Kalataloustarkkailut Suomessa vuonna 2020 : Tarkkailuohjelmien ja raportoinnin laatu sekä ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi

Abstract

Suomessa oli vuonna 2020 käynnissä noin 380 vesilakiin tai ympäristönsuojelulakiin perustuvaa kalataloustarkkailua, joista yli 80 % kohdistui sisävesialueisiin. Valtaosassa tarkkailuja seurattiin toiminnasta mahdollisesti aiheutuvia kalataloushaittoja, mutta 19 tarkkailussa oli mukana myös kompensaatiotoimien tuloksellisuuden tarkkailua. Tarkkailuihin arvioitiin käytettävän vuosittain vähintään 2–3 miljoonaa euroa. Tarkkailuissa yleisimmin käytettyjä aineistonkeruumenetelmiä olivat kalastustiedustelu, sähkökoekalastus sekä verkkokoekalastus. Käynnissä olevista tarkkailuista otettiin tarkempaan tarkasteluun sata tarkkailuohjelmaa, joiden laatua arvioitiin viiden kriteerin perusteella. Lisäksi arvioitiin tarkkailujen raportoinnin laatua. Tarkkailujärjestelmää vuonna 2005 kehittämään asetettu työryhmä määritti kehittämistyön tavoitteeksi kalataloudellisen velvoitetarkkailujärjestelmän, jossa huolellisilla ennakkosuunnitteluilla ja laadukkaalla tarkkailutyöllä aikaansaadaan selkeästi raportoidut tulokset hankkeen kalatalousvaikutuksista. Tulosten perusteella tavoite ei ole toteutunut ja työryhmän kehittämisehdotukset eivät ole juuri siirtyneet käytäntöön. Yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tarkkailujärjestelmä tuottaa edelleen heikosti tai ei ollenkaan luotettavaa tarkkailuaineistoihin perustuvaa tietoa toiminnan kalatalousvaikutuksista. Tilanne on ongelmallinen sekä toiminnanharjoittajien että mahdollisten haitankärsijöiden oikeusturvan kannalta. Osa heikkoa tilannetta ylläpitävistä ongelmista on sisäänrakennettu koko tarkkailujärjestelmään. Monet tarkkailuiden kohdevesistöistä ovat voimakkaasti hajakuormitettuja, jolloin yksittäisten pistekuormittajien kalatalousvaikutusten erottaminen muun kuormituksen vaikutuksista on usein käytännössä mahdotonta. Hajakuormittajilla ei ole tarkkailuvelvoitteita, vaikka saattaa olla kertaluokkaa suurempaa kuin tarkkailuvelvollisten pistekuormittajien. Lisäksi luotettavien tietojen saaminen toiminnan vaikutuksista ainakaan kohtuukustannuksin on pääsääntöisesti hankalaa, kun oletetulta vaikutusalueelta ei yleensä ole edellytetty hankittavaksi tarkkailuaineistoja ajalta ennen toiminnan käynnistymistä. Heikkoa tilannetta ylläpitää myös tarkkailuohjelmien yleisesti heikko laatu, joka johtaa väistämättä siihen, että myös tarkkailuraporttien anti jää vähäiseksi. Merkittävä syy heikkoon laatuun on se, että ELY-keskuksissa ei ole resursseja ja osaamista vaatia tarkkailuohjelmilta ja -raporteilta kunnollista laatua. Halvimman tarjouksen yleensä voittaessa tarjouskilpailun tarkkailujen suunnittelu ja toteutus tehdään vaatimattomilla resursseilla. Raportin lopussa esitetään konkreettisia ehdotuksia tarkkailuohjelmien ja koko tarkkailujärjestelmän kehittämiseksi. Kehittämisehdotukset ovat osittain vaihtoehtoja toisilleen ja osittain rinnakkaisia toisiaan tukevia. Huomiota kiinnitetään myös tarkkailuissa kerättävien aineistojen hyödyntämiseen vesienhoidon seurannassa sekä kalatalousalueiden tietotarpeisiin. Ehdotukset koskevat tarkkailuja toteuttavien konsulttien ohella myös mm. ELY-keskuksia sekä lupaviranomaisia. Joidenkin kehittämisehdotusten toteuttaminen saattaisi vaatia muutoksia vesilakiin ja ympäristönsuojelulakiin.