Suomen maitotilojen rakennekehitys ja kilpailukyky : IFCN-tyyppitilatarkastelu 2001–2011
Ovaska, Sami; Heikkilä, Anna-Maija (2013)
Ovaska, Sami
Heikkilä, Anna-Maija
Julkaisusarja
MTT Raportti
Numero
126
Sivut
58 p
2013
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-502-8
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-487-502-8
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen ensimmäisessä tutkimusosiossa tarkasteltiin Suomen maitotilojen rakennekehitystä ja kilpailukykyä Ruotsin, Tanskan, Saksan, Alankomaiden ja Puolan maitotiloihin verrattuna. Aineistona käytettiin IFCN (International Farm Comparison Network) -verkostosta saatua 15 tyyppitilan aineistoa vuosilta 2001–2011. Tilakoot vaihtelivat Puolan 15 lehmästä Tanskan 275 lehmään. Erityisesti vertailun suurten tyyppitilojen koko on kasvanut merkittävästi tutkimusjaksolla kuvastaen yleistä tilarakenteen kehitystä kussakin maassa.
Tyyppitiloilta tarkasteltiin tuottojen, kustannusten, taloudellisten tunnuslukujen sekä työn ja pääoman osatuottavuuksien tasoja ja kehitystä sekä tyyppitilojen kasvun vaikutuksia näihin. Suomen maitotilojen kustannushaittoja tarkasteltiin vertailemalla niitä kilpailijamaiden saman kokoluokan tyyppitiloihin.
Suomen tyyppitiloilla maidon yksikkökustannustaso oli vuosina 2001–2011 vertailumaista korkein. 24 lehmän tilalla yksikkökustannus oli keskimäärin 89 US–$/100 kg EKM ja 70 lehmän tilalla 78 US-$/100 kg EKM. Vertailumaissa vastaava luku oli välillä 39–74 US–$/100 kg EKM.
Myös Suomen tilojen maitotuotot ja tuet olivat vertailumaista korkeimmat, mutta eläinten myynti- ja teurastulot olivat vertailumaiden tasolla. Korkeista tuotoista huolimatta Suomen tiloilla ei päästy muita vertailutiloja parempaan taloudelliseen tulokseen. Yrittäjäntappiota kertyi vuosina 2001–2011 vertailutiloista eniten Suomen 24 lehmän tilalla, jolla tappio oli keskimäärin 17 US–$/100 kg EKM. Voitollisia tiloja vuosina 2001–2011 olivat vertailutiloista vain Ruotsin 230 lehmän tila (yrittäjänvoitto keskimäärin 2 US–$/100 kg EKM) ja Puolan 65 lehmän tila (yrittäjänvoitto keskimäärin 1 US–$/100 kg EKM). Suuren tyyppitilan yksikkökustannukset olivat jokaisessa maassa pienen tyyppitilan yksikkökustannuksia alemmat, mitä selittää pääosin työkustannuksen aleneminen tuotettua 100 maitokiloa (EKM) kohti.
Suomen tiloilla lehmää kohti laskettu työmäärä oli suuri, 24 lehmän tilalla keskimäärin 207 h/v vuosina 2001–2011. 70 lehmän tilalla luku oli 113 h/v. Esimerkiksi Tanskassa ja Alankomaissa vastaava luku vaihteli välillä 34–52 h/v. Tyyppitilat ovat lähes poikkeuksetta pystyneet vähentämään lehmää kohti laskettua työmäärää. Tämä näkyy erityisesti tyyppitilojen kokoluokan kasvaessa. Työn tuottavuus on jäänyt Suomen tyyppitiloilla suuren työmäärän vuoksi alhaiseksi erityisesti 24 lehmän tilalla. Myös pääoman tuottavuus on jäänyt Suomen 24 ja 70 lehmän tyyppitiloilla vertailumaita alemmaksi.
Suomen tyyppitilojen kustannushaitoista nousivat esille koneet, työ ja muut kustannukset. Työstä aiheutuva kustannushaitta oli Suomen 24 lehmän tilalla vertailumaihin nähden keskimäärin 17,9 US–$/100 kg EKM, 70 lehmän tilalla 5,9 US–$/100 kg EKM ja 132 lehmän tilalla 3,3 US–$/100 kg EKM. Siten työstä aiheutuva kustannushaitta alenee selvästi kokoluokan kasvaessa. 132 lehmän automaattilypsytilalla työkustannusta alensi myös kaikista 15 tilasta suurin urakointipalvelujen käyttö. Vastaavasti koneista aiheutuva kustannushaitta oli Suomen 24 lehmän tilalla keskimäärin 5,7 US–$/100 kg EKM, 70 lehmän tilalla 8,0 US–$/100 kg EKM ja 132 lehmän tilalla 11,4 US–$/100 kg EKM.
