Metsänhoito happamilla sulfaattimailla

Abstract

Happamista sulfaattimaista aiheutuvat vesistöriskit on otettava huomioon rannikkoalueillamme kun- nostusojituksia ja metsänuudistamiseen liittyvää maanmuokkausta toteutettaessa. Riskialueiden esiintymistä on kartoitettu viime vuosina, mutta kartoitustieto puuttuu vielä laajoilta alueilta. Happamia sulfaattimaita voi esiintyä muinaisen Litorinameren ylimmän rannan rajaaman alueen alapuolella. Tämä Litorina alue yltää Pohjois-Suomessa noin 100 metrin korkeuteen ja Etelä-Suomessa 30–40 metrin korkeuteen nykyisestä merenpinnasta. Poikkeuksellista happamuutta voi esiintyä myös mustaliuskeita sisältävillä alueilla, mutta niitä ei tässä oppaassa tarkastella. Kansainvälisten arvioiden mukaan happamien sulfaattimaiden esiintymät ovat Suomessa Euroopan laajimmat. Happamissa sulfaattimaissa muodostuvan happamuuden aiheuttavat maaperän rautasulfidipitoiset kerrostumat. Niiden paljastuminen tai altistuminen hapettumiselle maankuivatuksen seurauksena käynnistää happamoitumisen. Hapettumistuotteet näkyvät maaperässä punaisen tai kellanruskeina kerrostumina tai ruostetäplinä. Hapettuneesta kerroksesta huuhtoutuva vesi on hyvin hapanta ja metallipitoista, mikä muodostaa vakavan uhan vesieliöstölle ja aiheuttaa haittaa erityisesti kalataloudelle. Vesistöongelmat kärjistyvät kuivaa kautta seuraavien voimakkaiden sateiden jälkeen. Maatalousvaltaisilla alueilla vesistöjen happamoitumisriski on suurin peltojen tehokkaasta kuivatuksesta johtuen. Salaojitetuilla alueilla suuremman kuivatussyvyyden vuoksi se on suurempi kuin avo-ojitetuilla alueilla. Metsätalousalueiden kuivatus ei ole yhtä voimaperäistä, joten niistä aiheutuvaa riskiä pidetään pie- nempänä. Paikallisesti metsätaloustoimenpiteiden vaikutus voi kuitenkin olla suuri, ja siksi kaikkien toimijoiden on tunnistettava riskialueet ja otettava ne huomioon metsätaloustoimenpiteiden suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa happamoitumishaittojen estämiseksi. Vesistöille ja vesieliöstölle aiheutuvia haittoja vähennetään, kun kunnostusojitusta ja maanmuokkausta ei uloteta sulfidipitoisiin maakerroksiin. Metsien kunnostusojitus aiheuttaa suurimman uhan sulfidikerrosten paljastumiselle. Rannikkoalueilla on jo ojitussuunnitelmaa laadittaessa selvitettävä, esiintyykö alueen maaperässä sulfidipitoisia maakerroksia suunnitellulla kaivusyvyydellä. Kaivu tulisi rajata sulfidipitoisten kerrosten yläpuolelle. Esiintyminen selvitetään ottamalla kivennäismaakerroksista näytteitä maakairan tai lapion avulla. Niistä voidaan aistinvaraisesti arvioida sulfidien esiintymistä, Varmuus siitä, ettei happamoitumisriskiä ole, vaatii laboratoriossa toteutettavia maanäytteen hapettumisen edetessä toistettavia pH-mittauksia tai rikkipitoisuuden määritystä. Lisäksi on huomioitava, että ennakkoselvitys ei anna kattavaa kuvaa sulfidikerrosten esiintymisestä, vaan niitä voi paljastua vasta kaivutöiden yhteydessä, sillä sulfidikerrosten syvyys ja laajuus vaihtelevat pienipiirteisesti. Happamoitumista voi tapahtua myös metsänuudistamiseen liittyvän maanmuokkauksen seurauksena, jos paljastetaan sulfidipitoista maa-ainesta. Erityisesti kangasmailla tavanomainen muokkaussyvyys voi ulottua pinnanläheisiin sulfidipitoisiin kerroksiin, jolloin happamoituminen ja maaveteen myrkyllisissä määrin liukenevat metallit ovat uhka sekä vesistöille että taimien kehitykselle. Tämän oppaan tavoitteena on kuvata käytettävissä olevaan tutkimustietoon perustuen tehokkaimmat happamuushaittojen torjuntakeinot metsien kunnostusojitusta ja metsien uudistamiseen liittyvää maanmuokkausta toteutettaessa.