Kasvien talvehtiminen ja sopeutuminen pohjoisissa oloissa
Junttila, Olavi (1998)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu Jukuriin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin/julkaisuun.
Junttila, Olavi
Julkaisusarja
Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A
Numero
40
Sivut
44-49
Maatalouden tutkimuskeskus
1998
Tiivistelmä
Pohjoisissa oloissa viljeltävien monivuotisten hyötykasvien on oltava riittävän talvenkestäviä. Talven aikana kasvien on kestettävä niin biologisia kuin ilmastollisia ja mekaanisia stressejä, mutta pakkasenkestävyys on monissa tapauksissa tärkein talvenkestävyyteen vaikuttavista tekijöistä. Karaistumisen ja sen purkautumisen oikealla ajoittamisella on pohjoisissa oloissa usein ratkaiseva merkitys talvehtimisen onnistumisessa. Nämä prosessit riippuvat kasvien perintötekijöistä, jotka säätelevät sitä, kuinka kasvit reagoivat lämpötilaan ja valoilmastoon. Päivänpituudella on pohjoisessa suuri vaikutus varsinkin puumaisten kasvien karaistumisen ajoittumiseen. Nykyisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää kylmänkestävyyden, kuten myös tautien kestävyyden, molekyylibiologista taustaa. Tutkimus tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia hyötykasvien talvehtimiskyvyn parantamisessa.
Collections
- Julkaisut [85839]