Vakuutukset ja veronluonteiset maksut olivat Suomen tiloilla hieman vertailumaita korkeammalla tasolla. Lypsykoneiden osat, karjantarkkailu, kuivikkeet, kirjanpito, neuvonta ja tietoliikenne eivät aiheuttaneet merkittäviä kustannuseroja tilojen välille. Sen sijaan kustannuseroja löytyi muista menoista, joita ovat esimerkiksi pientarvikkeet, auto, vaatteet, koulutus ja ammattilehdet. Nämä olivat Suomen tiloilla vertailumaita korkeammalla tasolla. Toisaalta tilavertailuissa useat muut kustannuserät eivät nousseet merkittäviksi kustannushaitoiksi Suomen tyyppitiloilla. Näitä olivat eläinten osto, energia ja vesi, eläinlääkintä, pellon käyttö, pääoma (ilman peltoa) ja maitokiintiö.
Tämän tutkimuksen toisessa, Euroopan komission rahoittamassa, tutkimusosiossa tarkasteltiin EU-lainsäädännön kustannusvaikutuksia yhteensä kahdeksalle eri maataloustuotteelle. Suomi oli mukana maidontuotantoa käsittelevässä osiossa yhdessä Saksan, Irlannin, Alankomaiden, Puolan, Argentiinan ja Uuden-Seelannin kanssa.
Tarkastelun kohteena oli ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja ruokaturvallisuuteen liittyvä keskeinen EU-lainsäädäntö ja tutkimus toteutettiin italialaisen Centro Ricerche Produzioni Animali (CRPA) tutkimus¬laitoksen johdolla. Kustannusvaikutusten arviointi perustui IFCN-tyyppitiloihin ja maidontuotantoa käsittelevän työpaketin koordinoinnista vastasi kansainvälinen maitotilojen vertailuverkosto IFCN (International Farm Comparison Network).
EU-lainsäädännön vaikutukset maidon yksikkökustannuksiin olivat samansuuntaisia kunkin maan sisällä, mutta vaihtelivat eri maiden välillä. Tämä aiheutuu eroista EU-lainsäädännön sovittamisessa eri maiden olosuhteisiin. EU:n ulkopuolissa Argentiinassa ja Uudessa-Seelannissa vastaavasta lainsäädännöstä aiheutuneet kustannukset olivat hieman EU-maita alemmat, mutta ero ei ollut merkittävä.
Nitraattidirektiivin vaatimukset näkyivät vertailun EU-maissa pääosin lannan varastointivaatimuksista aiheutuneina lisäkustannuksina. Suomen tilahaastatteluissa arvioitiin, että lietesäiliöt olisivat 20 % pienemmät ilman nitraattidirektiiviä. Lisäksi kustannuksia lisäsi säilörehun puristenesteen talteenotto. Nitraattidirektiivin vaikutukset näkyivät erityisesti Alankomaissa, jossa lannan sisältämän typen enimmäismäärä hehtaaria kohti rajoittaa lannanlevitystä. Tämän vuoksi lantaa joudutaan kuljettamaan tilan ulkopuolelle levitettäväksi, mistä aiheutuu kuljetuskustannuksia.
Suomessa ruokaturvallisuuteen liittyvät säädökset nostivat kustannuksia eniten. Kustannuksia aiheuttivat kuolleiden eläinten hävittäminen käsittelylaitoksessa sekä useat muut tilahygieniaan ja tarttuvien eläintautien torjuntaan liittyvät toimenpiteet. Eläinten tunnistus ja rekisteröinti liittyvät myös ruokaturvallisuuteen. Ne aiheuttivat kustannuksia kaikissa vertailumaissa mukaan lukien EU:n ulkopuoliset Argentiina ja Uusi-Seelanti.
