Maatiaiskasvit - biologista kulttuuriperintöämme

Abstract

Maatiaiskasvilla eli maatiaisella tarkoitetaan sellaista hyötykasvin kantaa tai lajiketta, joka on ollut viljelyssä jo ennen tieteellistä kasvinjalostusta. Ne ovat kehittyneet niitä viljelleiden isäntien ja emäntien tietoisen ja tiedostamattoman valinnan sekä valinneiden viljelyolojen vaikutuksesta. Viljakasvien maatiaiset, kuten rukiiden paikalliskannat, ovat valikoituneet esimerkiksi niiden leivontaominaisuuksien ja hyvän maun sekä viljelyominaisuuksien esim. talvenkestävyyden mukaan. Maatiaiskasvi on yleisnimi, jota voidaan käyttää sekä maatiaiskannoista että maatiaislajikkeista. Maatiaiskanta eli paikalliskanta on viljelykasvin villin kantamuodon varhainen viljelymuoto. Maatiaislajike eli paikallislajike on pitkäaikaisen viljelyn ja valinnan seurauksena muuttunut paljon kantamuodostaan. Se on voinut muuttua luonnonvaraista muotoa lähellä olevasta maatiaiskannasta tai toisesta maatiaislajikkeesta uudeksi hieman toisenlaiseksi maatiaislajikkeeksi. Maatiaisten arvo on niiden perinnöllisessä monimuotoisuudessa. Yksi kanta voi sisältää monia ominaisuuksiltaan erilaista yksilöä tai kasvityyppiä. Saman maatiaiskannan erilaiset yksilöt takaavat sen elinkykyisyyden ja se voi mukautua eri viljelyoloihin sen sisältämän monimuotoisen perintöaineksen ansiosta. Usein maatiaiset ovat eriytyneet ja sopeutuneet tietylle alueelle tai jopa yksittäiselle maatilalle. Viljelykasvien maatiaisten ja niiden monimuotoisuuden suojelusta on sovittu kansainvälisin sopimuksin. Myös Suomi on sitoutunut noudattamaan näitä sitoumuksia. Maatiaiskasvit ovat osa elävää kulttuuriperintöämme. Niiden ominaisuuksissa heijastuu maatiaiskasvien aikaisempi viljelyhistoria ja menneiden aikojen kulinaariset arvot. Niiden ulkonäkö kertoo esteettisistä arvoista, joita maatiaiskasveja viljelleet ihmiset ovat arvostaneet. Kasvinjalostus perustuu laajan perinnöllisen muuntelun hyödyntämiseen. Suomalaiset maatiaiskasvit ovat yksi muuntelun lähde ja ne sisältävät muuan muassa kestävyysgeenejä talvivauriota ja maaperän happamuutta vastaan. Maatiaiskasvit olivat tieteellisen kasvinjalostuksen lähtökohta 1900-luvun alussa, mutta niiden ominaisuudet voivat nousta uuteen arvoon muuttuvien ympäristöolojen myötä: ilmaston lämpeneminen tai vaatimus tehokkaasta maaperän ravinteiden hyödyntämisestä edellyttää uudenlaisten lajikkeiden jalostusta. Maatiaiskasvit voivat olla myös lähde, kun jalostetaan lajikkeita uusien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden raaka-aineiksi. Maatiaisten arvo ymmärrettiin täysin vasta, kun osa niistä oli jo hävinnyt viljelystä. Siksi niiden pelastamiseksi perustettiin geenipankkeja ympäri maailmaa. Suomalaisten oma geenipankki Pohjoismainen geenivarakeskus sijaitsee Alnarpissa Ruotsin Skoonessa, jonne kaikki Pohjoismaat ovat päättäneet yhdessä tallentaa maa- ja puutarhatalouden tärkeää monimuotoisuutta. Varmuusvarastot sijaitsevat Norjan Huippuvuorilla ja Tanskassa Årslevissa. Näissä varastoissa siemenet säilytetään pakastimissa, jotta niiden itävyys säilyisi mahdollisimman pitkään. Kaikkia maatiaiskasveja ei voi säilyttää siemeninä, vaan osa säilytetään elävinä kasveina nk. peltogeenipankeissa. Pellolla kasvit eivät ole kuitenkaan täysin turvassa, sillä monivuotisia kasveja voivat uhata esim. talvituhot. Siksi kasvullisesti lisättäville lajeille on kehitetty uusia moderneja säilytysmenetelmiä. Kasveja voidaan säilyttää turvallisesti laboratorioympäristössä kasvattamalla kasveja keinotekoisella kasvualustalla koeputkissa (in vitro säilytys) tai syväjäädyttämällä kasvien eläviä soluja nestetyppeen. Maatiaiskasvien kehitykselle eli evoluutiolle on kuitenkin tärkeää, että niitä viljellään, jotta ne voivat edelleen sopeutua tulevaisuuden viljely- ja käyttökulttuureihin. Tätä viljelysäilytystä voi jokainen viljelijä ja puutarhaharrastaja edistää suosimalla suomalaisia maatiaiskasveja pelloilla ja palstoilla.