Happamat sulfaattimaat Perämerenkaaren alueella ja niiden haittojen ehkäiseminen maa- ja metsätaloudessa

Abstract

Hankkeessa koottujen kartoitustulosten perusteella happamia sulfaattimaita esiintyy melko yleisesti, pääasiassa jokiuomien varrella aina 90 metrin korkeustasoon saakka. Paikoin happamat sulfaattimaat levittäytyvät laajoiksi yhtenäisiksi alueiksi topografialtaan alaville maille. Esiintymisessä voi olla kuitenkin suurta vaihtelua pienelläkin alueella. Kartoitetusta alueesta Tornionjoella n. 40 % on happamia sulfaattimaita, Kemijoella 35 %, Kaakamojoella 40 %, Simojoella 20 % ja Perämeren rannikkoalueella 10 %. Suurin osa (87 %) sulfidikerroksista alkaa 1–2 metrin syvyydellä. Simojoella ja Perämeren rannikkoalueella sulfidikerrostumia esiintyy lähempänä maanpintaa kuin muilla valuma-alueilla. %. Perinteisten hienorakeisten happamien sulfaattimaiden lisäksi esiintyy myös karkeampia happamia hietoja ja hiekkoja, lähinnä Simojokilaaksossa, Kemijoen suistoalueella sekä mahdollisesti mustaliuskeisiin liittyen Tornion ja Ylitornion rajalla Martimossa. Laadittaessa kunnostusojitussuunnitelmaa Litorina-alueella on tärkeää selvittää happamien sul-faattimaiden esiintymisen todennäköisyys esim. Geologian tutkimuskeskuksen kartta-aineiston avulla. Karttaselvityksen ohella riskialueilla on aina syytä tarkistaa maastossa sulfidikerrosten esiintyminen ja esiintymissyvyys. Esiintymien syvyyden perusteella päätetään, voidaanko kunnostusojitus toteuttaa normaalisti vai vaaditaanko kaivutyössä ja vesiensuojelussa lisätoimia. Jos muuttumattomat sulfidikerrokset ovat alle 1 metrin syvyydessä, tulee ojien kunnostus tehdä eritysen huolella ja jättää ojat selvästi tavoitesyvyyttä matalemmiksi (0,5 – 0,8 m). Vesiensuojelu toteutetaan pintavalutuskentillä. Mikäli sulfidikerrostumat ovat yli 1,5 metrin syvyydessä, voidaan ojien kunnostus toteuttaa muutoin normaalisti, mutta lasketusaltaita ei tule kaivaa. Kaivun aikana voidaan kuormitusta vähentää jättämällä kaivukatkoja ja säätämällä tarvittaessa kaivusyvyyttä matalammaksi. Myös metsänuudistamisen yhteydessä tehtävän maanmuokkauksen suunnittelussa tulee selvittää, onko muokkauskohde riskialueella. Soistuneiden kankaiden mätästyksessä tai säätöaurauksessa pintaan nostettu kivennäismaa kuivuu ja hapettuu. Tällaisten uudistusalojen osalta on syytä arvioida kuormitusriskit samalla tavalla kuin kunnostusojituksissa.