Vasikoiden hyvinvointi nähtiin Suomessa investointina karjan tulevaan tuottokykyyn, minkä vuoksi EU-lainsäädännön vaatimukset olivat Suomessa pääosin käytössä jo ennen säädösten voimaantuloa ja niitä noudatettaisiin myös ilman lain vaatimuksia. Myös muissa EU-maissa tilanne oli vastaava lukuun ottamatta Saksaa, jossa tiloille aiheutui kustannuksia vasikoiden tilojen muuttamisesta EU-lainsäädännön mukaisiksi. Argentiinassa ja Uudessa-Seelannissa tuotantojärjestelmä perustuu laiduntamiseen, jolloin vastaavalle lainsäädännölle ei ole ollut tarvetta.
Tarkastellun EU-lainsäädännön vaikutukset olivat suurimmat Alankomaissa, jossa ne nostivat maidon yksikkökustannusta 2,9 %. Suomessa, Saksassa ja Irlannissa vaikutus maidon yksikkökustannukseen vaihteli 1–1,5 %:n välillä. Puolassa, Argentiinassa sekä Uudessa-Seelannissa vaikutus yksikkökustannukseen vaihteli 0,5–1,0 %:n välillä. This study was divided into two parts. First, we examined the structural development and competitiveness of Finnish dairy farms compared with those in Sweden, Denmark, Germany, the Netherlands, and Poland. The data used was typical IFCN (International Farm Comparison) farm data from the period 2001–2011. Farm sizes varied from the minimum of 15 cows in Poland to the maximum of 275 cows in Denmark. In fact, larger typical farms increased farm size significantly during the period, reflecting the general structural development in each country.
We compared the level and development of revenues, costs and economic indicators as well as the productivity of labour and capital. Furthermore, we examined cost disadvantages of Finnish farms by comparing them with other typical farms in the same size category.
The unit cost of milk produced was highest on Finnish typical farms in 2001–2011: on a 24-cow farm the average was US-$89/100 kg ECM and on a 70-cow farm US-$78/100 kg ECM. In the other countries, this figure varied between US-$39 and US-$74/100 kg ECM.
Also, Finnish farms received the highest milk revenues and subsidies. However, revenues from selling and slaughtering animals were on the same level in all countries. Despite high revenues, economic loss was highest on the Finnish 24-cow farm, on average US-$17/100 kg ECM during the research period. This was mostly due to high labour costs per 100 kg of milk (ECM) produced. The only profitable farms generating entrepreneur’s profit were the Swedish 230-cow and Polish 65-cow farms. The unit costs of milk were lower on large typical farms in each country compared with small ones, which is explained mostly by a reduction in labour costs per 100 kg of milk (ECM) produced.
Labour input per cow was highest on the Finnish 24-cow farm, on average 207 h/year/cow in the research period. For example in Denmark and the Netherlands, this figure ranged from 34 to 52 h/year/cow. Moreover, labour productivity was lower on Finnish farms due to high labour input. However, all farms managed to reduce labour input per cow in 2001–2011, mainly due to investments as the farm size increased.
The most significant cost disadvantages on Finnish farms were machinery, labour and other miscellaneous costs. There were also several cost factors which were the same or lower in Finland than in the other countries, including animals bought, energy, veterinary services, land costs, capital costs, and milk quota.
Insurance costs and farm taxes and duties were slightly higher per 100 kg of milk (ECM) produced on Finnish farms. In addition, the sum of other small cost factors, such as small accessories, car, clothes, education and magazines/newspapers, were higher on Finnish farms. However, the costs of milk supplies, cattle observation, bedding, accountancy and advice, and telecommunication were on the same level in all countries.
In the second part of this study, we assessed farmers’ costs of compliance with the EU legislation in a project funded by the European Commission. Finland was involved in the milk production section together with Germany, Ireland, the Netherlands, Poland, Argentina, and New Zealand.
The focus of our study was on the environment, animal welfare and food safety related to the essential EU legislation and it was carried out under the leadership of Italian Centro Ricerche Produzioni Animali (CRPA). The cost-effect assessment was based on typical IFCN farms and the milk-production work package was coordinated by IFCN (International Farm Comparison Network). The objective was to calculate the costs of each EU directive and regulation separately and find the levels of unit costs of milk produced if no legislation existed.
The cost effects related to the EU legislation established the same pattern for each farm in the same country, but a different one between different countries. This showed that, even though the directives and regulations were the same for all EU member states, their interpretation and enforcement were dissimilar and adjusted to national conditions.
When comparing EU member states with extra-EU countries, the level of compliance was lower in the latter ones, but there was no clear advantage. In Finland, Germany and Ireland, the total percentage of compliance costs varied between 1% and 1.5% in comparison with the base situation (situation in 2010 with the costs of the EU legislation). The percentage was almost double in the Netherlands due to the nitrate directive. The nitrate directive restricts the spreading of manure on a farm and, thus, manure must be transported from the farm, which increases transport costs.
