Ihmisen ja ympäristön hyvinvointi: yhteinen päämäärä, yhteinen politiikka. HYVINVOIPA-hankkeen loppuraportti
Risku-Norja, Helmi; Kurppa, Sirpa; Irz, Xavier; Pinolehto, Marja; Vorne, Virpi; Ovaskainen, Marja-Leena; Nummela, Olli; Rauhanen, Timo (2014)
Risku-Norja, Helmi
Kurppa, Sirpa
Irz, Xavier
Pinolehto, Marja
Vorne, Virpi
Ovaskainen, Marja-Leena
Nummela, Olli
Rauhanen, Timo
Julkaisusarja
MTT Kasvu
Numero
22
Sivut
61 p
MTT
2014
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-517-2
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-517-2
Tiivistelmä
Terveyden edistäminen ja kestävän kehityksen periaatteiden juurruttaminen ovat olleet näkyvästi esillä suomalaisen yhteiskuntapolitiikan asialistalla viime vuosina. Ongelmiin on haettu ratkaisuja politiikan eri sektoreilla, kullakin niiden omista lähtökohdista ja toisistaan erillään. HYVINVOIPA-hanke toi yhteen terveyden edistämisen ja kestävän kehityksen teemat ja paneutui siihen, miten ja miltä osin kestävän kehityksen periaatteet on onnistuttu tuomaan suomalaiseen sosiaali- ja terveyspolitiikkaan sekä ruoka- ja liikuntapolitiikkaan.
Lähtökohtana olivat suomalaisen yhteiskunnan keskeisiksi ongelmiksi tunnistetut terveyserot eri väestöryhmien välillä sekä kulutuksesta johtuva ympäristökuormitus. Hankkeessa pyrittiin luomaan keskinäistä ymmärrystä politiikan eri sektoreiden välille. Yhteisenä viitekehyksenä oli kestävän kehityksen tavoitteiden tukeminen ja kansalaisten terveyden edistäminen. Tässä hankkeen loppuraportissa esitellään tulokset tiivistetysti ja pohditaan niiden merkitystä hankkeen tehtävänannon sekä uusimpien, tämän tutkimuksen kannalta keskeisten poliittisten asiakirjojen taustaa vasten. Loppuun on koottu sellaisia asiakokonaisuuksia, jotka hankkeen tulosten perusteella ovat meillä Suomessa jääneet liian vähälle huomiolle.
Tutkimus kohdistettiin suomalaiseen terveydenedistämis-, liikunta- ja ruokapolitiikkaan. Hankkeessa selvitettiin ruokaan, terveelliseen ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen liittyviä poliittisia tavoitteita, niiden toteutumista eri väestöryhmissä ja tavoitteiden yhteyttä kestävyyspyrkimyksiin. Lisäksi kerättiin sekä suomalaisia että kansainvälisiä kokemuksia käytössä olevista ohjauskeinoista ja niiden vaikutuksesta eri väestöryhmien elintapoihin. Huomiota kiinnitettiin erityisesti alempien sosioekonomisten ryhmien mahdollisuuksiin noudattaa terveellisiä elintapoja ja edistää kestävää kehitystä.
Poliittisten tavoitteiden tarkastelussa tutkimusmenetelmänä oli asiakirjojen laadullinen sisällönanalyysi. Nykytilan kuvausta varten yhdisteltiin väestöryhmittäin THL:n laajoja tilastollisia tutkimustietoaineistoja ruoka- ja liikuntatottumuksista. Ruoankulutuksen kestävyyttä arvioitiin tarkastelemalla eri väestöryhmien ruokavalintoja ja niistä aiheutuvaa ympäristökuormitusta kahden ympäristökuormitustekijän, ilmasto- ja rehevöitymisvaikutuksen, pohjalta. Ohjauskeinoja ja niiden toimivuutta selvitettiin käymällä läpi viimeaikaista aiheeseen liittyvää tutkimusta ja keräämällä kirjallisuudesta kokemuksia erilaisista kotimaisista ja eurooppalaisista interventioista.
