Arvokkaita löytöruusuja
Juhanoja, Sirkka (2008)
Juhanoja, Sirkka
Julkaisusarja
MTT:n selvityksiä
Numero
165
Sivut
s. 35-36
MTT
2008
Tiivistelmä
Eri puolilta Suomea tunnetaan pensasruusuja, jotka ovat kymmeniä vuosia kukoistaneet kasvupaikoillaan, levinneet lähiympäristöönsä, ja joita on jaettu juurivesoina eri puolille. Usein ruusun tarkkaa alkuperää tai nimeä ei tiedetä. Jotkut pensaista ovat ilmeisesti vanhoja viljelylajikkeita, toiset siemenjälkeläisiä. MTT puutarhatuotannossa toteutettiin vuosina 2001-2006 löytöruusujen vertaileva koe Piikkiössä ja Ruukissa. Vertailussa keskityttiin muutamaan pensasruusuryhmään: ns. kartano- ja ranskanruusutyyppiset pensasruusut, Rosa centifolia ja R. gallica, kirkonruusut R. Francofurtana-ryhmä, valamonruusu, R. Splendens , ja metsäruusun, R. majalis, kerrannaiset muodot olivat vertailtavina. Tavoitteena oli saatavilla olevan ruusuaineiston yhtenäisyyden selvittäminen, nimistön yhtenäistäminen ja hyvien, kestävien pensasruusujen saaminen tuotantoon. Ns. kartanoruusuista suurin osuus aineistossa on rentokasvuisella tyypillä, josta on yli kymmenen näytettä eri puolilta Etelä-Suomea Karhulasta Hämeenkyröön. Tälle pensasruusulle ovat ominaisia sileät kirkkaanvihreät lehdet, piikkiset versot ja erittäin kerrannaiset, nuokkuvat, sinertävänvaaleanpunaiset kukat, joissa terälehdet asettuvat neljään lokeroon. Kukat tuoksuvat voimakkaasti. Kukinta kestää kolmisen viikkoa. Eri puolilta saadut kannat eivät eroa toisistaan ulkoisilta ominaisuuksiltaan. Tämä ilmeisesti vanha lajike on ollut suhteellisen yleinen eri puolilla Etelä-Suomea ja valikoitunut kestävyytensä ja kauneutensa perusteella. Pellolla tehdyt havainnot tukevat Suomalaisessa ruusukirjassa esitettävää näkemystä, että tämä ruusu muistuttaa hyvin paljon vanhaa kesädamaskonruusulajiketta Blush Damask , eikä siis olisikaan kartanoruusu. Toinen arvokas pensasruusu, josta on saatu näytteitä tai tietoja usealta paikkakunnalta on Pikkala -nimellä tunnettu ruusu, joka kulkee tunnetuimman löytöpaikkansa, Siuntiossa sijaitsevan Pikkalan kartanon nimellä. Aivan samannäköisiä ruusuja on löydetty mm. Turun läheltä Kuusistosta, Eurasta, Hämeenkyröstä ja Etelä-Pohjanmaalta. Pensas on osittain rentokasvuinen, mutta kukat eivät ole nuokkuvia. Versot ovat tiheäpiikkisiä ja lehdet keskivihreitä. Suuret kukat ovat säännöllisen kerrannaisia, eivät lokeroisia. Niiden väri on melko voimakas aniliininpunainen, ja terälehdissä esiintyy vaaleaa marmorointia. Kukat tuoksuvat voimakkaasti, ja kukinta-aika Etelä-Suomessa on heinäkuun puolivälistä eteenpäin. Pikkala-tyypin ruusun ulkonäössä on myös ranskanruusuihin viittaavia piirteitä. Omantyyppisensä matala löytöruusu tunnetaan nimellä Tunnelitie . Se on rentokasvuinen ja paksulehtinen. Pienehköt melko tummat pinkinsävyiset kukat ovat hyvin kerrannaiset, mutta eivät nelilokeroiset. Kukat eivät ole nuokkuvia. Tällä pensaalla on sekä kartano- että ranskanruusupiirteitä. Kirkonruususta tavataan Suomessa kahta erilaista päätyyppiä, joita voidaan nimittää pohjoiseksi ja eteläiseksi muodoksi. Eteläinen tyyppi on melko roteva, pitkäversoinen, alhaalta piikkinen, nuorista osista piikitön pensas. Lehdet ovat harmaanvihreät, himmeät, leveälehdykkäiset. Kukat ovat suuria, epäsäännöllisesti kerrannaisia. Terälehdet