Poland, New Zealand and Argentina were on the same level between 0.5% and 1%. Poland only observed the nitrate directive and the regulation on the identification and registration of animals in 2010. However, costs will increase as more EU regulations come into force. In Argentina and New Zealand, only some of the EU regulations had an equivalent and, therefore, costs were low. Only a few regulations increased costs for more than 1% of base costs; these were the nitrate directive in the Netherlands and the prevention of diseases in Finland. All other regulations had an impact of less than 1% and, in many cases, even less than 0.5% on the total costs.
Tyyppitiloilta tarkasteltiin tuottojen, kustannusten, taloudellisten tunnuslukujen sekä työn ja pääoman osatuottavuuksien tasoja ja kehitystä sekä tyyppitilojen kasvun vaikutuksia näihin. Suomen maitotilojen kustannushaittoja tarkasteltiin vertailemalla niitä kilpailijamaiden saman kokoluokan tyyppitiloihin.
Suomen tyyppitiloilla maidon yksikkökustannustaso oli vuosina 2001–2011 vertailumaista korkein. 24 lehmän tilalla yksikkökustannus oli keskimäärin 89 US–$/100 kg EKM ja 70 lehmän tilalla 78 US-$/100 kg EKM. Vertailumaissa vastaava luku oli välillä 39–74 US–$/100 kg EKM.
Myös Suomen tilojen maitotuotot ja tuet olivat vertailumaista korkeimmat, mutta eläinten myynti- ja teurastulot olivat vertailumaiden tasolla. Korkeista tuotoista huolimatta Suomen tiloilla ei päästy muita vertailutiloja parempaan taloudelliseen tulokseen. Yrittäjäntappiota kertyi vuosina 2001–2011 vertailutiloista eniten Suomen 24 lehmän tilalla, jolla tappio oli keskimäärin 17 US–$/100 kg EKM. Voitollisia tiloja vuosina 2001–2011 olivat vertailutiloista vain Ruotsin 230 lehmän tila (yrittäjänvoitto keskimäärin 2 US–$/100 kg EKM) ja Puolan 65 lehmän tila (yrittäjänvoitto keskimäärin 1 US–$/100 kg EKM). Suuren tyyppitilan yksikkökustannukset olivat jokaisessa maassa pienen tyyppitilan yksikkökustannuksia alemmat, mitä selittää pääosin työkustannuksen aleneminen tuotettua 100 maitokiloa (EKM) kohti.
Suomen tiloilla lehmää kohti laskettu työmäärä oli suuri, 24 lehmän tilalla keskimäärin 207 h/v vuosina 2001–2011. 70 lehmän tilalla luku oli 113 h/v. Esimerkiksi Tanskassa ja Alankomaissa vastaava luku vaihteli välillä 34–52 h/v. Tyyppitilat ovat lähes poikkeuksetta pystyneet vähentämään lehmää kohti laskettua työmäärää. Tämä näkyy erityisesti tyyppitilojen kokoluokan kasvaessa. Työn tuottavuus on jäänyt Suomen tyyppitiloilla suuren työmäärän vuoksi alhaiseksi erityisesti 24 lehmän tilalla. Myös pääoman tuottavuus on jäänyt Suomen 24 ja 70 lehmän tyyppitiloilla vertailumaita alemmaksi.
Suomen tyyppitilojen kustannushaitoista nousivat esille koneet, työ ja muut kustannukset. Työstä aiheutuva kustannushaitta oli Suomen 24 lehmän tilalla vertailumaihin nähden keskimäärin 17,9 US–$/100 kg EKM, 70 lehmän tilalla 5,9 US–$/100 kg EKM ja 132 lehmän tilalla 3,3 US–$/100 kg EKM. Siten työstä aiheutuva kustannushaitta alenee selvästi kokoluokan kasvaessa. 132 lehmän automaattilypsytilalla työkustannusta alensi myös kaikista 15 tilasta suurin urakointipalvelujen käyttö. Vastaavasti koneista aiheutuva kustannushaitta oli Suomen 24 lehmän tilalla keskimäärin 5,7 US–$/100 kg EKM, 70 lehmän tilalla 8,0 US–$/100 kg EKM ja 132 lehmän tilalla 11,4 US–$/100 kg EKM.
