Luke
 

Kantojen korjuun tuottavuus

Finnish Forest Research Institute|Metsäntutkimuslaitos
2010

URI

Kuvaus

Työraportti on muokattu Kantomurskeen tuotannon tehokkuus ja kustannukset raportista. Em. tutkimus tehtiin UPM Metsälle vuonna 2004 ja se oli osa Puuenergian teknologiaohjelman hanketta Kantopuun korjuu ja metsäpolttoaineiden prosessointi PUUY36

Tiivistelmä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kantojen noston ja pilkonnan tuottavuus kaivukonealustaisella korjuukalustolla ja metsäkonepohjaisella korjuukalustolla. Samalla selvitettiin maanmuokkauksen ajanmenekki nostotyön yhteydessä. Lisäksi selvitettiin kantojen metsäkuljetuksen tuottavuus ja siihen vaikuttavat tekijät. Aikatutkimusten pohjalta laadittiin työvaiheittaiset ajanmenekkimallit sekä kantojen nostolle eri menetelmillä että kantojen metsäkuljetukselle. Kantojen noston tuottavuustutkimuksessa oli mukana kaivukoneeseen asennettava kantoharvesteri, kantohara sekä metsätraktoriin asennettu nostolaite.Metsätraktorialustaisella kantokorjurilla noston tehotuntituottavuus oli kuusen kannoilla 1,0 5,4 m3/h ja männyn kannoilla 1,3 3,2 m3/h, kun kantoläpimitta oli 15 55 cm. Vastaavilla kantoläpimitoilla kaivukonelustaisen Pallarin kantoharvesterin tehotuntituottavuus oli kuusen kannoilla 1,3 16,5 m3/h ja kantoharalla 1,7 15,7 m3/h. Ilman maanmuokkausta kantojen noston tehotuntituottavuus oli Pallarin kantoharvesterilla 2,8 20,6 m3/h ja kantoharalla 3,4 18,4 m3/h. Maanmuokkauksen osuus kantojen noston tehoajanmenekistä oli hehtaarin alalla keskimäärin 1,4 tuntia kantoharalla ja 1,9 tuntia Pallarin kantoharvesterilla. Kantojen metsäkuljetuksen tehotuntituottavuus oli 10,0 m³ kantokuormakoolla 12,0 20,0 m³ tehotunnissa, kun metsäkuljetusmatka vaihteli välillä 50 500 m. Aikatutkimuksissa keskimääräinen kantokuorman koko oli 11,0 m³.

ISBN

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

Metlan työraportteja|Working Papers of the Finnish Forest Research Institute

Volyymi

Numero

150

Sivut

29 s.

ISSN

1795-150X

DOI

Saavutettavuusominaisuudet

Ei tietoa saavutettavuudesta