Arboretumeista helmiä geenivaroiksi
Uosukainen, Marjatta (2008)
Uosukainen, Marjatta
Julkaisusarja
MTT:n selvityksiä
Numero
165
Sivut
S. 40
MTT
2008
Tiivistelmä
Arboretum on puuvartisten kasvien monimuotoinen puisto. Arboretumien tärkeä rooli on ollut uusien kasvilajien kotiuttamisessa ja uusien kasvilajien ilmastollisen sopeutumisen havainnoinnissa ja edistää täten metsän- ja puutarhanviljelyä. Arboretumeille ominainen geneettinen vaihtelu mahdollistaa eri genotyyppien kasvun ja fenologian vertailun. Ne toimivat elävinä geenipankkeina kasvinjalostusta varten ja ovat arvokkaita monimuotoisuuden lähteitä. Ilmaston lämpenemisen aiheuttama uhka merkitseekin yllättäen lisääntynyttä pakkasvaurioiden riskiä monille puuvartisille kasveille johtuen vuotuisen kasvirytmin muuttumisesta, joten niiden vuotuinen kasvurytmi on tutkittava uudelleen. Arboretumien merkitys on tässä suuri. Arboretumien yksi tärkeä rooli on ollut toimia pankkina tai säilytyspaikkana kaupallisesti tärkeiden lajien geneettiselle aineistolle. Arboretumtoiminta alkoi Suomessa Turun Akatemian aikana 1700-luvun puolivälissä, kun Pietari Kalm kasvatti Pohjois-Amerikasta keräämäänsä kasviaineistoa Hirvensalossa. Kasvitieteellisten puutarhojen yhteyteen perustettiin 1800-luvulla puuvartisten kasvien kokoelmia ja Metsähallitus käynnisti 1860-luvulla erityisten mallipuistojen perustamisen ulkomaisten puulajien kenttäkokeineen. Määrätietoinen arboretumien perustaminen lisääntyi 1900-luvun alussa, jolloin perustettiin mm. Mustilan arboretum Elimäellä ja Hörtsänän arboretum Orivedellä, molemmat yksityisin varoin. Sittemmin arboretumeja ovat perustaneet yliopistot, teollisuuslaitokset, kaupungit, oppilaitokset ja yksityiset kansalaiset. Suomen tunnetuin arboretum, Mustilan arboretum (perustettu 1902) on Pohjoismaisessa mittakaavassa vertaansa vailla; pinta-ala on 120 hehtaaria ja alueella on yli 1000 lajia puita ja pensaita. Poikkeuksellisen määrätietoisesti ja tarkasti arboretumia varten etsittiin siemeniä alueilta, joiden ilmasto vastasi parhaiten Mustilan mereisten ja mantereisten välimaille sijoittuvia olosuhteita. Huomattavimmat kokoelmat ovat alppiruusu- ja havupuukokoelmat. Arboretumin oheen syntyi taimitarha ja kokoelmat toimivat sekä siemenlähteinä että kasvullisesti lisättävien lajien lisäyslähteinä puutarhaelinkeinolle ja metsänviljelylle. Arboretumtoiminnan myötä Suomeen kulkeutuneita merkittävimpiä geenivaroja ovat mm. Raivolan siperianlehtikuusi (Larix sibirica, 1738) ja siperianpihta (Abies sibirica, useita eri lähteitä). Mustilan kautta ovat kulkeutuneet serbiankuusi (Picea omorika, 1907 Bosniasta), makedonianmänty (Pinus peuce, 1907 Bulgaria), douglaskuusi (Pseudotsuga menziesii, 1920-luku Upper Frazer River, Kanada), purppurapihta (Abies amabilis 1910-1913 Ruotsi) mustilanalppiruusu (Rhododendron brachycarpum ssp. tigerstedtii, 1930 Korea), nukkaalppiruusu (R. smirnowii, 1930-luku), mustilanhortensia Mustila (Hydrangea paniculata, alkuperä tuntematon), höyhenpensas Velho (Fothergilla major, alkuperä tuntematon), japaninmagnolia (Magnolia kobus, alkuperä tuntematon) jne. Kaikkien näiden geenivaroja säilytetään arboretumeissa ja niitä myös aktiivisesti käytetään sekä viherrakentamisessa että metsänviljelyssä. Arboretumeissa olevat kokoelmat ovat arvokas pääoma ja meidän tulee käyttää niiden tarjoamia mahdollisuuksia täydessä mitassa. Samalla on huolehdittava, että arvokas geneettinen aineisto ei häviä.
Collections
- Julkaisut [85599]