Vakuutukset ja veronluonteiset maksut olivat Suomen tiloilla hieman vertailumaita korkeammalla tasolla. Lypsykoneiden osat, karjantarkkailu, kuivikkeet, kirjanpito, neuvonta ja tietoliikenne eivät aiheuttaneet merkittäviä kustannuseroja tilojen välille. Sen sijaan kustannuseroja löytyi muista menoista, joita ovat esimerkiksi pientarvikkeet, auto, vaatteet, koulutus ja ammattilehdet. Nämä olivat Suomen tiloilla vertailumaita korkeammalla tasolla. Toisaalta tilavertailuissa useat muut kustannuserät eivät nousseet merkittäviksi kustannushaitoiksi Suomen tyyppitiloilla. Näitä olivat eläinten osto, energia ja vesi, eläinlääkintä, pellon käyttö, pääoma (ilman peltoa) ja maitokiintiö.
Tämän tutkimuksen toisessa, Euroopan komission rahoittamassa, tutkimusosiossa tarkasteltiin EU-lainsäädännön kustannusvaikutuksia yhteensä kahdeksalle eri maataloustuotteelle. Suomi oli mukana maidontuotantoa käsittelevässä osiossa yhdessä Saksan, Irlannin, Alankomaiden, Puolan, Argentiinan ja Uuden-Seelannin kanssa.
Tarkastelun kohteena oli ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja ruokaturvallisuuteen liittyvä keskeinen EU-lainsäädäntö ja tutkimus toteutettiin italialaisen Centro Ricerche Produzioni Animali (CRPA) tutkimus¬laitoksen johdolla. Kustannusvaikutusten arviointi perustui IFCN-tyyppitiloihin ja maidontuotantoa käsittelevän työpaketin koordinoinnista vastasi kansainvälinen maitotilojen vertailuverkosto IFCN (International Farm Comparison Network).
EU-lainsäädännön vaikutukset maidon yksikkökustannuksiin olivat samansuuntaisia kunkin maan sisällä, mutta vaihtelivat eri maiden välillä. Tämä aiheutuu eroista EU-lainsäädännön sovittamisessa eri maiden olosuhteisiin. EU:n ulkopuolissa Argentiinassa ja Uudessa-Seelannissa vastaavasta lainsäädännöstä aiheutuneet kustannukset olivat hieman EU-maita alemmat, mutta ero ei ollut merkittävä.
Nitraattidirektiivin vaatimukset näkyivät vertailun EU-maissa pääosin lannan varastointivaatimuksista aiheutuneina lisäkustannuksina. Suomen tilahaastatteluissa arvioitiin, että lietesäiliöt olisivat 20 % pienemmät ilman nitraattidirektiiviä. Lisäksi kustannuksia lisäsi säilörehun puristenesteen talteenotto. Nitraattidirektiivin vaikutukset näkyivät erityisesti Alankomaissa, jossa lannan sisältämän typen enimmäismäärä hehtaaria kohti rajoittaa lannanlevitystä. Tämän vuoksi lantaa joudutaan kuljettamaan tilan ulkopuolelle levitettäväksi, mistä aiheutuu kuljetuskustannuksia.
Suomessa ruokaturvallisuuteen liittyvät säädökset nostivat kustannuksia eniten. Kustannuksia aiheuttivat kuolleiden eläinten hävittäminen käsittelylaitoksessa sekä useat muut tilahygieniaan ja tarttuvien eläintautien torjuntaan liittyvät toimenpiteet. Eläinten tunnistus ja rekisteröinti liittyvät myös ruokaturvallisuuteen. Ne aiheuttivat kustannuksia kaikissa vertailumaissa mukaan lukien EU:n ulkopuoliset Argentiina ja Uusi-Seelanti.
Vasikoiden hyvinvointi nähtiin Suomessa investointina karjan tulevaan tuottokykyyn, minkä vuoksi EU-lainsäädännön vaatimukset olivat Suomessa pääosin käytössä jo ennen säädösten voimaantuloa ja niitä noudatettaisiin myös ilman lain vaatimuksia. Myös muissa EU-maissa tilanne oli vastaava lukuun ottamatta Saksaa, jossa tiloille aiheutui kustannuksia vasikoiden tilojen muuttamisesta EU-lainsäädännön mukaisiksi. Argentiinassa ja Uudessa-Seelannissa tuotantojärjestelmä perustuu laiduntamiseen, jolloin vastaavalle lainsäädännölle ei ole ollut tarvetta.
