MMM:n rooli ja tavoitteet kasvigeenivaraohjelman toimeenpanossa

Abstract

Kiinnostus kasvigeenivaroihin on erityisesti viime vuosikymmeninä virinnyt uudestaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Viljelykasvien maatiaislajikkeiden laajaan perinnölliseen muunteluun perustuva kestävyys sekä niiden kulttuurihistoriallinen arvo on havaittu samalla kun uusien kaupallisten viljelylajikkeiden perinnöllinen monimuotoisuus on huolestuttavasti kaventunut. Kansainvälisellä tasolla sekä luonnonvaraisten eliöiden että viljelykasvilajikkeiden ja kotieläinrotujen geenivarojen vähenemiseen on vastattu solmimalla kansainvälisiä sopimuksia geenivarojen suojelun ja kestävän käytön turvaamiseksi. Nämä sopimukset muodostavat kehykset, joiden puitteissa toteutetaan kansallista geenivarojen suojelutyötä. Tärkeimmät geenivarojen suojelua käsittävää kansainvälistä sopimusta ovat biodiversiteettisopimus (Convention Biologiagal Diversity, CBD) (1992) ja kasvigeenivarasopimus (International Treaty on Plant Genetic Resources for Food and Agriculture, IT-PGRFA) (2004). CBD kattaa sekä luonnonvaraisten eliöiden että maatalouden geenivarat, ITPGRFA puolestaan kattaa maatalouden kasvigeenivarat. CBD:n tavoitteena on biologisen monimuotoisuuden suojelu, sen osien kestävä käyttö sekä perintöaineksen käytöstä saadun hyödyn oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Sopimuksessa määritetään uudella tavalla luonnonvarojen, mukaan lukien geenivarat, omistusoikeus. Sopimuksen mukaan valtioilla on täysivaltainen oikeus luonnonvaroihinsa, mutta niiden on toiminnassaan otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö. Sopimuksessa edellytetään, että sopimusosapuolet kehittävät kansallisia biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategioita, suunnitelmia ja ohjelmia sopimuksen velvoitteiden toteuttamiseksi. Elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) alaisen kasvigeenivarasopimuksen tavoitteena on varmistaa maatalouden ja ravitsemuksen kannalta tärkeiden kasvigeenivarojen kestävä käyttö ja niiden jatkuva saatavuus kasvinjalostuksen ja tutkimuksen tarpeisiin. Kasvigeenivarasopimuksen ytimen muodostaa monenvälinen järjestelmä, jonka sisällä sovitaan siihen liitettyjen, sopimuksen liitteessä lueteltujen viljelykasvisukujen ja -lajien kasvigeenivarojen saatavuudesta ja hyötyjen jaosta. Maatalouden kasvigeenivarojen suojelun kanalta merkittävä sitoumus on myös vuonna 1996 hyväksytty kasvigeenivaroja koskeva FAO:n alainen kansainvälinen toimintaohjelma (Global Plan for Action for the Conservation and Sustainable Utilization of Plant Genetic Resourcs for Food and Agriculture, GPA). Siinä korostetaan kansallisten kasvigeenivaraohjelmien tärkeyttä edistettäessä maatalouskasvien suojelua ja kestävää käyttöä. Maatalouden geenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskevien sopimusten kansallisesta toimeenpanosta vastaa maa- ja metsätalousministeriö. Ministeriön päämäärä, sen toimialaan kuuluvien uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö pitkällä aikavälillä, on sopusoinnussa näiden geenivaroja koskevien sopimusten tavoitteiden kanssa. Lisäksi ministeriön luonnonvarastrategiassa edellytetään erityisten kansallisten ohjelmien ja strategioi9 den laatimista viljelykasvien ja kotieläinten geeniperimän säilyttämiseksi monimuotoisina sekä lisäämään panostusta yhteispohjoismaiseen geenipankkitoimintaan. Suomi on laatinut vuonna 2001 oman kansallisen kasvigeenivaraohjelman. Ohjelman toimeenpanossa keskeisellä sijalla on pohjoismainen yhteistyö. Suomen siemenlevintäiset viljelykasvit on pääosin talletettu Pohjoismaiseen geenivarakeskukseen (NordGen). MMM:n kasvigeenivaraohjelman tavoitteena on edistää kasvigeenivarojen säilytystä ja kestävää käyttöä. Tätä työtä valvoo MMM:n alainen poikkihallinnollinen Geenivaraneuvottelukunta. Geenivaraneuvottelukunta valvoo myös, että ohjelman toteuttamiseen on käytettävissä riittävät resurssit. Resursseja on viime aikoina leikattu huomattavasti alun perin ohjelmalle myönnettyihin resursseihin nähden. Tästä huolestuneena Geenivaraneuvottelukunta luovutti 19.6.2008 ministeri Sirkka-Liisa Anttilalle vetoomuksen geenivaratyöhön käytettävien resurssien lisäämiseksi. Tavoitteena on saada geenivaraohjelman resursointi kestävälle pohjalle. Tulevaisuuden haasteena onkin kasvigeenivarojen säilyttämiseen ja kestävään käyttöön pyrkivän toiminnan jatkuminen pitkällä aikavälillä. Palvellakseen kasvinjalostajien ja viljelijöiden tarpeita, kasvigeenipankkien perustoimintoihin eli näytteiden edustavuuteen, laatuun, karakterisointiin ja dokumentointiin tulee kiinnittää riittävästi huomiota. Geenipankkitoiminnan tukena on tärkeätä panostaa tilalla suojeluun, jolla, biologisten etujen lisäksi, voidaan aikaansaada elävä yhteys geenivarojen suojelun ja käytön välillä. Tällä tavalla saadaan myös näkyvyyttä geenivaratyöhön nimenomaan ns. suuren yleisön keskuudessa. Kasvigeenivarojen tilalla suojelun kannalta merkittävä tukitoimi on viljelijöiden mahdollisuus saada rahallista tukea maatiaislajikkeiden säilyttämiseen. Tuki on yksi maatalouden ympäristötuen erityistukimuoto, jonka tarkoituksena on auttaa turvaamaan taloudellisesti, tieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden maatiaiskasvien ja -kotieläinrotujen ja niiden erityisominaisuuksien ja perinnöllisen muuntelun säilyminen. Jotta tuki aidosti toimisi tilalla suojelun kannustimena, on tärkeätä että tuen taso on riittävän korkea. Kasvigeenivarojen kiinnostavuutta aktiivisen tutkimuksen kohteena tulee myös lisätä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi geenipankkien tulisi verkottua kansallisten ja kansainvälisten tutkimusryhmien kanssa. Tällä tavoin voidaan myös lisätä tutkijoiden kiinnostusta hyödyntää geenipankkien resursseja ja myös suunnata geenipankkien toimintaa geenivaroja koskevaa ja hyödyntävää tutkimusta paremmin palvelevaan suuntaan. Tulevaisuudessa maa- ja metsätalouteen vaikuttavia megatrendejä tulevat olemaan ilmastonmuutos, tähän liittyvä bioenergian käytön lisääntyminen ja kuluttajien muuttuneet valinnat, kuten terveysvaikutteisten elintarvikkeiden ja erikoistuotteiden kysynnän lisääntyminen sekä ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen ostopäätösten perusteena. Näiden megatrendien huomioon ottamisen tulee myös tulevaisuudessa ohjata geenivarojen suojelua, käyttöä ja niihin liittyvää tutkimusta.