Porojen laitumet, ruokinta ja tuottavuus poronhoitoalueen pohjoisosassa

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin, miten porot valikoivat laitumia ja mitä talviravintoa ne käyttävät laiduntaessaan poronhoitoalueen pohjoisosan luonnonlaitumilla. Samalla selvitettiin, miten porokarjojen tuottavuus vaihtelee ja mitkä tekijät selittävät havaittuja tuottavuuden eroja paliskuntien välillä. Kuudessa tutkimuspaliskunnassa kerättiin vuosina 2007–2010 tutkimusaineistoja porojen laidunten ja ravinnon käytöstä, lumiolosuhteista sekä vaadinten ja vasojen ruhomitoista, painoista ja kunnosta. Myös kaikista poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnasta kerättiin Paliskuntain yhdistyksen tilastoista tiedot poronhoidon tuottavuudesta poronhoitovuosilta 2006/07–2009/10. Tutkimuspaliskunnissa toteutetun porojen GPS-seurannan perusteella porovaatimet käyttivät havumetsäalueella koko talvikauden jäkälä- ja luppolaitumia merkitsevästi enemmän kuin muita laiduntyyppejä, kun taas tunturialueella jäkälälaitumet ja avoimet paljakka-alueet olivat eniten käytettyjä laiduntyyppejä. Keväällä ja kesällä metsäpaliskuntien porot laidunsivat eniten soilla sekä varpu- ja heinävaltaisilla laitumilla, kun taas tunturialueen porot käyttivät keväästä syksyyn jäkälälaitumia, paljakka-alueita ja soita niiden saatavuuden mukaan. Porojen liikkuvuus nousi huomattavasti kesäaikana kaikissa tutkimuspaliskunnissa verrattuna talviaikaan. Lumiolosuhteet olivat vaikeimmat porojen käyttämillä laidunalueilla kevättalvella, mutta niissä oli myös paliskuntien välillä merkittäviä eroja. Tunturialueen porot laidunsivat erityisesti kevättalvella avoimilla paljakka-alueilla, joilla lumipeite oli selvästi ohuempaa ja kovempaa kuin metsäpaliskuntien porojen laidunalueilla. Kerätyissä papananäytteistä jäkälien (maajäkälät ja lupot) osuus oli noin kolmannes ja varpujen hieman tätä enemmän, mutta jäkälät olivat ravintokasvien saatavuuden perusteella selvästi halutuin ravintokohde. Vaadinten ja vasojen koossa, painoissa, kunnossa ja sarvimitoissa oli samansuuntaisia systemaattisia eroja paliskuntien ja vuosien välillä. Vaatimilla ja erityisesti vasoilla koko, paino, kunto ja sarvimitat korreloivat kaikki merkitsevästi keskenään. Vasaprosentti oli korkein niissä pohjoisissa paliskunnissa, joissa porojen maastoruokinta oli systemaattisinta ja samalla se nousi jäkälälaidunten ja tunturipaljakoiden osuuden kasvaessa maa-alasta ja kesäravinnon biomassa runsastuessa laitumilla. Eloporotiheyden noustessa vasojen teuraspainot putosivat, kun taas varpu- ja heinävaltaisten laidunten sekä luppolaidunten osuuden kasvaessa paliskunnan maa-alasta vasojen teuraspainot nousivat. Toisaalta vasojen teuraspainot olivat pienimmät niissä paliskunnissa, joissa poroja ruokittiin talvella pääosin tarhoissa. Vasaprosentin kasvaessa myös teurasprosentti kasvoi merkitsevästi. Eloporoa kohti laskettu lihantuotanto oli korkein niissä paliskunnissa, joissa porojen ruokinta maastoon oli systemaattisinta ja vasprosentti korkein, mutta paliskunnan eloporotiheyden kasvaessa lihantuotanto eloporoa kohti laski. Tutkimus osoitti, että sekä talvi- ja kesälaidunten määrä ja laatu että porotiheydet vaikuttavat merkittävästi poronhoidon tuottavuuteen poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa. Systemaattinen maastoruokinta nostaa kuitenkin poronhoidon tuottavuutta merkittävästi, mutta hyvää tuottavuutta ei saavuteta ilman riittäviä ja tarpeeksi monipuolisia laidunresursseja. Poronhoidon tuottavuus on paljolti riippuvainen myös vaikeasti ennakoitavista sää- ja lumiolosuhteista, joihin kuitenkin voidaan talvella varautua porojen ruokinnan avulla. Riittävät talvi- ja kesälaitumet muodostavat kuitenkin edelleen kestävän perustan tuottavalle ja kannattavalle poroelinkeinolle. Tämä tulisi huomioida entistä paremmin niin poronhoidossa kuin myös metsätaloudessa ja maankäytössä, sillä niiden kaikkien toiminta vaikuttaa porolaidunten tilaan ja määrään.