Suorakylvön soveltuvuus nautakarjatilojen viljanviljelyyn

Abstract

Viljojen suorakylvö on todettu toimivaksi ja kustannuksia säästäväksi menetelmäksi Etelä-Suomessa järjestetyissä kokeissa. Tämän tutkimuksen tavoitteina oli selvittää, miten suorakylvömenetelmä soveltuu pohjoisen Suomen maaperä- ja ilmasto-oloihin, miten karjanlanta soveltuu suorakylvöön ja miten suorakylvö onnistuu, kun kylvetään nurmen jälkeen. Tutkimusta varten perustettiin keväällä 2003 kolme kolmevuotista ohran suorakylvökoetta hieta- ja multamaille. Kokeissa verrattiin syys- ja kevätkyntöä suorakylvöön. Lannoituksena käytettiin joko naudan lietelantaa tai väkilannoitetta. Suorakylvetyn ohran kasvuunlähtö oli yleensä hitaampaa kuin kyntäen muokatun, mutta erot tasoittuivat kasvukauden edetessä. Suorakylvetyn ohran sadot olivat yleensä samaa luokkaa kuin kynnetynkin, mutta yhdellä koepaikalla jäätiin kahtena vuotena kolmesta 10 15 % pienempään satoon. Joinain vuosina suorakylvetyn sadon laatu oli hieman heikompi, joinain vuosina hieman parempi kuin kynnettyjen ruutujen sadon laatu. Nämä tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin Etelä-Suomen suorakylvökokeista saadut tulokset. Ennen suorakylvöä levitetyn lietelannan liukoisesta typestä haihtui ilmaan noin 75 %. Vastaavasti kynnetystä ja äestämällä mullatusta lietelannasta typen haihtuminen oli hyvin vähäistä. Siten joinakin vuosina suorakylvettyjen ja lietteellä lannoitettujen ruutujen sato jäi 20 40 % kynnettyjä ruutuja pienemmäksi. Suorakylvössä lietteen sisältämä fosfori kertyi maan pintaan, jolloin se voi olla alttiina huuhtoutumiselle. Suorakylvökoneen lannan multausteho ei siis ole riittävä. Juolavehnän torjunnalla oli myös suuri merkitys. Mikäli torjuntaa ei tehty säännöllisesti, suorakylvetyn koejäsenen sato pieneni jo toisena koevuonna yli 40 %. Kun nurmen lopetus oli tehty huolellisesti glyfosaatilla, viljan suorakylvö onnistui siihen hyvin.

Direct drilling of cereals has been found to be a workable and cost-effective method in experiments carried out in southern Finland. The goals of the present study were to explore the suitability of direct drilling for the soil and climatic conditions of northern Finland, the suitability of manure use in direct drilling, and the effectiveness of direct drilling after a ley period. In spring 2003, three direct drilling experiments were set up in fine sand and organic soils. In the three-year experiments, autumn and spring ploughing were compared to direct drilling. The crop was spring barley every year, and it was fertilised with cattle slurry or artificial fertiliser. Direct-drilled barley usually started to grow slower than barley sown in ploughed soil, but the differences became smaller during the course of the growing period. Direct-drilled barley normally produced yields as high as those of ploughed barley. In one experiment, however, the direct-drilling yield was 10 15 % lower in some years. In some years, the quality of the direct-drilled barley was a bit lower compared to the ploughed barley, but it was vice versa in other years. These results are very similar to the results of the previous direct drilling experiments in southern Finland. Slurry spread before direct drilling lost about 75 % of its soluble nitrogen through evaporation. In comparison, slurry mulched by harrowing hardly lost any nitrogen at all. As a result, the yield of direct-drilled barley that was fertilised with slurry was in some years 20 40 % lower than that of ploughed barley. In direct drilling, phosphorus from the slurry accumulated on top soil, which may subject it to leaching. The direct drill machine did not sufficiently mix the slurry and the soil. Controlling Elymus repens (Common Couch) was also very important in direct drilling. If E. repens was not controlled every year, the yield of direct-drilled barley decreased more than 40 % in the second year already. When the ley period was ended properly by treating with glyphosate, direct-drilled cereal succeeded well.