Varsistonhävityksen vaikutus perunan tyvimädän esiintymiseen kasvustossa ja sadossa
Virtanen, Elina; Pulkkanen, Merja; Forsman, Kristian; Rantanen, Terhi; Hannukkala, Asko (2004)
Virtanen, Elina
Pulkkanen, Merja
Forsman, Kristian
Rantanen, Terhi
Hannukkala, Asko
Julkaisusarja
Maa- ja elintarviketalous
Numero
41
Sivut
s. 45-49
MTT
2004
Tiivistelmä
Varsistonhävityksen päätehtävä on helpottaa sadonkorjuuta ja nopeuttaa kuoren kiinnittymistä ennen nostoa. Mukulakokoa säädellään istutustiheydellä ja lannoituksella. Vasta toissijaisesti siihen käytetään varsistonhävitystä. Vuosina 2001-2003 toteutettiin varsistonhävitystutkimusta siementuotantotilalla eri varsistonhävitysmenetelmillä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää varsistonhävitysmenetelmien vaikutusta tyvimätäsaastunnan ilmaantumiseen ja leviämiseen kasvustossa ja sadossa. Piilevän tyvi- ja märkämädän esiintymistä tutkittiin erilaisilla PCR-menetelmillä kasvukauden aikana ja sadonkorjuun yhteydessä kerätyistä verso- ja mukulanäytteistä. Myös näkyvät tyvimätäoireet ja sadossa esiintyneiden bakteerimätien määrät havainnoitiin. Piilevää tyvi- ja märkämätää esiintyi tuotanto-olosuhteissa tutkimusvuosina niin vähän, ettei varsistonhävitysmenetelmien vaikutuksista tyvimätäsaastuntaan tai sen leviämiseen voitu tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Viljelyteknisenä toimenpiteenä varsistonhävityksellä pystytään helpottamaan sadonkorjuuta, nopeuttamaan kuoren kiinnittymistä ja säätelemään sadon mukulakokojakaumaa.
Collections
- Julkaisut [84904]