Suomen kotieläintalouden fosforikierto - säätöpotentiaali maatiloilla ja aluetasolla

Abstract

Suomen maatalouden fosforikierto kytkeytyy vahvasti kotieläintalouteen. Kotieläimet syövät suurimman osan kasvien vuosittain maasta ottamasta fosforista, ja kotieläintuotannon sivutuotteiden, lannan ja lihaluujauhon, fosforisisältö on vuositasolla yhtä suuri kuin kemiallisissa lannoitteissa pelloille viime vuosina levitetty fosforimäärä. Yksittäisillä maatiloilla ei kuitenkaan käytetä lantaa ja ostolannoitteita tässä suhteessa, koska maatilat ovat yhä enemmän erikoistuneet joko kotieläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Erikoistuminen on myös alueellista, esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla on laajoja alueita, joilla muodostuu lantafosforia vuodessa useita kymmeniä kiloja peltohehtaaria kohti. Kun lantafosfori kiertää vain vähän alkulähteilleen, fosforikiertoa täydennetään kasvintuotannossa väkilannoitteilla. Näin kasvintuotantotilat voivat toisaalta valita vapaammin lannoitustasonsa, mikä heijastuu lannoitusmäärien suurena vaihteluna maatilojen ja peltolohkojen välillä. Luomutuotannossa ei sallita väkilannoitusta lainkaan. Fosforikierron alueellisista eroista riippumatta Suomessa on totuttu käyttämään suuria fosforilannoitusmääriä. Voimaperäisellä lannoituksella haluttiin alun perin nostaa maan fosforipitoisuutta ja myös kerätä fosforivarantoja tulevaisuutta varten. Pitkään myös uskottiin, ettei maan fosforipitoisuuden kasvulla olisi kielteisiä vaikutuksia ympäristön tilaan. Väkilannoitus on viime vuosina voimakkaasti vähentynyt, mutta esimerkiksi ympäristötuen fosforilannoitusrajat ovat edelleen korkeampia kuin viljelykasvien tarve edellyttäisi. Kaiken kaikkiaan pitkään jatkunut lannan käytön alueellinen epätasapaino, väkilannoitefosforin tuominen kiertoon ja yleensäkin ylimitoitettu fosforinkäyttö ovat kerryttäneet fosforia suurelle osalle peltoalasta sellaisia määriä, että tällä on huomattava vaikutus maatalouden vesistökuormitukseen. Maatalouden harjoittaminen kestävästi edellyttää fosforikierron korjaamista ja maahan kertyneiden fosforivarojen pienentämistä. Tämä voidaan toteuttaa hyödyntämällä kaikki soveltuvat fosforia sisältävät tuotannon sivutuotteet ravinnelähteinä kasvin- ja eläintuotannossa ja turvautumalla vasta toissijaisesti väkilannoitteisiin. Lantafosforin tarpeen mukaisen käytön edellytyksenä on myös prosessointimenetelmien kehittäminen ja lantafosforin markkinointi. Tuotannon sivutuotteiden hyödyntäminen kannattaa perustaa tutkittuun tietoon ravinteiden käyttökelpoisuudesta ja niiden todellisesta tarpeesta. Kotieläintuotannon sivutuotteena syntyy lihaluujauhoa niin paljon, että siitä riittäisi vuodessa fosforia puoli kiloa peltohehtaaria kohti. Kun lihaluujauhon lannoitekäyttö on tullut sallituksi, se muodostaa potentiaalisen väkilannoitteita korvaavan ravinnelähteen. Lihaluujauho sisältää hitaasti liukenevaa luuperäistä fosforia, jonka käyttökelpoisuus kasvintuotannossa on tärkeä tuntea. Merkittävä osa lihaluujauhosta on syötetty turkiseläimille, minkä vuoksi lihaluujauhon kierrätysvaihtoehdot joko suoraan lannoitteeksi tai eläinten ruokintaan vaikuttavat myös lantafosforin käyttökelpoisuuteen ja erityisesti Pohjanmaan alueen fosforitaseisiin. Myös muussa kotieläintuotannossa, kuten maidontuotannossa, on kiinnitetty vähemmän huomiota fosforiruokinnan optimointiin kuin typen käyttöön, mikä on vaikuttanut syntyvän lantafosforin määrään. Kotieläinten ruokintaa on mahdollista säätää ja vähentää tilalle ostettavan fosforin käyttöä, jolloin tilojen fosforitaseet laskevat. Tuotannon perusprosesseihin liittyvät korjausliikkeet ovat välttämättömiä maaperän fosforipitoisuuden pienentämiseksi ja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Fosforin tarpeenmukainen käyttö voi parhaimmillaan myös vähentää turhia kustannuksia. Tähän Maa- ja elintarviketalous -lehden numeroon on koottu tulokset tutkimuksesta Suomen kotieläintalouden fosforikierto tila- ja aluetason käytäntöjen optimointi . Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa ja kehittää työkaluja, joiden avulla voidaan sulkea kotieläintalouden ja koko Suomen maatalouden fosforikiertoa, vähentää fosforikuormitusta ja säästää rajallisia fosforivaroja. Tavoitteena oli ensisijaisesti vähentää turhaa fosforin kertymistä maahan. Tutkimukseen sisältyivät osakokonaisuudet tilatason fosforinkäytön optimoinnista tuotantoa kuvaavien mallien avulla sekä maidontuotannossa (kirjoittajina Huhtanen ym) että turkistuotannossa (Rekilä ym.), kotieläintalouden ylijäämäfosforin hyödyntämisestä kasvintuotannossa (Ylivainio ja Turtola, Ylivainio ym.) ja ympäristön ja talouden välisistä kytkennöistä tila- ja aluetasolla (Helin). Osatutkimusten tuloksia hyödynnettiin laskemalla maatalouden fosforikierron alueellinen saatövara ja sen vaikutukset fosforin käyttötarpeeseen ja potentiaaliseen fosforikuormitukseen (Lemola ym.). Tutkimus toteutettiin vuosina 2004 2008, ja sitä rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö, Suomen turkistuottajain keskusliitto, Honkajoki Oy, Valio Oy, Kemira Grow-How Oyj ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Yhteistyökumppanien panos ja asiantuntemus olivat tutkimukselle erittäin arvokkaita. Kiitämme rahoittajien lisäksi tutkimuksen ohjausryhmää, johon kuuluivat Pirjo Salminen (puheenjohtaja), Sini Wallenius ja Tarja Haaranen MMM:stä, Helinä Hartikainen Helsingin yliopistosta, Ilpo Pölönen ja Timo Mikkola STKL:sta, Kurt Hemnell MTK:sta, Sari Peltonen ProAgriasta ja Anne Polso Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta. Lisäksi haluamme kiittää Hannu Uusi-Honkoa aktiivisesta tuesta tutkimuksen käynnistämiseksi