Viherlannoituksen tehoa lisäävät menetelmät : VIHERTEHO-hanke

Viherteho-hankkeen tavoitteena oli selvittää, miten viherlannoituskasvusto lopetetaan, jotta huuhtoutumisriski on pieni ja satovaikutus kevätkylvöiseen kasviin hyvä. Kenttäkokeiden vuodet olivat erilaiset. Ns. normaaleissa sääoloissa maan nitraattitypen määrät olivat erittäin suuret, märissä oloissa pienet. Viherlannoitus lisäsi kauraesikasviin verrattuna viljojen jyväsatoa keskimäärin noin kahdella tonnilla per hehtaari hyvänä viljavuonna ja tonnilla kuivuuden rasittamana kesänä. Virnapitoinen seos tuotti suuren typpisadon (150 kg/ha) jo heinäkuun loppuun, silti lokakuun alkuun mennessä sato yli kaksinkertaistui. Aikainen viherlannoituksen maahan muokkaaminen lisäsi maan nitraattitypen määrää. Pellolla ennen kokeita kasvanut rehevä apilakesanto lisäsi typen talteen oton merkitystä. Kerääjäkasvit ottivat syksyn aikana yli sata kiloa typpeä per hehtaari, ja vähensivät oleellisesti typen huuhtoutumista, mutta etenkin tehokkain huuhtoutumisen estäjä italianraiheinä pienensi seuraavaa viljasatoa. Märän syksyn jälkeen kerääjien satovaikutus oli parempi, mutta silloinkin virnan myöhäinen muokkaaminen tuotti suurimmat viljasadot. Öljyretikka toimii parhaiten, kun viherlannoitus murskataan ja muokataan matalaan, ja kylvetyn öljyretikan annetaan kasvaa talveen asti ilman muokkauksia. Paras ratkaisu seuraavan kesän satovaikutuksen ja kustannusten kannalta on silti antaa virnojen kasvaa myöhäiseen syksyyn ennen maahan muokkaamista. Mineraalityppeä oli paljon vielä viljan puintien jälkeen, eniten lokakuuhun asti kasvaneen virnan jäljiltä. Myös italianraiheinän keräämää typpeä vapautui tässä vaiheessa. Öljyretikan kasvaminen talveen asti säästi typpeä muita retikkakäsittelyjä enemmän. Edelleen jatkuvan typen vapautumisen ansiosta näyttäisi hyvä viljan kasvu olevan mahdollinen myös toisena jälkivaikutusvuonna. Etenkin nitraattitypen määrän lisääntyminen jälkivaikutusvuoden alkusyksyllä antaa vahvan viestin siitä, että erityisen runsaasti typpeä sisältävien viherlannoitusten jäljiltä typpeä on saatavilla – ja sen talteenotosta tulee huolehtia – seuraavan viljelykasvin jälkeenkin. Tutkimuksen kerääjäkasviratkaisut ovat perusteltuja lähinnä typen huuhtoutumisen estämiseksi. Huuhtoutumiselle herkissä oloissa kerääjäkasveilla viherlannoituksen ja kevätkylvöisen kasvin välissä voi olla myös hyvä satovaikutus. Kerääjäkasvien juuristolla ja kasvimassan monipuolistamisella on todennäköisesti myös maan kuohkeutta ja muuta kasvukuntoa parantavia vaikutuksia pelkkään virnavoittoiseen kasvustoon verrattuna. Ruis viherlannoituksen jälkeen on edelleen perusratkaisu, mutta silloinkin on huolehdittava typestä, jota vapautuu vielä rukiin jälkeen. Tutkimus synnytti tuloksia ja havaintoja, joita voidaan soveltaa eri tilanteisiin ja jotka voivat olla apuna ja innoittajana tulevien tutkimusten suunnittelussa. Hankkeen mahdollisti Luonnonmukaisen tuotannon edistämissäätiöltä saatu avustus. Tutkimuksen toteutti Luonnonvarakeskus.