Pohjoismainen happotyöryhmä Tanskassa

Abstract

Maaliskuun alussa pohjoismaiset hapotetun turkiseläinrehun asiantuntijat ja hapotuksesta kiinnostuneet rehunvalmistajat kokoontuivat happotyöryhmään Århusiin Tanskaan. Työryhmän, jonka oli järjestänyt yhteistyössä Tanskan maatalouden neuvontakeskus ja MTT, tarkoituksena oli koota yhteen pohjoismaista tietoa sekä kokemuksia erilaisten happojen käytöstä turkiseläinten rehussa ja raaka-aineissa. Työryhmässä käsiteltiin myös hapotettujen raaka-aineiden käytön rajoituksia sekä mahdollisuuksia parantaa eläinperäisten sivutuotteiden säilyvyyttä turvallisesti ja happokäsittelyiden vaikutusta eläinten terveyteen. Työryhmän osanotto oli runsas, joskin rajoitettu. Paikalla oli hapotuksesta kiinnostuneita turkisalan asiantuntijoita Norjasta, Ruotsista, Suomesta, Tanskasta sekä Hollannista. Happo-emästasapaino tärkeä Kutsutuista luennoitsijoista eläinlääketieteen ja filosofian tohtori Søren Wamberg Odenseen yliopistosta johdatti osanottajat aiheeseen selvittämällä perusasioita kuten elimistön tasapainotilaa ja erilaisten happojen vaikutusta eläimen happo-emästasapainoon. Osanottajat saivat kokea innoittavan esityksen siitä, miten emäkset ja hapot toimivat elimistössä, mitä tarkoitetaan emäksellä ja hapolla sekä miten vahvat ja heikot hapot toimivat/reagoivat elimistössä. Elimistön puskurikapasiteetilla tarkoitetaan solunesteiden kykyä vastustaa pH:n muutoksia, kun sitä kuormitetaan joko hapoilla tai emäksillä. Hapot ja emäkset saadaan rehusta tai vedestä, ne käsitellään maksassa sekä munuaisissa, jonka jälkeen ne eritetään pois elimistöstä virtsan, ulosteiden tai hengityskaasujen kautta. Jos elimistön tasapainotilaa järkytetään, voidaan aiheuttaa häiriöitä eläimen happo-emästasapainotilassa. Tällöin puhutaan aineenvaihdunnallisista ja respiratorisista ongelmista. Aineenvaihdunnallisella asidoosilla eli happamuustilalla tarkoitetaan, että elimistössä on liikaa vetyioneita (H+). Aineenvaihdunnalllisessa alkaloosissa elimistössä on liikaa hydroksidi-ioneita (OH-). Eläin voi saada myös respiratorisen asidoosin ja tällöin elimistöön pidättäytyy liikaa hiilidioksidia, kun taas respiratorisessa alkaloosissa elimistöllä on hiilidioksidin puute. Happo- ja emästasapainotilan häiriöt voivat johtaa monenlaisiin terveydellisiin ja lisääntymiskapasiteetin ongelmiiin. Muurahaishappo rehussa Yliopettaja MMT Ilpo Pölönen selvitti kattavasti muurahaishapon sekä bentsoehapon ominaisuuksia ja vaikutuksia eläinten terveyteen. Rehusta saatava muurahaishappo käsitellään maksassa hiilidioksidiksi ja poistetaan elimistöstä. Muurahaishapon hapettuminen on vahvasti lajispesifinen ominaisuus. Ylimääräinen muurahaishappo, jota elimistö ei pysty hapettamaan, johtaa veren kohonneisiin formiaattipitoisuuksiin ja todennäköisesti haitallisiin vaikutuksiin elimistössä. Pölönen esitti muurahaishapon käyttömääriä Suomessa sekä muurahaishappotutkimusten tuloksia, joihin nykypäivän muurahaishapposuositukset perustuvat. Maamme on edelläkävijä muurahaishapon käytössä ja tutkimuksessa. Suomi on ainut Pohjoismaa, jossa systemaattisesti määritetään rehujen muurahaishappopitoisuus ja määrityslaitteisto on elinkeinon aktiivisessa käytössä. Säilöntämenetelmät tutuiksi Rehuneuvoja FT Mikael Lassèn kertoi lyhyesti erilaisista tuoreiden eläinperäisten sivutuotteiden säilöntämenetelmistä. Raaka-aineiden jäähdyttäminen ja välitön pakastaminen on yksinkertainen ja hyvä vaihtoehto. Kuitenkin happosäilöntä on pitkään ollut varteenotettava vaihtoehto pakastamisen korkeista kustannuksista johtuen. Happosäilöntä jaetaan lyhyen ja pitkän ajan säilöntään: lyhytaikainen säilöntä maksimissaan kymmenen vuorokautta ja pitkäaikaisessa säilönnässä raaka-aine on käyttökelpoinen jopa yli vuoden. Vain orgaanisilla hapoilla on bakteereita tuhoava vaikutus. Orgaanisten happojen