HYVINVOIPA-hankkeen tulokset osoittivat, että suomalaisen politiikan eri sektoreilla tavoitteet eivät aina tue johdonmukaisesti toisiaan. Suoranaisia ristiriitoja on vähän, mutta poliittisen ohjauksen synergiaetuja jää käyttämättä. Se johtuu siitä, että yhteisiä kestävyystavoitteita ei ole selkeästi määritelty, jolloin monesta suunnasta tuleva yksipuolinen tieto aiheuttaa ongelmia tavoitteenasettelussa ja käytännön toiminnassa.
Tarkastelluissa asiakirjoissa kestävyyden teemat painottuvat toisaalta ympäristöasioihin, toisaalta taloudellisiin kysymyksiin. Poliittisten tavoitteiden taustalla on senkaltainen kestävyyden tulkinta, joka korostaa taloudellisen kestävyyden ensisijaisuutta pyrittäessä kohentamaan ympäristön tilaa ja väestön hyvinvointia. Sosiaalisen kestävyyden näkökulma on läsnä, vaikkakin se on useimmiten julkilausumaton. Terveydenedistämisestä ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksista ei puhuta kestävyyskysymyksenä.
Suomalaisten fyysinen terveys ja toimintakyky ovat vuosien saatossa parantuneet, mutta väestöryhmien välillä on suuria terveyseroja. Työttömät, ikääntyneet, osa maahanmuuttajista ja muut koulutusjärjestelmän ja työelämän ulkopuolella olevat jäävät työnantajien ja usein myös usein julkisyhteisöjen järjestämien liikunta- ja ruokapalvelujen ulkopuolelle.
Verrattuna pienituloisiin ja vähemmän koulutettuihin hyvin toimeentuleva kansanosa syö terveellisemmin. Hyvin toimeentulevat myös liikkuvat vapaa-aikanaan enemmän ja elävät pitempään kuin pienituloiset ja vähemmän koulutetut. Toisaalta tämä tutkimus osoitti, että yhteiskunnan parempiosaisten ruokavalinnat kuormittavat ympäristöä enemmän kuin pienituloisten ja vähemmän koulutettujen ruokavalinnat.
Ravitsemussuositusten mukainen ja kestävää kehitystä tukeva ruokavalio ovat samansuuntaisia. Tavoitteet olisi siksi periaatteessa helppo yhdistää lisäämällä kasviperäisten tuotteiden käyttöä ja suosimalla kotimaisia, lähellä tuotettuja, sesonginmukaisia tuotteita. Terveyden edistämisen näkökulma puolestaan kytkee liikunnan ja ravitsemuksen kiinteästi toisiinsa. Kestävyys ja liikuntakin voidaan yhdistää, ja näin tulisikin tehdä liikuntapolitiikan puitteissa. Sesonginmukaisen ja lähiruoan tapaan vuodenaikaisliikunta, lähiliikunta sekä hyötyliikunta, työmatkat mukaan lukien, voisivat olla askelia kohti nykyisiä kestävämpiä liikuntamuotoja, jotka tulotasoon katsomatta ovat kaikkien ulottuvilla.
Erilaisille kohderyhmille suunnatut elintapainterventiot ovat tuottaneet hyviä tuloksia, ja kokemuksia on hyödynnetty interventioita laajemmissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Sekä interventiot että kehittämishankkeet osoittavat, että terveydenhuollon palveluissa tulisi nykyistä enemmän kiinnittää huomiota eri väestöryhmien erilaisiin tarpeisiin. Kestävyyskysymyksissä painotetaan hyvin paljon kansalaisten omien valintojen merkitystä ja valintojen ohjaamiseksi tuotetaan kuluttajille runsaasti tietoa. Myös julkisten toimijoiden merkitys kestävyyskysymyksissä tunnistetaan, mutta niille asetetut konkreettiset tavoitteet ovat varovaisia eivätkä ne tue edelläkävijyyttä.
