Comparison of diets based on grass silage, hay or oat straw supplemented with four levels of concentrates in the feeding of growing Ayrshire bulls

Abstract

Tämä tutkimus koostuu kolmesta, peräkkäisinä vuosina saman koekaavion mukaan, tehdystä lihantuotantokokeesta. Tutkimuksessa oli yhteensä 144 ayrshire-sonnia. Kokeiden alkaessa eläimet olivat keskimäärin 185 päivän ikäisiä ja 186 kilon painoisia. Koe kesti kaikilla eläimillä 224 pv. Vertailtavat, vapaasti tarjolla olleet korsirehut olivat nurmisäilörehu, heinä ja kauranolki tävdennettynä neljällä erisuurella väkirehuannoksella. Väkirehun päiväannokset olivat säilörehuruokinnalla 0, 1, 2 ja 3 kg, heinäruokinnalla 1, 2, 3 ja 4 kg sekä olkiruokinnalla 2, 3, 4 ja 5 kg. Väkirehuna oli pääasiassa ohra. Heinä- ja olkiryhmien eläimet saivat lisäksi valkuaistäydennyksenä rypsiä ja ureaa typen saannin tasoittamiseksi. Karkearehusta riippumatta väkirehuannoksen suurentaminen vähensi karkearehun syöntiä. Rehujen kuiva-aineen syönti yhteensä kuitenkin lisääntyi. Jokainen väkirehutaso lisäsi päiväkasvua ja ruhotuotosta edelliseen tasoon verrattuna. Saman ruhotuotoksen saavuttamiseksi heinäruokinnalla tarvittiin keskimäärin kaksi kiloa enemmän väkirehua kuin säilörehuruokinnalla. Olkiruokinnalla ei edes 4 kilon väkirehutäydennys riittänyt samaan ruhotuotokseen kuin säilörehu ilman täydennystä. Kuitenkin väkirehulla saatu tuotantovaikutus osoitti. että pelkällä säilörehulla tai säilörehulla tai ja pienellä (1-2 kg/pv) väkirehumäärällä ruokittaessa eläimen kasvupotentiaalista osa jää käyttämättä. Säilörehuruokinnalla väkirehun sisällyttäminen rehuannokseen paransi myös säilörehun typen hyväksikäyttöä. Väkirehuannoksen suurentaminen lisäsi kuitenkin myös rasvan muodostusta. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että verrattaessa täyttävyydeltään toisistaan poikkeavilla rehuilla kasvatettujen lihanautojen kasvua, elopainon lisäys on huono kasvun mitta. Täyttävillä rehuilla ruokittaessa suhteellisesti suurempi osa kasvusta on ruoansulatuskanavan sisältöä kuin väkevillä rehuilla ruokittaessa. Siksi kasvua ja rehuhyötysuhdetta koskevat vertailut tulisikin tehdä ruhotuotokseen perustuen. Lisäksi tulokset antoivat viitteitä siitä, että käytössä oleva nettoenergiaan perustuva rehuarvojärjestelmä yliarvioi väkirehun todellista rehuarvoa karkearehuihin nähden.

This experiment was conducted during three consecutive years with 144 Ayrshire bulls of an initial age of 185 days and live weight of 186 kg. The experimental period lasted for 224 days. The ad libitum fed roughages were grass silage, hay and oat straw, each supplemented with four levels of concentrates, the number of treatments thus being 12. Daily supplements of concentrates were 0, 1, 2 or 3 kg on grass silage feeding, 1, 2, 3 or 4 kg on hay feeding and 2, 3, 4 or 5 kg on straw feeding. Barley was used as a concentrate on grass silage feeding, but part of it was replaced by rapeseed meal and urea in the hay and straw feeding groups to balance the nitrogen intake. An increase in concentrate intake was found to decrease the roughage intake with each type of roughage, but the total intake of dry matter (DM) was increased. Increasing the level of concentrates enhanced both the rate of daily live weight gain (LWG) and carcass gain. However, 2 kg more concentrates was needed on hay feeding than on grass silage feeding to obtain similar carcass gain. On straw feeding, 4 kg of concentrates was not sufficient to obtain a comparable carcass gain as with grass silage alone. The response to concentrate supplementation on grass silage feeding indicated, however, that the growth potential of the bulls receiving silage alone or silage with small amounts (1 or 2 kg/day) of concentrates was not completely utilized. The study showed that LWG is an inadequate measure of animal performance when diets with different fill characteristics are compared. With coarse diets, a relatively large proportion of LWG is rumen contents. Comparisons of animal performance and feed conversion should, instead, be done in terms of carcass gain.