KESTOVASIKKA - tuloksia Kestävä karjatalous -hankkeen vasikkatutkimuksista

Abstract

Kestävä karjatalous (KESTO) -hankkeen tavoitteena on edistää nautojen terveyttä ja tuotannon kannattavuuttavasikasta poistolehmään saakka sekä tuoda uutta ja syventävää tietoa viljelijöille ja eri asiantuntijatahojenpalveluiden kehittämiseen. Hanke muodostui neljästä työpaketista: 1) KESTO Vasikoiden alkukasvatus, 2) KESTO Maidontuotanto, 3) Tiedon siirto sekä 4) Hankkeen koordinointi. Vasikoihin keskittynyt työpaketti jakaantui 4 alaosioon: 1) Kasvatusvaihtoehtojen ja teknologiaratkaisujen vertailu, 2) Vasikoiden ruokinnan optimointi, 3) Vasikoiden vastustuskyvyn tehostaminen ja 4) Ryhmäkoon vaikutukset hengitystietulehduksiin ja työnkäyttöön. Käsillä olevaan julkaisuun on koottu hankkeen vasikkaosioiden keskeisimmät tulokset. Kasvatusvaihtoehtojen ja teknologiaratkaisujen vertailu -osiossa tutkittiin uudentyyppisten vasikkakasvatusympäristöjen olosuhteita käytännön tiloilla mittauksin ja haastatteluin. Tarkastelussa oli kaksi iglutilaa ja kaksi vasikkatalotilaa. Lisäksi vasikkataloja verrattiin perinteiseen lämpöeristettyyn, lämmitettyyn ja koneellisella ilmanvaihdolla varustettuun isomman navetan vasikkaosastoon. Lämpötilamittaukset alkoivat helmikuussa ja jatkuivat elokuun lopulle. Leudosta talvesta johtuen kovien pakkasten vaikutuksia iglukasvatukseen ei saatu. Helmi-maalikuussa iglujen sisälämpötilat seurasivat ulkolämpötilaa ja sisällä oli vain muutamia asteita lämpimämpää kuin ulkona. Keväällä vuorokausivaihtelu lisääntyi voimakkaasti. Kesähelteillä igluissa oli päivällä selvästi kuumempaa kuin ulkona ja yöllä hieman lämpimämpää. Pehkupohja osoitti kompostoitumisen merkkejä tilalla, jossa olkea lisättiin jatkuvasti pehkupohjaa vaihtamatta vasikoiden vaihtumisen yhteydessä. Tilalla, jossa pehkupohja vaihdettiin vasikkaerän vaihtuessa, kompostoituminen ei ollut merkittävää. Kuivikepohjan lämpötilat osoittautuivat suhteellisen tasaisiksi niin keväällä kuin kesälläkin, mikä tarkoitti yöllä lämmittävää ja päivällä viilentävää tilannetta vasikan makuuolosuhteissa. Tutkimustiloilla kuhunkin igluun oli majoitettu yhtäaikaisesti kaksi vasikkaa. Investointikustannuksiltaan iglut ovat edullisia, keskimäärin 500 €/kpl. Suojakatos voi tuoda lisähintaa saman verran. Vasikkatalojen investointikustannukset olivat eläinpaikkaa kohden karkeasti 1 400–1 600 €. Mittausten yhtenä kohteena oli maamme oloissa uudentyyppisen ylipainepuhallustekniikan käyttö vasikkatalossa. Tekniikan tarkoituksena on tuoda täsmäpuhalluksena raitis ilma vedottomasti vasikoiden makuutasolle siten, että bakteeripitoinen seisova ilma saadaan huuhdelluksi karsinoista, ja näin vähennetään vasikoiden riskiä sairastua hengitystiesairauksiin. Mittaukset osoittivat, että ilma saadaan jakautumaan tasaisesti kaikkien karsinoiden osalle ja että eläinten oleskeluvyöhykkeelle se tuli 0,1–0,4 metrin sekuntinopeudella. Puhallettu ilmamäärä vastasi noin kahta vaihtokertaa tunnissa. Eläinkohtaisena ilmanvaihtona se oli keskimäärin 50 % tarvittavasta maksimi-ilmanvaihtomäärästä, mitä voidaan pitää erittäin riittävänä erityisesti talviolosuhteissa. Vasikoiden ruokinnan optimointi -osiossa selvitettiin eri väkirehuvaihtoehtojen vaikutuksia vasikoiden tuotokseen ja terveyteen. Osiossa toteutettiin sekä ruokintakoe että kirjallisuusselvitys. Erityisenä tavoitteena oli selvittää vasikoiden rehuihin lisättävistä probiooteista (erilaiset bakteerit ja hiivat) saatavia mahdollisia hyötyjä. Probiooteista löytyy kirjallisuudesta vaihtelevia tuloksia. Monissa tutkimuksissa on havaittu vasikoiden terveyttä ja tuotantoa parantavia vaikutuksia. Paras vaikutus probioottien antamisesta on saavutettu, kun probiootteja annetaan vasikoille heti syntymän jälkeen. Probiootit voivat helpottaa