Tulokset osoittivat, että tietoa hyödynnetään valikoivasti. Yksilön kulutuskäyttäytymistä näyttävät useimmiten ohjaavan henkilökohtaiset päämäärät eivätkä ajallisesti tai maantieteellisesti etäällä olevat kestävyystavoitteet. Toivottujen tavoitteiden aikaansaamiseksi tulisi informaatio-ohjauksen lisäksi käyttää tehokkaasti myös muita työkaluja, kuten julkista tukea, taloudellisia kannustimia, lainsäädäntöä, suosituksia ja normiohjausta. Yhteiskunnan palvelujärjestelmiä tulisi myös kehittää. Interventioiden osallistavaa, toimijalähtöistä lähestymistapaa voisi soveltaa koskemaan kokonaisvaltaisemmin kestävyystavoitteiden – väestön ja ympäristön hyvinvoinnin – edistämistä. Tämä tapahtuisi tukemalla erilaisia paikallistason kokeiluja. Ennen kaikkea tarvitaan konkreettisia toimia, joilla voidaan muuttaa arkinen ympäristö ja julkinen tila kestäviä valintoja suosivaksi kehittämällä ja ohjaamalla tuotteiden ja palveluiden tarjontaa, näkyvyyttä ja mainontaa.
Nykyinen kasvava eriarvoisuus uhkaa kestävyyttä monin tavoin ja monesta suunnasta. Tämän kehityksen suunnan muuttaminen edellyttää politiikan koko kentältä yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita ja niihin sitoutumista. Kestävyys tarkoittaa kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ympäristön kantokyvyn rajoissa. Tämä tulisi nostaa keskeiseksi teemaksi. Otettaessa tarkastelunäkökulmaksi kestävyyden edistäminen on mahdollista yhdistää nykyistä johdonmukaisemmin terveydenedistämisen ja ruokapolitiikan tavoitteet. Politiikan tehtävänä on huolehtia siitä, että kestävät valinnat olisivat helpoin, houkuttelevin ja edullisin sekä ensisijaisin vaihtoehto, toisin sanoen itsestäänselvyys.
HYVINVOIPA-hanke toteutettiin vuosina 2011–2013, ja sitä rahoittivat sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä tutkimukseen osallistuneiden tutkijoiden taustaorganisaatiot eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT. The health inequities among the different population groups and the environmental impacts of consumption have been identified as substantive problems of the Finnish society. Promotion of the population health and entrenching the principles of sustainable development are highly prioritized in the socio-political agenda in Finland. The different policy sectors have taken up these issues, but this has been done from their own point of view and separately from each other.
The HYVINVOIPA (WELL-BEING) project brought together the topics of health promotion and overall sustainability. It was examined, how and to what extent the sustainability principles have been accounted for in the Finnish policy discourse dealing with food, physical activity, health promotion and societal development. The aim was to improve mutual understanding among the policy sectors using the health promotion and sustainability as the common point of departure.
The research tasks were 1) to evaluate the policy aims and their clarity and mutual coherence regarding health promotion, citizens’ food choices and physical activity, and their linkage to the sustainability strivings; 2) to capture the actual situation regarding physical activity, dietary habits and their environmental impacts among the different socio-economic groups, and 3) to evaluate the impact of the various steering instruments on the citizens’ behavior. Attention was especially paid to the lower socio-economic groups and their possibilities to reconcile own behavior with the health promoting and environmental goals.
In this final report the key findings are shortly summarized. Their implications are discussed in light of the project tasks and the most recent policy documents relevant in this context. In the concluding section, the hot spots in developing integrated policy approach so as to promote human and environmental wellbeing are presented.
The research methods comprised qualitative content analysis of about 30 relevant national policy documents from the past decennium. The state-of-art was captured by compiling extensive population statistics and recent research results dealing with the dietary habits and physical motion among the different socio-economic groups. Environmental sustainability of food consumption was assessed by combining the data on the household food choices and the data on associated environmental consequences in terms of two indicators, carbon dioxide equivalents and phosphate equivalents indicative of climate change and eutrophication, respectively. The efficiency of the various policy instruments regarding health and environmental goals was evaluated by compiling domestic and European experiences from the literature.
The policy document analysis revealed only few direct contradictions. The synergy advantages are, however, poorly exploited, because the different policy sectors suffer from narrow perspective and from overly general expressions. Health promotion is looked in terms of either nutrition or physical activity, or in terms of inequity, and the sustainability concept has remained largely abstract, concrete expressions dealing mostly with environmental impacts. Citizens’ own responsibility both for own health and for the environment is emphasized and abundant information has been produced to support consumers’ informed choices. The role of the public actors is recognized in the sustainability strivings. However, the goals are careful and do not support the path breaker obligation of the public actors. Social issues deal with equal opportunities, equity and cohesion, but these are not identified as elements of sustainability. Economic growth is presented as the necessary precondition for a democratic welfare society.
