Porojen laitumia koskevia arviointituloksia 1970-luvulta alkaen

Abstract

Poronhoito on perinteinen metsien monikäyttömuoto Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien pohjoisosissa. Suomen maa-alasta kuuluu poronhoitoalueeseen 11,4 milj. ha (38 %). Poronomistajien määrä on pienentynyt pitkään ollen nykyisin alle 5000, kun heitä oli 1980-luvun alussa yli 7 000. Viime vuosina eloporoja on ollut keväällä ennen uusien vasojen syntymistä noin 200 000 kpl. Poromäärä on vaihdellut, mutta maksimi oli noin 250 000 kpl 1990-luvun alussa. Porot saavat laiduntaa vapaasti lähes kaikissa metsissä metsänomistuksesta ja metsän suojeluasteesta riippumatta. Luonnonlaitumet ovat metsätalousmaata (metsä-, kitu- ja joutomaa), minkä pinta-ala poronhoitoalueella on 11,1 milj.ha, siitä 6,8 milj. ha kangasmaita. Pääosan talvesta porot laiduntavat kankailla, mistä syystä poronhoidossa talvilaitumilla tarkoitetaan kangasmaita.Lumettomana aikana poroilla on luontaista ravintoa saatavilla riittävästi, mutta luontaiset talvilaitumet eivät riitä nykyisen poromäärän ylläpitämiseen. Porokarjan kasvattaminen on ollut mahdollista keinoruokinnan avulla, joka alkoi yleistyä jo 1960-luvulla ja on nykyisin levinnyt lähes koko poronhoitoalueelle. Keinoruokinnan kustannukset ovat poromäärän ja talvilaiduntilanteen (ala, rakenne ja kunto) funktio. Talvilaidunten kunto tiedostettiin huonoksi jo 1960-luvulla, jolloin virisi poleeminen väittely porojen tärkeimpien talviravintokasvien, jäkälien ja lupon vähentymisen syistä. On selvää, että sotien jälkeen alkanut metsien intensiivinen uudistaminen vähensi luppolaitumia, mutta toisaalta hakkuut lisäsivät metsälauhaa, joka myös on tärkeä poron talviravintokasvi. Sen sijaan jäkälien vähentymisen syitä on vaikea osoittaa yksiselitteisesti, sillä myös laidunnuspaine jäkälämailla kasvoi poromäärän lisääntyessä ja paimennuksen vähentyessä.Objektiivisen tiedon saamiseksi laiduntilanteesta talvilaitumet arvioitiin valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) yhteydessä ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla. VMI tehdään koko maa-alalla ja se kattaa koko poronhoitoalueen lyhyessä ajassa, joten se oli luonnollinen valinta laidunarvioinnin otantakehikoksi. Koska VMI toistuu 5-10 vuoden välein samalla alueella, se mahdollistaa myös laiduntilanteen kehityksen seurannan. Laiduntiedot kerätään VMI:n maastokoealoilla joko heti inventoinnin maastotyön yhteydessä tai pian sen jälkeen, joten kasvupaikka-, puusto- ja laiduntiedot ovat paikka- ja aikayhteensopivia, mikä on tärkeää syiden ja seurausten analyysin kannalta.Porojen talvilaitumien arviointeja VMI:n yhteydessä päätettiin jatkaa muutoksien suunnan ja nopeuden selvittämiseksi. Tähän mennessä on tehty neljä arviointia poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa ja kaksi arviointia pohjoisosassa (Utsjoki, Inari ja Enontekiö). Tällä hetkellä kerätään jälleen uutta laidunnäytettä koko poronhoitoalueelta. Tehtyjen laidunarviointien tuloksia on esitetty monissa julkaisuissa noin 30 vuoden aikana. Siitä syystä on nähty tarpeelliseksi ennen uusimman laidunarvioinnin valmistumista tiivistää kaikkien edellisten arviointien kuvaukset, päätulokset ja havaitut muutokset yhteen julkaisuun. Niiden lisäksi tässä raportissa esitetään uusimmat arviot erilaisten laitumien pinta-aloista, jotka on laskettu valtakunnan metsien 10. inventoinnin näytteestä vuosilta 2005 2008. Raportissa käsitellään myös arviointimenetelmän kehittämiseksi tehtyjä tutkimuksia ja kokeita kronologisessa järjestyksessä. Tulosten osalta tämä raportti edistää myös laiduntietokannan kokoamista, mikä on laiduntutkimuksen yksi osatavoite.