Liharotuisten nautojen rehun hyväksikäyttö ja residuaalinen syönti

Abstract

Tässä selvityksessä esitetään tutkimustietoa liharotuisten nautojen rehuhyötysuhteen vaihtelusta, periytyvyydestä ja siihen liittyvistä seikoista. Perinteisesti rehun hyväksikäyttö on määritetty rehun muuntosuhteella. Rehun muuntosuhteessa ei oteta huomioon yksilöiden välisiä eroja ylläpitoon ja kasvuun tarvittavassa energiamäärässä. Residuaalinen syönti on yksi mahdollinen tapa mitata liharotuisten eläinten rehun hyväksikäyttöä. Residuaalinen syönti on erotus, joka muodostuu eläimen todellisesta syönnistä ja arvioidusta syönnistä saavutettua tuotantotulosta kohden. Laskentatavasta johtuen eläimen koko tai tuotanto-ominaisuudet eivät vaikuta residuaaliseen syöntiin. Sen avulla on mahdollista löytää yksilöt, jotka syövät vähemmän rehua ja ovat tuotannollista ominaisuuksilta tasavertaisia. Residuaalinen syönti periytyy keskinkertaisesti. Loppukasvatuksessa eläinten kuiva-aineen syönti on ollut matalan residuaalisen syönnin eläimillä keskimäärin 12 % matalampi ja rehunmuuntosuhde 9 15 % tehokkaampi kuin korkean residuaalisen syönnin eläimillä. Sonnan määrää sekä typpi-, fosfori- ja kaliumpäästöjä voidaan vähentää 15 17 % valitsemalla eläimiä, joilla on matala residuaalinen syönti. Australialaisissa ja pohjoisamerikkalaisissa tutkimuksissa eläinten metaanintuotanto on ollut matalan residuaalisen syönnin eläimillä 25 30 % vähäisempää kuin korkean residuaalisen syönnin eläimillä. Myös teurasruhot ovat olleet hieman vähärasvaisempia matalan residuaalisen syönnin eläimillä. Matalan residuaalisen syönnin emot ovat poikineet 5 6 päivää myöhemmin kuin korkean residuaalisen syönnin emot.