Measured by many indicators, the physical health and functioning ability of the Finns has improved over the past decades. However, at the same time the health inequities among the population have increased. Those outside the education system and working life are often beyond the reach of the society’s public services or those provided by the employers.
The eating habits of the people from lower socio-economic groups tend to be less healthy than those of the better-off people. In the higher socio-economic groups, the leisure-time physical activity is also more frequent and, consequently the life expectancy is higher. On the other hand, the food consumption is environmentally more burdening compared to the low-income households.
Environmentally sustainable food choices are similar to those in line with the nutritional recommendations. Increasing the use of plant-based items and prioritizing domestic, locally produced and seasonal products brings synergy effects. The health promotion perspective, in turn, connects nutrition and physical activity together. Physical activity and sustainability can also be linked, and it should be done within the frame of the policy of physical activity. Like in case of food, local and seasonal sports, walking or biking to work and other utility motion, are in line with the sustainability strivings, and they are within reach of everyone regardless of the income level.
The results from the health interventions targeted for various population groups have been encouraging, and the generated action models have been utilized in more extensive research and development projects. The experiences from both the interventions and from the development projects show that the varying needs of the different population groups should be better accounted for in the healthcare services.
The results of the study suggest that consumer information is utilized selectively. The consumers tend to make their decisions on the short term hedonistic grounds rather than based on the altruistic societal and environmental arguments, which are more remote both in time and space. In addition to information steering, also other instruments – public services, economic incentives, recommendations as well as legislation and regulation – should be effectively used to bring about the change in modus operandi. Participatory, actor-oriented approaches of the health promoting interventions could be applied also to comprehensively promote sustainability strivings in various local level initiatives. Par excellence, practical measures regarding supply, accessibility visibility and marketing of the products and services are needed in order to change the everyday operational environment and public space so as to support sustainable choices.
The present inequity among the citizens threatens sustainability in many ways and from all directions. Changing the situation requires common principles from the whole policy field and all parties’ commitment. In formulating policy goals, the consequent guiding principle for the societal development should be human and environmental well-being. The carrying capacity of the environment sets the limits to the society’s economic growth, and the goals need to be adjusted within these limits. Instead of pushing the responsibility only onto the consumers, the policy steering should aim at securing the access of sustainable products and services for all. Sustainable choices should stand to reason as the easiest, most economic and most attractive option.
The WELL-BEING project was carried out in 2011–2013 as a co-operation among three governmental research institutes: National Institute for Health and Welfare THL, MTT Agrifood Research Finland and Government Institute for Economic Research VATT. The project was funded by the Ministry of Social Affairs and Health, the Ministry of Agriculture and Forestry, Ministry of Employment and the Economy, the Ministry of Education and Culture together with the three research institutes.
Lähtökohtana olivat suomalaisen yhteiskunnan keskeisiksi ongelmiksi tunnistetut terveyserot eri väestöryhmien välillä sekä kulutuksesta johtuva ympäristökuormitus. Hankkeessa pyrittiin luomaan keskinäistä ymmärrystä politiikan eri sektoreiden välille. Yhteisenä viitekehyksenä oli kestävän kehityksen tavoitteiden tukeminen ja kansalaisten terveyden edistäminen. Tässä hankkeen loppuraportissa esitellään tulokset tiivistetysti ja pohditaan niiden merkitystä hankkeen tehtävänannon sekä uusimpien, tämän tutkimuksen kannalta keskeisten poliittisten asiakirjojen taustaa vasten. Loppuun on koottu sellaisia asiakokonaisuuksia, jotka hankkeen tulosten perusteella ovat meillä Suomessa jääneet liian vähälle huomiolle.