ovat melko ohuet, ja sade vioittaa niitä helposti. Sateisella säällä kukat eivät aina aukea kunnolla. Kukanväri on selvästi lilasävyinen sinipunainen, ja usein terälehdissä on valkoinen juova. Kukat tuoksuvat melko voimakkaasti. Kukkapohjus on paksu, päärynänmuotoinen, tyviosastaan nys36 tykarvainen. Myös verholehdissä ja kukkaperässä on nystykarvoja. Kiulukoita ei ole Piikkiössä tavattu. Kukinta on runsas, ja se alkaa heinäkuun puolivälin paikkeilla. Pensas kasvattaa juurivesoja. Pensaat ovat jossakin määrin alttiita versotaudille. Eteläistä kirkonruusua on löytynyt useilta paikkakunnilta Etelä-Suomesta ja lisäksi mm. Mäntyharjulta. Pohjoinen kirkonruusu on muodoltaan tuuhea, melko pyöreä ja pysty pensas. Lehdet ovat jonkin verran ohuemmat, muuten samanlaiset kuin eteläisellä tyypillä, samoin versojen piikkisyys on samanlainen. Pensas kasvattaa juurivesoja. Kukinta alkaa muutaman päivän eteläistä tyyppiä myöhemmin. Kukkia on runsaasti. Nuput ovat erityisen kauniin muotoiset. Kukka avautuu harvoin aivan kokonaan, ja sateisella säällä nuput ruskettuvat. Sade vioittaa myös auennutta kukkaa, koska terälehdet ovat ohuet. Kukan väri on selvästi punaisempi kuin eteläisellä tyypillä, mutta yhteistä on valkoisen juovan esiintyminen terälehdissä. Kukka tuoksuu melko voimakkaasti. Kukkapohjus on samanmuotoinen ja vähän pienempi kuin eteläisellä tyypillä, mutta kalju, kuten verholehdet ja kukkaperäkin. Tämä ruusu tekee kiulukoita jonkin verran. Pohjoista kirkonruusua on löytynyt eri puolilta maata Turusta Kuhmoon saakka. Valamonruususta on tehty vertailua yli kymmenestä kannasta. Kannat ovat keskenään hyvin samanlaisia. Metsäruusun kerrannaiskukkaisista muodoista tunnetaan parhaiten mökinruusu Foecundissima ja tornionlaaksonruusu Tornedal . Vähemmän tunnettu on Ukkeli , jolla kukan keskusta avautuu muita selvemmin näkyviin. Löytöruusuissa on myös useita voimakaskasvuisia, kookkaita pensaita, jotka voisivat soveltua maisemointitarkoituksiin. Pensaat ovat vaatimattomia ja kukkivat runsaasti, mutta yksittäinen kukka ei ole näyttävyydessä aivan kartanoruusujen luokkaa. Olkkala on rehevästi kasvava, juurivesoista leviävä ranskanruusuristeymä, joka tulee noin 1,5 m korkeaksi. Kukat ovat yksinkertaisia, suuria ja vaaleanpunaisia, ja kukinta kestää jopa neljä viikkoa. Syksyllä pensas saa punasävyisen ruskavärin ja runsas punainen kiulukkasato antaa lisäväriä kasvustoon. Iitin Tiltu on 1-1,5 m korkea, leveä pensas, jolla on erityisen näyttävät suuret yksinkertaiset kukat. Ne ovat väriltään kirkkaan- tai karmiininpunaisia, ja niitä on runsaasti. Iitin Tiltu ruusua pidetään ranskan- ja kurtturuusun risteymänä. Kanadanruusun, R. Blanda-ryhmä, löyhästi kerrannaiskukkainen muoto tunnetaan nimellä Toukoniitty . Pensas on voimakaskasvuinen ja tiheä, ja se kasvattaa runsaasti juurivesoja. Versot ovat vähäpiikkisiä. Pensas kukkii vaaleanpunaisin kukin kesä-heinäkuussa, ja syksyllä sitä koristaa oranssinpunainen syysväri. Vertailevista kenttäkokeista on saatu tietoa ulkoisiin mitattaviin ominaisuuksiin liittyvistä yhtäläisyyksistä ja eroista, mutta DNA-tunnistus tarvittaisiin varmistamaan tulokset. Löytöruusujen vertaaminen vanhoihin lajikkeisiin on hankalaa, koska kattavia verrannekokoelmia on vaikea löytää.
Collections
- Julkaisut [85976]