Elintarviketeollisuus alueellisena ilmiönä : Merkityksen muutos, sekä kytkentä väestöön ja maatalouteen vuoden 1975 jälkeen
Wuori, Olli; Lehtonen, Olli (2016)
Wuori, Olli
Lehtonen, Olli
Julkaisusarja
Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus
Numero
34/2016
Sivut
52 s.
Luonnonvarakeskus, Luke
2016
All rights reserved
Copyright: Luonnonvarakeskus (Luke)
Copyright: Luonnonvarakeskus (Luke)
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-260-7
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-260-7
Tiivistelmä
Tämä raportti tarkastelee elintarviketeollisuuden alueellista kehitystä Suomessa. Raportin tavoitteena on kuvata aluetasolla elintarviketeollisuuden sijoittumisen kehitystä vuosina 1975–2008 suhteessa väestön sijoittumiseen ja alkutuotannon sijoittumiseen. Tavoitteena on selvittää, missä määrin elintarviketeollisuuden työpaikkojen sijoittuminen liittyy toimialan panos‐ ja kysyntätekijöiden muuttuvaan sijaintiin. Tarkastelutason muodostaa seutukunta, jolloin yhtenäiset alueelliset aikasarjat ovat saatavilta vuosien 1975 ja 2008 väliseltä ajalta. Kysymyksiä lähestytään sekä pitkittäis‐ että poikittaisleikkauksien avulla.
Tarkastelun lähtökohtana on toimialan suhteellisen merkityksen muutos aluetasolla ja pääasiallisena seurattavana muutostekijänä on työllisten määrän muutos. Työllisten määrän muutos on jossain määrin stabiilimpi tai yksiselitteisempi seurattava kuin arvonlisäyksen muutos, johon inflaatio vaikuttaa. Työllisten määrä ja tuotannon arvo liittyvät toisiinsa, mutta ajan myötä kytkentä tulee löysemmäksi. Tuotannon tehostaminen merkitsee yleensä ihmistyön vähenemistä suhteessa tuotannon arvoon. Toinen tarkastelun lähtökohta on kysymys elintarviketeollisuuden yhteydestä väestöön ja maatalouden työpaikkoihin. Elintarviketeollisuus saa tuotantoketjussa panoksensa alkutuotannosta, ja sen lopputulos välittyy kaupan kautta väestölle, joka on kysyntätekijä. Väestön rooli on elintarviketeollisuudelle kahtalainen, se aiheuttaa ruoan kysyntää alueella ja samalla se toimii teollisuuden työvoimana. Maatalous puolestaan tuottaa elintarviketeollisuuden raaka‐aineet ja on sijaintiedellytyksiltään ns. areaalinen elinkeino.
Raportin tausta liittyy osaltaan viime vuosien keskittymiskehitykseen. Yleistäen talouden kasvu on Suomessa noudattanut teoreettista mallia keskittymisestä, sillä koko maan talouskasvusta noin kaksi kolmasosaa on sijoittunut neljään suurimpaan maakuntaan, Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Varsinais‐ Suomeen ja Pohjois Pohjanmaalle. Keskittyvä aluekehitys nostaa esiin kysymyksiä, joissa pohditaan elintarviketeollisuuden rooli keskittyvässä aluekehityksessä. Miten elintarviketeollisuus on vastannut keskittymiskehitykseen? Onko kehittynyt irrallaan muusta kehityksestä? Voiko elintarviketeollisuus kehittyä taantuvilla alueille?