Tutkimus kohdistettiin suomalaiseen terveydenedistämis-, liikunta- ja ruokapolitiikkaan. Hankkeessa selvitettiin ruokaan, terveelliseen ravitsemukseen ja liikunta-aktiivisuuteen liittyviä poliittisia tavoitteita, niiden toteutumista eri väestöryhmissä ja tavoitteiden yhteyttä kestävyyspyrkimyksiin. Lisäksi kerättiin sekä suomalaisia että kansainvälisiä kokemuksia käytössä olevista ohjauskeinoista ja niiden vaikutuksesta eri väestöryhmien elintapoihin. Huomiota kiinnitettiin erityisesti alempien sosioekonomisten ryhmien mahdollisuuksiin noudattaa terveellisiä elintapoja ja edistää kestävää kehitystä.
Poliittisten tavoitteiden tarkastelussa tutkimusmenetelmänä oli asiakirjojen laadullinen sisällönanalyysi. Nykytilan kuvausta varten yhdisteltiin väestöryhmittäin THL:n laajoja tilastollisia tutkimustietoaineistoja ruoka- ja liikuntatottumuksista. Ruoankulutuksen kestävyyttä arvioitiin tarkastelemalla eri väestöryhmien ruokavalintoja ja niistä aiheutuvaa ympäristökuormitusta kahden ympäristökuormitustekijän, ilmasto- ja rehevöitymisvaikutuksen, pohjalta. Ohjauskeinoja ja niiden toimivuutta selvitettiin käymällä läpi viimeaikaista aiheeseen liittyvää tutkimusta ja keräämällä kirjallisuudesta kokemuksia erilaisista kotimaisista ja eurooppalaisista interventioista.
HYVINVOIPA-hankkeen tulokset osoittivat, että suomalaisen politiikan eri sektoreilla tavoitteet eivät aina tue johdonmukaisesti toisiaan. Suoranaisia ristiriitoja on vähän, mutta poliittisen ohjauksen synergiaetuja jää käyttämättä. Se johtuu siitä, että yhteisiä kestävyystavoitteita ei ole selkeästi määritelty, jolloin monesta suunnasta tuleva yksipuolinen tieto aiheuttaa ongelmia tavoitteenasettelussa ja käytännön toiminnassa.
Tarkastelluissa asiakirjoissa kestävyyden teemat painottuvat toisaalta ympäristöasioihin, toisaalta taloudellisiin kysymyksiin. Poliittisten tavoitteiden taustalla on senkaltainen kestävyyden tulkinta, joka korostaa taloudellisen kestävyyden ensisijaisuutta pyrittäessä kohentamaan ympäristön tilaa ja väestön hyvinvointia. Sosiaalisen kestävyyden näkökulma on läsnä, vaikkakin se on useimmiten julkilausumaton. Terveydenedistämisestä ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksista ei puhuta kestävyyskysymyksenä.
Suomalaisten fyysinen terveys ja toimintakyky ovat vuosien saatossa parantuneet, mutta väestöryhmien välillä on suuria terveyseroja. Työttömät, ikääntyneet, osa maahanmuuttajista ja muut koulutusjärjestelmän ja työelämän ulkopuolella olevat jäävät työnantajien ja usein myös usein julkisyhteisöjen järjestämien liikunta- ja ruokapalvelujen ulkopuolelle.
Verrattuna pienituloisiin ja vähemmän koulutettuihin hyvin toimeentuleva kansanosa syö terveellisemmin. Hyvin toimeentulevat myös liikkuvat vapaa-aikanaan enemmän ja elävät pitempään kuin pienituloiset ja vähemmän koulutetut. Toisaalta tämä tutkimus osoitti, että yhteiskunnan parempiosaisten ruokavalinnat kuormittavat ympäristöä enemmän kuin pienituloisten ja vähemmän koulutettujen ruokavalinnat.
Ravitsemussuositusten mukainen ja kestävää kehitystä tukeva ruokavalio ovat samansuuntaisia. Tavoitteet olisi siksi periaatteessa helppo yhdistää lisäämällä kasviperäisten tuotteiden käyttöä ja suosimalla kotimaisia, lähellä tuotettuja, sesonginmukaisia tuotteita. Terveyden edistämisen näkökulma puolestaan kytkee liikunnan ja ravitsemuksen kiinteästi toisiinsa. Kestävyys ja liikuntakin voidaan yhdistää, ja näin tulisikin tehdä liikuntapolitiikan puitteissa. Sesonginmukaisen ja lähiruoan tapaan vuodenaikaisliikunta, lähiliikunta sekä hyötyliikunta, työmatkat mukaan lukien, voisivat olla askelia kohti nykyisiä kestävämpiä liikuntamuotoja, jotka tulotasoon katsomatta ovat kaikkien ulottuvilla.
