Maatalouden ja vesihuollon sopeutumistoimet lisääntyviin kuivuusjaksoihin

Abstract

Ilmastonmuutokseen liittyen sään ääri-ilmiöiden arvioidaan lisääntyvän myös Itämeren alueella. Kasvukauden aikaiset kuivuusjaksot pienentävät viljelykasvien käytettävissä olevaa vesimäärää, ja satotasot jäävät kuivuuden seurauksena tavanomaista alhaisemmiksi. Vakavat kuivuusjaksot nostavat tuotteiden hintoja, vähentävät kotieläintuotannon käytettävissä olevaa rehumäärää ja voivat johtaa tuotantoeläinten pakkoteurastuksiin. Vuoden 2018 kuivuus aiheutti monien Itämeren alueen valtioiden maataloudessa suuria taloudellisia tappioita. Pitkäaikainen kuivuus vähentää myös yhteiskunnan käytettävissä olevan veden määrää, ja vesilaitoksetkin voivat joutua säännöstelemään kuluttajien ja teollisuuden vedenkäyttöä. Itämeren jäsenvaltioissa on tuettu maatalouden kuivuusjaksoista johtuneita taloudellisia vaikeuksia ja etsitty keinoja kuivuusjaksoihin varautumiseen. Keinovalikoimaan kuuluvat maaperän kosteutta säilyttävät viljelymenetelmät kuten kevennetty muokkaus ja maan orgaanisen aineksen ylläpito tai lisääminen. Viljelykasvien ja viljelykiertojen suunnittelussa suositellaan varauduttavan kuivuusjaksoihin. Kasvien vedensaantia voidaan merkittävästi lisätä kuitenkin vain kastelun avulla. Kastelun osalta on viime vuosina tutkittu taloudellisen kannattavuuden rajoja viljojen ja nurmien viljelyssä. Mikäli kastelu osoittautuu ilmastonmuutoksen edetessä nykyistä useammin taloudellisesti kannattavaksi, kasteluveden varastointia kevätvalunnan aikana on lisättävä. Kasteluveden tarpeen ja varastoinnin osalta tarvitaan valuma-alueiden tasolla tehtävää suunnittelua ja investointeja. Yhteiskunnan vesihuollon osalta kuivuusjaksojen aiheuttamat vaikeudet ovat toistaiseksi olleet paikallisia ja rajoittuneet useimmiten Itämeren saariin. Mikäli maatalouden vedenkäyttö selvästi lisääntyy kastelun kautta, vesihuollon on oltava mukana suunnittelussa ja varmistettava käyttöveden saatavuus muuttuneessa tilanteessa.