Raportin tulosten perusteella nähtävissä on kehitys, jossa elintarviketeollisuus suurimittaisesti kasvaa muutamassa seutukunnassa, joihin toiminta keskittyy. Näissä toiminnan tehostaminen saattaa merkitä työllistävyyden korvaamista automaatiolla jalostuksen arvon kasvaessa. Toisaalta väestöään menettävillä alueilla merkitys kasvaa kun muut toimialat ovat ensiksi supistuneet ja myös väestö on vähentynyt ja vanhentunut. Nähtävissä on myös kehitys, jossa elintarviketeollisuuden suhteellinen merkitys seutukunnissa kasvaa, vaikka niiden työpaikkojen määrä vähenee sekä toimialalla että kokonaisuudessaan. Ilmiölle voidaan antaa tulkinta, että toimiala jakaantuu entistä enemmän koko valtakuntaa palveleviin alueellisesti perussektorin omaisiin toimijoihin ja paikallista väestöä palveleviin toimijoihin. Lisäksi on myös pienempiä seutukuntia, joissa elintarviketeollisuuden merkitys on aidosti kasvanut, samalla kun niiden muu tuotannollinen toiminta on näivettynyt. Koska suurimittainen tuotanto keskittyy ja pienimuotoinen hajautuu, niin keskittymistä kuvaava ginikerroin kasvattaa arvoaan vain hitaasti.
Raportissa esitettävät seutukuntatason analyysit tuovat esiin toimialan kahtalaisen luonteen. Toimiala kiinnittyy väestöön, vaikka muiden toimialojen työpaikat vähenevät. Näin käy seutukunnissa, joissa elintarviketeollisuus ei ole määrällisesti kasvava ja keskittyvä toimiala, siis aluetalouden kannalta perussektorin toimiala. Tällainen tiukka kytkentä väestöön aluetasolla vaikuttanee siten, että jatkossa alueiden väestön vanhetessa ja vähentyessä myös elintarviketeollisuus tulee tällaisissa seutukunnissa taantumaan. Näin käy, ellei pieni paikallinen toiminta pysty kehittymään myös ulkopuolelle tuotteitaan vieväksi, siis ainakin osittain muuttumaan perussektorin kaltaiseksi toiminnaksi.
Tuloksissa havaittu mosaiikkimaisuus aluetasolla painottaa alueellisen tarkastelutavan tärkeyttä ilmiöaluetta kuvattaessa ja siihen kohdistuvia toimenpiteitä kehitettäessä. Valtakunnantason tarkastelut tuovat esiin vain kehityksen keskiarvoja ja niiden mukaan tehdyt toimenpiteet voivat tuottaa päinvastaisia tuloksia kuin kuvitellaan. Jo seutukuntatasolla elintarviketeollisuuden kehitys ja sen suhteellinen merkitys on voinut vuosien myötä korreloida positiivisesti tai negatiivisesti väestökehityksen tai maatalouden kehityksen kanssa. Tämä osoittaa toimialan kehityksen olevan epästationaarista.
Raportin on kirjoittanut pääosin erikoistutkija Olli Wuori Luonnonvarat ja maaseudun kehittäminen ryhmästä. Hän on työstänyt aineistotietokannan sekä tehnyt raportissa esitetyt analyysit.
Tarkastelun lähtökohtana on toimialan suhteellisen merkityksen muutos aluetasolla ja pääasiallisena seurattavana muutostekijänä on työllisten määrän muutos. Työllisten määrän muutos on jossain määrin stabiilimpi tai yksiselitteisempi seurattava kuin arvonlisäyksen muutos, johon inflaatio vaikuttaa. Työllisten määrä ja tuotannon arvo liittyvät toisiinsa, mutta ajan myötä kytkentä tulee löysemmäksi. Tuotannon tehostaminen merkitsee yleensä ihmistyön vähenemistä suhteessa tuotannon arvoon. Toinen tarkastelun lähtökohta on kysymys elintarviketeollisuuden yhteydestä väestöön ja maatalouden työpaikkoihin. Elintarviketeollisuus saa tuotantoketjussa panoksensa alkutuotannosta, ja sen lopputulos välittyy kaupan kautta väestölle, joka on kysyntätekijä. Väestön rooli on elintarviketeollisuudelle kahtalainen, se aiheuttaa ruoan kysyntää alueella ja samalla se toimii teollisuuden työvoimana. Maatalous puolestaan tuottaa elintarviketeollisuuden raaka‐aineet ja on sijaintiedellytyksiltään ns. areaalinen elinkeino.