Erilaisille kohderyhmille suunnatut elintapainterventiot ovat tuottaneet hyviä tuloksia, ja kokemuksia on hyödynnetty interventioita laajemmissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Sekä interventiot että kehittämishankkeet osoittavat, että terveydenhuollon palveluissa tulisi nykyistä enemmän kiinnittää huomiota eri väestöryhmien erilaisiin tarpeisiin. Kestävyyskysymyksissä painotetaan hyvin paljon kansalaisten omien valintojen merkitystä ja valintojen ohjaamiseksi tuotetaan kuluttajille runsaasti tietoa. Myös julkisten toimijoiden merkitys kestävyyskysymyksissä tunnistetaan, mutta niille asetetut konkreettiset tavoitteet ovat varovaisia eivätkä ne tue edelläkävijyyttä.
Tulokset osoittivat, että tietoa hyödynnetään valikoivasti. Yksilön kulutuskäyttäytymistä näyttävät useimmiten ohjaavan henkilökohtaiset päämäärät eivätkä ajallisesti tai maantieteellisesti etäällä olevat kestävyystavoitteet. Toivottujen tavoitteiden aikaansaamiseksi tulisi informaatio-ohjauksen lisäksi käyttää tehokkaasti myös muita työkaluja, kuten julkista tukea, taloudellisia kannustimia, lainsäädäntöä, suosituksia ja normiohjausta. Yhteiskunnan palvelujärjestelmiä tulisi myös kehittää. Interventioiden osallistavaa, toimijalähtöistä lähestymistapaa voisi soveltaa koskemaan kokonaisvaltaisemmin kestävyystavoitteiden – väestön ja ympäristön hyvinvoinnin – edistämistä. Tämä tapahtuisi tukemalla erilaisia paikallistason kokeiluja. Ennen kaikkea tarvitaan konkreettisia toimia, joilla voidaan muuttaa arkinen ympäristö ja julkinen tila kestäviä valintoja suosivaksi kehittämällä ja ohjaamalla tuotteiden ja palveluiden tarjontaa, näkyvyyttä ja mainontaa.
Nykyinen kasvava eriarvoisuus uhkaa kestävyyttä monin tavoin ja monesta suunnasta. Tämän kehityksen suunnan muuttaminen edellyttää politiikan koko kentältä yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita ja niihin sitoutumista. Kestävyys tarkoittaa kansalaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ympäristön kantokyvyn rajoissa. Tämä tulisi nostaa keskeiseksi teemaksi. Otettaessa tarkastelunäkökulmaksi kestävyyden edistäminen on mahdollista yhdistää nykyistä johdonmukaisemmin terveydenedistämisen ja ruokapolitiikan tavoitteet. Politiikan tehtävänä on huolehtia siitä, että kestävät valinnat olisivat helpoin, houkuttelevin ja edullisin sekä ensisijaisin vaihtoehto, toisin sanoen itsestäänselvyys.
HYVINVOIPA-hanke toteutettiin vuosina 2011–2013, ja sitä rahoittivat sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä tutkimukseen osallistuneiden tutkijoiden taustaorganisaatiot eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT.
The HYVINVOIPA (WELL-BEING) project brought together the topics of health promotion and overall sustainability. It was examined, how and to what extent the sustainability principles have been accounted for in the Finnish policy discourse dealing with food, physical activity, health promotion and societal development. The aim was to improve mutual understanding among the policy sectors using the health promotion and sustainability as the common point of departure.
The research tasks were 1) to evaluate the policy aims and their clarity and mutual coherence regarding health promotion, citizens’ food choices and physical activity, and their linkage to the sustainability strivings; 2) to capture the actual situation regarding physical activity, dietary habits and their environmental impacts among the different socio-economic groups, and 3) to evaluate the impact of the various steering instruments on the citizens’ behavior. Attention was especially paid to the lower socio-economic groups and their possibilities to reconcile own behavior with the health promoting and environmental goals.