ruuansulatuskanavan mikrobiflooran kehittymistä haluttuun suuntaan. Probioottien tarjoamisella on erityinen hyöty, jos tuotanto-olosuhteet ovat haasteelliset. Tämän vuoksi on todennäköistä, että suomalaisissa tuotanto-olosuhteissa ei ole saavutettavissa kaikkia niitä hyötyjä, joita probioottien käytöstä ulkomaisissa tutkimuksissa on voitu osoittaa. Tämän hankkeen yhteydessä toteutetussa ruokintakokessa elävän hiivan (Saccharomyces cervsiae) lisäyksellä teolliseen väkirehuseokseen ei havaittu olevan mitään vaikutuksia vasikoiden tuotokseen tai terveyteen. Vasikoiden vastustuskyvyn tehostaminen -osiossa testattiin noin 1 000 itäsuomalaisen lypsylehmän ja hiehon ternimaidon laatu ja tutkittiin ternimaidon laatuun vaikuttavia tekijöitä. Näytteet tutkittiin Brix-32% -refraktometrillä (EUROMEX RF.5532, Hollanti). Brix%-luku vaihteli välillä 6–32 %. Näytteiden keskiarvo oli 21,3 %, kun yleisenä hyvälaatuisen ternimaidon raja-arvona voidaan kirjallisuuden mukaan pitää arvoa 22 %, joka vastaa IgG-pitoisuutta 50 g/l. Brix%-luvun ja erilaisten tekijöiden yhteyttä tutkittiin tilastomatemaattisin menetelmin. Ternimaidon laatuun eli Brix%-lukuun vaikuttivat kaikkein eniten eläimen poikimakerta ja rotu. Kolme kertaa ja useammin poikineilla eläimillä ternimaidon laatu todettiin paremmaksi kuin ensimmäisen ja toisen kerran poikineilla eläimillä. Holstein-rotuisilla eläimillä Brix%-luvun keskiarvo oli korkeampi kuin muun rotuisilla eläimillä. Ternimaito oli myös parempaa niillä eläimillä, joita ei ollut tunnutettu ja jotka eivät olleet vuotaneet maitoa ennen poikimista. Lehmillä ternimaidon laatu oli korkeampi niillä eläimillä, jotka oli lääkitty umpeenlaiton yhteydessä. Sillä, oliko eläinlaiduntanut näytteenottoa edeltäneenä kesänä, ei todettu vaikutusta ternimaidon laatuun. Myöskään ummessaolokauden pituudella ei ollut vaikutusta Brix%-lukuun. Vaikka Brix-32% -refraktometri ei mittaa suoraan ternimaidon IgG-pitoisuutta, sen tuloksille on kirjallisuudessa kuvattu hyvä korrelaatio laboratoriotuloksiin. Ternimaidon laatuun vaikuttaviksi tekijöiksi paljastui samoja asioita kuin muissa maissa suoritetuissa tutkimuksissa, joissa on mitattu suoraan ternimaidon IgG-pitoisuutta laboratoriomenetelmällä. Refraktometri on helppo käyttää ja se soveltuu hyvin tiloilla suoritettavaan ternimaidon laadun arviointiin. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että ternimaidon laadun yksilöllinen vaihtelu on erittäin suurta. Tämä tulos kannustaa tiloja mittaamaan ternimaidon laadun ennen sen juottamista vasikalle. Ryhmäkoon vaikutukset hengitystietulehduksiin ja työnkäyttöön -osion tavoitteena oli selvittää, voidaanko vasikoiden sairastavuutta vähentää ryhmäkokoa pienentämällä Suomen suurissa vasikkakasvattamoissa, joiden vasikat kerätään hyvin monelta eri maitotilalta. Ryhmäkoon vaikutusta hengitystietulehdusten esiintyvyyteen ja työmäärään erikoistuneessa vasikkakasvattamossa selvitettiin Karinnuotta Oy:n kasvattamossa Siikajoella. Kaksi 80 vasikan juotto-osastoa jaettiin yhteen neljänkymmenen vasikan ja neljään kymmenen vasikan karsinaan. Vasikoiden kliiniset oireet, virusvasta-ainetasot ja tulehdusvälittäjäainepitoisuudet tutkittiin niiden tullessa, juoton puolivälissä ja vieroituksen jälkeen ennen vasikoiden siirtoa seuraavaan osastoon. Kasvattamon työntekijät kirjasivat ylös kaikki vasikoiden lääkitykset. Vasikoiden hoitoon kuluvaa työaikaa selvitettiin kasvattamon työntekijöiden pitämällä päiväkohtaisella työaikakirjanpidolla jokaisesta tutkimuserästä. Lisäksi kasvattamossa tehtiin kaksi työaikatutkimusta, toinen juottokauden alkupuolella ja toinen loppupuolella. Virusvasta-aineita todettiin lähes kaikilla vasikoilla, mutta eri ryhmäkokojen välillä ei havaittu eroja. Vasikoiden terveydentila oli pienissä ryhmissä