Tarkastellun EU-lainsäädännön vaikutukset olivat suurimmat Alankomaissa, jossa ne nostivat maidon yksikkökustannusta 2,9 %. Suomessa, Saksassa ja Irlannissa vaikutus maidon yksikkökustannukseen vaihteli 1–1,5 %:n välillä. Puolassa, Argentiinassa sekä Uudessa-Seelannissa vaikutus yksikkökustannukseen vaihteli 0,5–1,0 %:n välillä.
We compared the level and development of revenues, costs and economic indicators as well as the productivity of labour and capital. Furthermore, we examined cost disadvantages of Finnish farms by comparing them with other typical farms in the same size category.
The unit cost of milk produced was highest on Finnish typical farms in 2001–2011: on a 24-cow farm the average was US-$89/100 kg ECM and on a 70-cow farm US-$78/100 kg ECM. In the other countries, this figure varied between US-$39 and US-$74/100 kg ECM.
Also, Finnish farms received the highest milk revenues and subsidies. However, revenues from selling and slaughtering animals were on the same level in all countries. Despite high revenues, economic loss was highest on the Finnish 24-cow farm, on average US-$17/100 kg ECM during the research period. This was mostly due to high labour costs per 100 kg of milk (ECM) produced. The only profitable farms generating entrepreneur’s profit were the Swedish 230-cow and Polish 65-cow farms. The unit costs of milk were lower on large typical farms in each country compared with small ones, which is explained mostly by a reduction in labour costs per 100 kg of milk (ECM) produced.
Labour input per cow was highest on the Finnish 24-cow farm, on average 207 h/year/cow in the research period. For example in Denmark and the Netherlands, this figure ranged from 34 to 52 h/year/cow. Moreover, labour productivity was lower on Finnish farms due to high labour input. However, all farms managed to reduce labour input per cow in 2001–2011, mainly due to investments as the farm size increased.
The most significant cost disadvantages on Finnish farms were machinery, labour and other miscellaneous costs. There were also several cost factors which were the same or lower in Finland than in the other countries, including animals bought, energy, veterinary services, land costs, capital costs, and milk quota.
Insurance costs and farm taxes and duties were slightly higher per 100 kg of milk (ECM) produced on Finnish farms. In addition, the sum of other small cost factors, such as small accessories, car, clothes, education and magazines/newspapers, were higher on Finnish farms. However, the costs of milk supplies, cattle observation, bedding, accountancy and advice, and telecommunication were on the same level in all countries.
In the second part of this study, we assessed farmers’ costs of compliance with the EU legislation in a project funded by the European Commission. Finland was involved in the milk production section together with Germany, Ireland, the Netherlands, Poland, Argentina, and New Zealand.
The focus of our study was on the environment, animal welfare and food safety related to the essential EU legislation and it was carried out under the leadership of Italian Centro Ricerche Produzioni Animali (CRPA). The cost-effect assessment was based on typical IFCN farms and the milk-production work package was coordinated by IFCN (International Farm Comparison Network). The objective was to calculate the costs of each EU directive and regulation separately and find the levels of unit costs of milk produced if no legislation existed.
The cost effects related to the EU legislation established the same pattern for each farm in the same country, but a different one between different countries. This showed that, even though the directives and regulations were the same for all EU member states, their interpretation and enforcement were dissimilar and adjusted to national conditions.
When comparing EU member states with extra-EU countries, the level of compliance was lower in the latter ones, but there was no clear advantage. In Finland, Germany and Ireland, the total percentage of compliance costs varied between 1% and 1.5% in comparison with the base situation (situation in 2010 with the costs of the EU legislation). The percentage was almost double in the Netherlands due to the nitrate directive. The nitrate directive restricts the spreading of manure on a farm and, thus, manure must be transported from the farm, which increases transport costs.
Poland, New Zealand and Argentina were on the same level between 0.5% and 1%. Poland only observed the nitrate directive and the regulation on the identification and registration of animals in 2010. However, costs will increase as more EU regulations come into force. In Argentina and New Zealand, only some of the EU regulations had an equivalent and, therefore, costs were low. Only a few regulations increased costs for more than 1% of base costs; these were the nitrate directive in the Netherlands and the prevention of diseases in Finland. All other regulations had an impact of less than 1% and, in many cases, even less than 0.5% on the total costs.
Collections
- MTT Raportti [186]