Luke
 

Lohistrategian taustaselvitykset

Förstudier för laxstrategin
Background studies for the national salmon strategy

Maa- ja metsätalousministeriö
2014
Koko julkaisu
MMM_Lohistrategian_taustaselvitykset_91-1-2014.pdf - Publisher's version - 8.95 MB

URI

Tiivistelmä

TIIVISTELMÄ Tämä selvitys on kooste tutkimuksen keräämistä taustatiedoista, jotka toimitettiin Itämeren aluetta koskevan kansallisen lohistrategian valmistelua varten. Taustatietojen keräämiseen osallistui lukuisia tutkimuksen eri osa-alueiden asiantuntijoita. Lohta on tutkittu enemmän kuin meritaimenta, mutta lohen tutkimustietoja on tietyiltä osin mahdollista soveltaa myös meritaimeneen. Selvitys esittelee lohen ja meritaimenen elinkaaret, lajien elinympäristövaatimukset ja roolit Itämeren ja siihen laskevien jokien ekosysteemeissä. Selvityksessä kuvataan nykyiset lisääntymisjoet ja niiden luonnonkantojen tila. Lisäksi esitellään myös entiset lisääntymisjoet, joista osaan lohen ja meritaimenen lisääntyminen saattaa olla mahdollista palauttaa. Istutustilastojen, saaliin alkuperätietojen ja merkintätulosten pohjalta käsitellään istutusten vaikutuksia. Merkintätulosten ja kalastus- ja saalistietojen avulla kuvataan lohi- ja meritaimenkantojen vaellusalueita ja kalastuksen sekä saaliiden kehitystä. Selvitys kokoaa nykytiedot lohen ja meritaimenen merivaelluksen alkuvaiheen luontaisen kuolevuuden kasvusta, muutoksen mahdollisista syistä sekä muutoksen vaikutuksista kalastukseen ja sen säätelytarpeisiin. Lisäksi esitellään nykytiedot lohen kalastajamääristä, lohen taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä virkistysarvosta. Edelleen luodaan katsaus lohenkalastuksen säätelyjärjestelmiin ja lohikantojen hoitoon muualla maailmassa, sekä päätöksenteon pohjaksi tehtäviin kanta-arvioihin. Lisäksi tuodaan esille tarpeellisia toimenpiteitä lohi- ja meritaimenkantojen vahvistamiseksi. Selvityksen keskeisin sisältö on vedetty yhteen lajikohtaisesti aivan raportin lopussa.

ISBN

OKM-julkaisutyyppi

D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka -selvitys

Julkaisusarja

Kala- ja riistahallinnon julkaisuja

Volyymi

91

Numero

1/2014

Sivut

Sivut

58 p

ISSN

DOI