ja hiilivarastojen säilymistä edistäviä toimia, hänelle olisi perusteltua maksaa yksittäisten kannustimien lisäksi palkkiota tietyn vähimmäisrajan ylittävästä toimenpiteiden kokonaisuudesta.
Toimet maan hiilipitoisuuden ylläpitämiseksi tulisi ottaa osaksi ehdollisuutta ja/tai CAP:n toteutusta siten, että osan CAP-tuesta saisi vain, jos on sitoutunut toteuttamaan ja myöhemmin osoittanut toteuttavansa toimenpiteitä maaperän hiilipitoisuuden ylläpitämiseksi. Tämä voisi tarkoittaa käytännössä esim. sitä, että vahvasti kevätviljapainotteinen viljely ilman alus- ja kerääjäkasveja, tai turvepellon käyttö lähes yksinomaan yksivuotisten kasvien viljelyyn katsottaisiin maan hiilipitoisuutta vähentäviksi toimiksi. Tällöin viljelijän tulisi osoittaa toimenpiteitä, kuten monipuolisempia viljelykiertoja tai alus- ja kerääjäkasvien käyttöä, asiantilan korjaamiseksi, jotta täysi CAP-tuki voitaisiin maksaa ko. peltolohkoille.
Kosteikkoviljelyn tukemisessa on riskinä, että ilmastohyödyistä tulee lyhytikäisiä, jos toimenpiteitä toteutetaan saatavien tukien eikä toimenpiteistä saatavan hyödyn takia. Kosteikkoviljelyssä tuotettaville kasveille tulee olla todellista käyttöä maatilalla tai markkinoilla maatilan ulkopuolella. Voidaan kuitenkin suositella rajallista määrää ilmastokosteikkoja, joille maksettaisiin kosteikkojen hoitotukea maataloustukien sijaan ilmasto-, vesistö- ja biodiversiteettihyötyjen tuottamiseksi. Laajamittaisempi ratkaisu turvepeltojen kosteikkojen luomiseen olisivat säätösalaojitetut tai säätöpadotut pellot, jotka tuottaisivat edelleen nurmirehua ruoantuotantoon eli maidon- ja naudanlihantuotantoon, tai kosteikkokasveja eri tarpeisiin. Mahdollisuudet korvaustason nostamiseen erilaisille ojitus- ja padotusratkaisuille tulisi selvittää huolellisesti. Tarvitaan myös hyvien käytäntöjen ja kokemusten keräämistä onnistuneista tapauksista viljelijöiden suunnittelun ja päätöksenteon tueksi.
Maataloustukien ulkopuolisten korvausten, kuten esim. päästökompensaatiomaksujen, ehtona kosteikolle tulisi olla turvemailla pellon pohjaveden pinnan nosto tietylle tavoitetasolle (esim. 30 cm tai vain 5–10 cm maan pinnan alla, jolloin vuotuiset kasvihuonekaasupäästöt pienenisivät noin 15 tai 3 tonniin CO2-ekv./ha). Sopivien kosteikkoalueiden kartoitus tulisi tehdä yhdessä alueellisten vesiviranomaisten, muiden asiantuntijoiden ja maanomistajien kanssa, jotta toimet osattaisiin kohdentaa sopiville alueille ja maankäyttöön liittyviltä ristiriidoilta voitaisiin välttyä. Turvemaalajia olevien huonotuottoisten peltojen poistaminen maataloustuotannosta ilman muita toimenpiteitä voi olla sovelias ratkaisu niiden peltojen osalta, joille on vaikea perustaa kosteikkoa, tai jotka eivät sovellu metsitykseen. Yksi etenemistapa tässä voisi olla heikkotuottoisten turve- ja kivennäismaiden poistaminen maataloustukien piiristä joko julkisilla varoilla tai yksityisten toimijoiden varoista maksettavilla korvauksilla.
Uudet pellot ja peltoraiviot, ml. turvetuotannosta vapautuvat suopohjat, tulisi ilmastosyistä pyrkiä rajaamaan kaikkien maataloustukien ulkopuolelle. Samalla kannustin pellonraivaukseen pienenisi. Metsäkadolle tulisi kansallisesti asettaa hyväksyttävä tavoitetaso, jota seurataan vuosittain. Jos tavoitetaso ylitetään, käyttöön tulisi ottaa taloudellisia ohjauskeinoja, kuten maankäyttömuutosmaksu. Ilmastohaitan suuruiseksi asetettuna maankäyttömuutosmaksu on tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas ohjauskeino, koska metsänraivaus jätetään tekemättä vain niissä tapauksissa, joissa ilmastohaitta on suurempi kuin maankäytön muutoksesta aikaansaatava yksityinen hyöty.
Yhden ohjauskeinon sijaan metsäkadon hillitsemiseksi olisi tarkoituksenmukaista soveltaa useamman ohjauskeinon yhdistelmää, kuten maankäyttömuutosmaksua ja maatalouden investointitukien ehtojen tarkistusta (esim. raivioiden soveltuvuus riittävän peltoalan osoittamiseen). Ohjauskeinojen yhdistelyssä keskeisiä tavoitteita ovat tasapaino rajoittamisen ja kannustavuuden välillä ja toisaalta eri sektorien tasapuolinen huomioiminen. Tärkeää olisi myös sopia kansallisesta metsäkadon ja sen päästöjen tavoitetasosta, jonka suhteen käyttöön otettavien ohjauskeinojen ja EU-lähtöisen sääntelyn vaikutuksia voidaan arvioida.
Kasvihuonekaasuinventaariota on tärkeää kehittää niin, että erilaisten toimenpiteiden kasvihuonekaasupäästöjä vähentävät ja hiilivarastoja kasvattavat vaikutukset maa- ja metsätaloudessa tulisivat oikein huomioitua inventaariolaskelmissa ja esille suotuisina ilmastovaikutuksina. Vaikka kaikille metsänomistajille ja maatiloille eri alueilla tulee olla tarjolla ohjauksia ja kannustimia ilmastotoimiin, kannustavimmat ohjaukset tulee kohdentaa ensi sijassa toimiin, joilla saavutetaan merkittäviä ilmastovaikutuksia. Tämä voi tarkoittaa maatalous- ja metsäpolitiikan resurssien osittaista uudelleensuuntaamista ja painotusta sekä esimerkiksi tulosperusteisten ohjausten kokeiluhankkeita. Ellei entistä kannustavampia ohjauksia määrätietoisesti kehitetä ja oteta käyttöön jo lähivuosina, on todennäköistä, ettei merkittäviä ilmastovaikutuksia saada aikaan maa- ja metsätaloudessa 2020-luvulla, mikä heikentäisi Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Collections
- Julkaisut [87052]