Raportin tausta liittyy osaltaan viime vuosien keskittymiskehitykseen. Yleistäen talouden kasvu on Suomessa noudattanut teoreettista mallia keskittymisestä, sillä koko maan talouskasvusta noin kaksi kolmasosaa on sijoittunut neljään suurimpaan maakuntaan, Uudellemaalle, Pirkanmaalle, Varsinais‐ Suomeen ja Pohjois Pohjanmaalle. Keskittyvä aluekehitys nostaa esiin kysymyksiä, joissa pohditaan elintarviketeollisuuden rooli keskittyvässä aluekehityksessä. Miten elintarviketeollisuus on vastannut keskittymiskehitykseen? Onko kehittynyt irrallaan muusta kehityksestä? Voiko elintarviketeollisuus kehittyä taantuvilla alueille?
Raportin tulosten perusteella nähtävissä on kehitys, jossa elintarviketeollisuus suurimittaisesti kasvaa muutamassa seutukunnassa, joihin toiminta keskittyy. Näissä toiminnan tehostaminen saattaa merkitä työllistävyyden korvaamista automaatiolla jalostuksen arvon kasvaessa. Toisaalta väestöään menettävillä alueilla merkitys kasvaa kun muut toimialat ovat ensiksi supistuneet ja myös väestö on vähentynyt ja vanhentunut. Nähtävissä on myös kehitys, jossa elintarviketeollisuuden suhteellinen merkitys seutukunnissa kasvaa, vaikka niiden työpaikkojen määrä vähenee sekä toimialalla että kokonaisuudessaan. Ilmiölle voidaan antaa tulkinta, että toimiala jakaantuu entistä enemmän koko valtakuntaa palveleviin alueellisesti perussektorin omaisiin toimijoihin ja paikallista väestöä palveleviin toimijoihin. Lisäksi on myös pienempiä seutukuntia, joissa elintarviketeollisuuden merkitys on aidosti kasvanut, samalla kun niiden muu tuotannollinen toiminta on näivettynyt. Koska suurimittainen tuotanto keskittyy ja pienimuotoinen hajautuu, niin keskittymistä kuvaava ginikerroin kasvattaa arvoaan vain hitaasti.
Raportissa esitettävät seutukuntatason analyysit tuovat esiin toimialan kahtalaisen luonteen. Toimiala kiinnittyy väestöön, vaikka muiden toimialojen työpaikat vähenevät. Näin käy seutukunnissa, joissa elintarviketeollisuus ei ole määrällisesti kasvava ja keskittyvä toimiala, siis aluetalouden kannalta perussektorin toimiala. Tällainen tiukka kytkentä väestöön aluetasolla vaikuttanee siten, että jatkossa alueiden väestön vanhetessa ja vähentyessä myös elintarviketeollisuus tulee tällaisissa seutukunnissa taantumaan. Näin käy, ellei pieni paikallinen toiminta pysty kehittymään myös ulkopuolelle tuotteitaan vieväksi, siis ainakin osittain muuttumaan perussektorin kaltaiseksi toiminnaksi.
Tuloksissa havaittu mosaiikkimaisuus aluetasolla painottaa alueellisen tarkastelutavan tärkeyttä ilmiöaluetta kuvattaessa ja siihen kohdistuvia toimenpiteitä kehitettäessä. Valtakunnantason tarkastelut tuovat esiin vain kehityksen keskiarvoja ja niiden mukaan tehdyt toimenpiteet voivat tuottaa päinvastaisia tuloksia kuin kuvitellaan. Jo seutukuntatasolla elintarviketeollisuuden kehitys ja sen suhteellinen merkitys on voinut vuosien myötä korreloida positiivisesti tai negatiivisesti väestökehityksen tai maatalouden kehityksen kanssa. Tämä osoittaa toimialan kehityksen olevan epästationaarista.
Raportin on kirjoittanut pääosin erikoistutkija Olli Wuori Luonnonvarat ja maaseudun kehittäminen ryhmästä. Hän on työstänyt aineistotietokannan sekä tehnyt raportissa esitetyt analyysit.
Collections
- Julkaisut [85870]