parempi, vaikka suurimmalla osalla vasikoista todettiin hengitystietulehdukseen viittavia oireita. Kolmannella tutkimuskerralla lääkittäviä vasikoita oli isoissa ryhmissä noin kaksi kertaa enemmän kuin pienissä ryhmissä. Vasikoita lääkittiin runsaasti molemmissa ryhmissä. Suuremmissa ryhmissä uusintalääkintöjä vaikutti olevan enemmän, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Vasikat kasvoivat molemmissa ryhmissä hyvin, ja kuolleisuus oli erittäin vähäistä. Isojen ryhmien kuolleisuus vaikutti hieman suuremmalta 90 prosentin todennäköisyydellä. Työntutkimusten mukaan terveydenhoitotyö vei suurimman osan työajasta, sen osuus työajasta vaihteli 49–87 prosenttiin. Työaikaan vaikutti tarkastettavien ja lääkittävien vasikoiden määrä, joita oli työntutkimuspäivinä osittain enemmän 40 vasikan karsinoissa, jolloin niissä työaikakin oli suurempi. Työmenetelmät olivat kasvattamossa hyvin suunniteltuja ja toiminta järjestelmällistä, joten muut hoitotyöt tehtiin tehokkaasti ja nopeasti, eikä ryhmäkoko vaikuttanut työnmenekkiin. Vasikkakasvattamon pitämän työkirjanpidon mukaan vasikoiden hoitamiseen kuluvassa työajassa ei ollut eroa pienemmän ja suuremman ryhmäkoon välillä. Työkirjanpidon mukaan vasikoiden lääkintää oli yhtä paljon molemmissa ryhmissä. Ryhmäkoon vaikutukset hengitystietulehduksiin ja työnkäyttöön -osiossa kartoitettiin lisäksi työkäytäntöjä ryhmäkokotutkimukseen välitysvasikoita toimittaneilta tiloilta kyselyllä ja haastatteluilla kesällä ja syksyllä 2014. Kyselyyn vastanneita ja haastateltuja tiloja oli yhteensä 49. Kyselyn ja haastattelujen kysymykset koskivat vastasyntyneen vasikan sekä umpi- ja poikivan lehmän ruokinnan ja hoidon toimintatapoja ja tekijöitä, jotka ovat muokanneet työkäytäntöjä tiloilla. Poikimisvalvontaan ja -avustamiseen kuluu tilojen arvioiden mukaan aikaa 10–120 minuuttia. Kun tilat valvoivat poikimisia myös yön aikaan, oli työaika yhdeksän minuuttia pidempi poikimista kohden, mutta eläviä vasikoita syntyi enemmän. Vasikkakuolleisuus oli alhaisin lehmän poikiessa karsinassa kestopehkupohjalla. Kestokuivikekarsinatiloilla lyheni myös poikimisen valvontaan ja avustukseen käytetty työaika. Lähes puolet tiloista ilmoitti antavansa ternimaidon tunnin sisällä poikimisesta ja 92 % antaa ternimaidon neljän tunnin kuluessa syntymästä. Jos vasikka ei itse ime maitoa, yli puolet tiloista käyttää pakkojuottoa. Kaikki tilat pakastivat ternimaitoa hätätilanteita varten. Ternimaidon juottokäytännöt eivät selittäneet tilastollisesti merkitsevästi vasikoiden hoidon ja ruokinnan työaikaa. Haastattelutilojen antamien tietojen ja tiloilla tehtyjen havaintojen mukaan vasikan altistuminen lantakontaminaatiolle poikimapaikassa korostaa ternimaidon antamisajan ja määrän sekä laadun tunnistamisen merkitystä. Ternimaitokauden jälkeen 48 % tiloista juotti vasikoita täysmaidolla. Haastattelutilat juottivat myös vasikoita osan tai koko juottokauden ajan täysmaidolla ja kokivat sen hyväksi tavaksi pitää vasikka terveenä ja hyvän kasvukyvyn omaavana. Tilat arvioivat työaikaa kuluvan keskimäärin 11 minuuttia päivässä (2–20 minuuttia) yhtä juottokauden vasikkaa kohden. Tilojen erilaiset olosuhteet ja toimintatavat selittävät pääosin työajan eroa. Suunta kuitenkin oli, että tiloilla, joilla oli keskimääräistä vähemmän sairauksia ja pienempi vasikkakuolleisuus, työaikaa kului enemmän ennakoivaan ja ennalta ehkäisevään työhön syntyvän vasikan ja poikivan lehmän hoitamisessa kuin tiloilla, joissa vasikoiden terveys on huonompi ja kuolleisuus korkeampi. Tilahaastattelussa nousi esiin umpilehmien ja tunnutusajan ruokintojen, hoitokäytäntöjen ja olosuhteiden mahdollinen vaikutus vasikan terveyteen, vastustuskykyyn ja elinvoimaan sekä emän ternimaidon vasta-ainepitoisuuteen. Lisätietoa aiheesta tarvittaisiin.