Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen

Abstract

Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt raportoidaan osana Suomen kokonaispäästöjä YK:n Ilmastosopi-muksen ja Kioton pöytäkirjan mukaisesti vuodesta 1990 alkaen. Varsinaisina maatalouden päästöinä (kasvihuonekaasuinventaariossa sektori ”Agriculture”) raportoidaan metaani- ja dityppioksidipäästöt tuo-tantoeläimistä, lannasta ja maaperästä. Lisäksi raportointisektorilla ”Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous” (ns. LULUCF -sektori) raportoidaan hiilidioksidipäästöt maaperästä ja kalkituksesta sekä energiasektorilla maatalouden energiankäyttö. Yhteensä nämä kaikki maatalousperäiset päästöt ovat noin 20 % Suomen kokonaispäästöistä. EU:n taakanjakopäätöksen mukaisesti päästökaupan ulkopuolisten toimialojen, joita ovat mm. rakennusten lämmittäminen, liikenne, jätehuolto, maatalous sekä teollisuudes-sa syntyvät fluoratut kaasut, päästöjen tulisi pienentyä 16 % vuoden 2005 päästötasosta vuoteen 2020 mennessä. Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa vuodelta 2008 tavoitetta on tarkennettu eri sek-toreille ja maatalous-raportointisektorin päästövähennystavoitteeksi on asetettu 13 %, mikä vastaa 0,76 Mt CO2-ekvivalentin päästövähennystä vuosien 2005–2020 välisenä aikana. Päästöt vähentyivät 11 % vuosina 1990–2011, mutta alkuvuosien laskeva kehitys kääntyi nousevaksi, ja vuosina 2005–2011 päästöt nousivat 0,6 % (0,03 Mt CO2-ekv.). Suurin syy päästöjen nousuun on eloperäisten peltojen pinta-alan nousu 2000-luvulla. Riittävän tehokkaiden päästövähennyskeinojen löytäminen kansallisen ja kansainvä-lisen ilmastopolitiikan mukaisten tavoitteiden täyttämiseen on vaikeaa, sillä päästöt muodostuvat luke-mattomista ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevista biologisista pistelähteistä. Tässä raportissa tarkastellaan erilaisten päästövähennyskeinojen vaikutuksia ja toteuttamismahdollisuuksia. Maataloudessa on erittäin vaikea saada aikaan kokonaispäästöissä näkyvää vähennystä rajoittamatta eloperäisten maiden pinta-alan kasvua tai vähentämättä niiden muokkausta. Jos eloperäisillä maalajeilla olevien peltojen pinta-ala saatai-siin pysymään nykytasolla tai jopa pienentymään, ja lisäksi toteutettaisiin joitakin muita toimia eloperäi-sillä mailla, kuten viljanviljelyn korvaamista nurmilla, voisivat päästövähennykset olla merkittäviä, mutta silti alle 13 %. Yksittäistä tehokasta keinoa ei ole, vaan kokonaisvähennys on todennäköisesti koottava useista pienistä osista, joiden tulisi olla toteutus- ja seurantakustannuksiltaan kohtuullisia saavutettavaan päästövähennykseen nähden.

Greenhouse gas emissions from agriculture are reported under the United Nations Framework Convention on Climate Change and Kyoto Protocol as part of the total emissions of Finland. Emissions of methane (CH4) and nitrous oxide (N2O) from production animals, manure and soils are reported under reporting sector “Agriculture” since 1990. In addition, emissions of carbon dioxide (CO2) from soils and liming are reported under sector “Land use, land use change and forestry” and energy use on farms under sector “Energy”. These emissions together are about 20% of the total emissions on Finland. The so-called effort sharing decision of the EU defines a 16% reduction target for non-emission trading sectors in 2005–2020. The national climate and energy strategy of Finland specified this and allocated a 13% target for agricul-ture which represents a reduction of 0.76 Mt CO2 eq. in 2005–2020. The emissions of sector Agriculture have declined 11% in 1990–2011 but the decreasing trend of the first years turned to an increase in 2005–2011. The clearing of new fields on organic soils is the main reason for the increase in emissions. Finding measures to decrease the emissions as defined in national and international climate policies is difficult since the agricultural emissions consist of vast amount of biological point sources that vary considerably in time and space. This report discusses the consequences and feasibility of measures designed for reduc-ing the greenhouse gas emissions in agriculture. The main finding was that it is almost impossible to mit-igate the emissions significantly without measures affecting the management and area of organic soils. If the area of cultivated organic soils was stabilized or even reduced and in addition some other measures, such as substituting annual crops with grass crops, were brought to practice the total reduction could be significant but still likely below 13%. One single measure is unlikely the solution but the future mitiga-tion efforts should consist of several small parts that have reasonable costs in relation to the results.