In this final report the key findings are shortly summarized. Their implications are discussed in light of the project tasks and the most recent policy documents relevant in this context. In the concluding section, the hot spots in developing integrated policy approach so as to promote human and environmental wellbeing are presented.
The research methods comprised qualitative content analysis of about 30 relevant national policy documents from the past decennium. The state-of-art was captured by compiling extensive population statistics and recent research results dealing with the dietary habits and physical motion among the different socio-economic groups. Environmental sustainability of food consumption was assessed by combining the data on the household food choices and the data on associated environmental consequences in terms of two indicators, carbon dioxide equivalents and phosphate equivalents indicative of climate change and eutrophication, respectively. The efficiency of the various policy instruments regarding health and environmental goals was evaluated by compiling domestic and European experiences from the literature.
The policy document analysis revealed only few direct contradictions. The synergy advantages are, however, poorly exploited, because the different policy sectors suffer from narrow perspective and from overly general expressions. Health promotion is looked in terms of either nutrition or physical activity, or in terms of inequity, and the sustainability concept has remained largely abstract, concrete expressions dealing mostly with environmental impacts. Citizens’ own responsibility both for own health and for the environment is emphasized and abundant information has been produced to support consumers’ informed choices. The role of the public actors is recognized in the sustainability strivings. However, the goals are careful and do not support the path breaker obligation of the public actors. Social issues deal with equal opportunities, equity and cohesion, but these are not identified as elements of sustainability. Economic growth is presented as the necessary precondition for a democratic welfare society.
Measured by many indicators, the physical health and functioning ability of the Finns has improved over the past decades. However, at the same time the health inequities among the population have increased. Those outside the education system and working life are often beyond the reach of the society’s public services or those provided by the employers.
The eating habits of the people from lower socio-economic groups tend to be less healthy than those of the better-off people. In the higher socio-economic groups, the leisure-time physical activity is also more frequent and, consequently the life expectancy is higher. On the other hand, the food consumption is environmentally more burdening compared to the low-income households.
Environmentally sustainable food choices are similar to those in line with the nutritional recommendations. Increasing the use of plant-based items and prioritizing domestic, locally produced and seasonal products brings synergy effects. The health promotion perspective, in turn, connects nutrition and physical activity together. Physical activity and sustainability can also be linked, and it should be done within the frame of the policy of physical activity. Like in case of food, local and seasonal sports, walking or biking to work and other utility motion, are in line with the sustainability strivings, and they are within reach of everyone regardless of the income level.
The results from the health interventions targeted for various population groups have been encouraging, and the generated action models have been utilized in more extensive research and development projects. The experiences from both the interventions and from the development projects show that the varying needs of the different population groups should be better accounted for in the healthcare services.
The results of the study suggest that consumer information is utilized selectively. The consumers tend to make their decisions on the short term hedonistic grounds rather than based on the altruistic societal and environmental arguments, which are more remote both in time and space. In addition to information steering, also other instruments – public services, economic incentives, recommendations as well as legislation and regulation – should be effectively used to bring about the change in modus operandi. Participatory, actor-oriented approaches of the health promoting interventions could be applied also to comprehensively promote sustainability strivings in various local level initiatives. Par excellence, practical measures regarding supply, accessibility visibility and marketing of the products and services are needed in order to change the everyday operational environment and public space so as to support sustainable choices.
The present inequity among the citizens threatens sustainability in many ways and from all directions. Changing the situation requires common principles from the whole policy field and all parties’ commitment. In formulating policy goals, the consequent guiding principle for the societal development should be human and environmental well-being. The carrying capacity of the environment sets the limits to the society’s economic growth, and the goals need to be adjusted within these limits. Instead of pushing the responsibility only onto the consumers, the policy steering should aim at securing the access of sustainable products and services for all. Sustainable choices should stand to reason as the easiest, most economic and most attractive option.
The WELL-BEING project was carried out in 2011–2013 as a co-operation among three governmental research institutes: National Institute for Health and Welfare THL, MTT Agrifood Research Finland and Government Institute for Economic Research VATT. The project was funded by the Ministry of Social Affairs and Health, the Ministry of Agriculture and Forestry, Ministry of Employment and the Economy, the Ministry of Education and Culture together with the three research institutes.
Collections
- MTT Kasvu [23]