bakteereita tuhoava vaikutus tietyllä pH-alueella on riippuvainen hapon liukoisuusvakiosta, niin kutsutusta pKa-arvosta. Kuitenkin vahvoja epäorgaanisia happoja voidaan käyttää säilöttävän raaka-aineen pH:n laskemiseen. Erilaisilla orgaanisilla hapoilla on erilaiset vaikutukset mikro-organismeihin eli bakteereihin, hiivoihin ja homeisiin. Muurahaishapolla on selvästi parhaat säilöntäominaisuudet bakteereita vastaan, toisaalta se ei ole tehokas hiivojen ja homeiden kasvun torjunnassa. Siten muurahaishappoa käytetään yhdessä natriumbentsoaatin tai kaliumsorbaatin kanssa. Muurahaishapon määrä on riippuvainen raaka-aineen säilöntäajan pituudesta. Eläinperäisten sivutuotteiden säilöntään voidaan myös käyttää 3 % rikkihappoa yhdistettynä 1 % etikkahappo/maitohappo ja 0.1 % kaliumsorbaattia tai natrium metabilsulfiittia. Lyhyen ajan säilöntään käytetään pienempää rikkihappopitoisuutta tai pelkästään orgaanisten happojen ja natriumbentsoaatin/kaliumsorbaatin yhdistelmää. Tietoa virtsakiviongelmista Eläinlääkäri Tove N. Clausen esitelmöi turkiseläinten virtsatieinfektioista, virtsakivien syntymekanismeista sekä virtsakivien ehkäisemistä muun muassa rehun happokäsittelyllä ja virtsan pH:n säätämisellä. Clausen kuvaili erilaisia virtsakiviä. Minkkien yleisin virtsakivimuoto on ns. struviittikivet (magnesiumammoniumfosfaattikivet), jotka muodostuvat kun virtsan pH on yli 7.0. On todettu, että em. virtsakivet liukenevat, jos virtsan pH on alle 6.6. Liian alhainen virtsan pH (<6.0) voi altistaa muille virtsakiville. Siten minkin virtsan pH:n suositellaan olevan 6.0-6.6. Virtsan happamuuteen voidaan vaikuttaa eläimen ruokinnan kautta. Tutkimustulosten mukaan rehun adipiini- ja bentsoehappo vähentävät virtsakiviongelmaa. Virtsakivet voivat aiheuttaa eläimelle virtsaamisongelmia, virtsatietulehduksen, ruokahaluttomuutta ja jopa kuoleman. Kokemuksia Pohjoismaista Pohjoismaisista kokemuksista happojen käytöstä ja tutkimustuloksista maittain kertoivat: Mikael Lassèn (Tanska), FT Øystein Ahlstrøm (Norja), MMM Eva Aldén (Ruotsi) ja FM Nita Koskinen (Suomi). Koskinen kertoi yleisesti lain vaatimuksista Suomessa teurassivutuotteiden käytön osalta, käytettyjen happojen määrät vuoden 2006 ajalta (kuva 1) sekä tutkimustuloksia sinikettujen rehun muurahaishappopitoisuuden pitkäaikaisvaikutuksista. Suomessa lain vaatimus on, että hapotettavan raaka-aineen (teurassivutuotteen) partikkelikoko on alle 50 mm ja homeenesto täyttyy (sorbiini- tai bentsoehappo). Teurassivutuotteen pH:n pitää olla 4.0 tai alle ennen kuin tuote voidaan käyttää rehun raaka-aineena. Suomessa yleisin säilöntämenetelmä on muurahaishapon ja natrium bentsoaatin yhdistelmä. Myös rikkihappoa, muurhahaishappo-maitohappoyhdistelmää ja natrium metabisulfiittiliuosta on käytetty. Vuonna 2006 muurahaishappopitoisuus teurassivutuotteissa vaihteli 0.5 - 2.75 %, rikkihappopitoisuus 0.62 % - 1.10 % ja natrium bentsoaattipitoisuus 0.10 - 0.41 %. Evira eli elintarviketurvallisuusvirasto valvoo teurassivutuotteen käsittelyä ja käyttöä. Toisena päivänä pienryhmätöitä Toisena päivänä pienryhmätöissä perehdyttiin useisiin kysymyksiin happojen käytöstä ja keskusteltiin kokemuksista eri maissa; esimerkkejä hapotettujen raaka-aineiden käytöstä, hapotettujen raaka-aineiden laatu, happojen vaikutus eläinten terveyteen ja hapotettujen raaka-aineiden käyttö virtsakivien synnyn estämisessä. Happotyöryhmän positiivisesta palautteesta ja kiinnostuksesta innostuneena MTT ja Tanskan maatalouden neuvontakeskus järjestävät happoseminaarin "Hapotetut raaka-aineet turkiseläinten rehussa" kesäkuussa Kannuksessa. Seminaari on suunnattu kaikille hapotuksesta kiinnostuneille. Seminaarissa kuullaan kokemuksia happojen käytöstä sekä Suomesta, Tanskasta että muista Pohjoismaista. Tilaisuudessa esitelmöivät Ilpo Pölönen, Mikael Lassèn ja Nita Koskinen.