Naudan lietelanta nurmen suojakasvin lannoitteena

MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla Ruukissa selvitettiin vuosina 1998 2001 kahdessa kolmivuotisessa kenttäkokeessa, miten naudan lietelannan levitysaika vaikuttaa nurmen suojakasviksi kylvetyn ja kokoviljana korjatun ohran satoon. Koealueen maalaji oli erittäin runsasmultainen karkea hieta. Lietelanta levitettiin pellolle joko aikaisin tai myöhään syksyllä tai keväällä. Aikaisin syksyllä lietelanta levitettiin ennen syyskyntöä ja myöhään syksyllä kynnökselle ennen pysyvää lumipeitettä. Aikaisin keväällä lietelanta levitettiin puolestaan ennen kylvöä ja myöhään keväällä vasta kylvön jälkeen oraalle, kun ohra oli 2 3-lehtivaiheessa. Ohra tarvitsi typpeä 80 kg/ha, ja se annettiin joko pelkästään lietelannan liukoisena typpenä tai puoliksi lietelannan typpenä ja NPK-väkilannoitteena. Väkilannoite levitettiin aikaisin keväällä. Kokoviljasato korjattiin joko taikinatuleentumisvaiheessa tai täystuleentuneena. Perustetun nurmen kasvu mitattiin korjaamalla ensimmäisen nurmivuoden ensimmäinen sato. Ensimmäinen kenttäkoe aloitettiin syksyllä 1998 ja toinen syksyllä 1999. Lietelannan levitysaika ei vaikuttanut kokoviljasadon eikä nurmisadon määrään. Typpilannoitus lisäsi ensimmäisessä kokeessa kokoviljasatoa, mutta nurmisatoon se ei vaikuttanut kummassakaan kokeessa. Kasvustojen korjuu jo taikinatuleentuneina lisäsi molemmissa kokeissa kokoviljasadon, mutta vain jälkimmäisessä kokeessa myös nurmisadon määrää. Suojavilja hyödynsi ensimmäisessä kokeessa typpilannoituksesta keskimäärin 26 % ja jälkimmäisessä kokeessa keskimäärin 14 %. Lannan levitys keväällä, jaettu typpilannoitus ja suojaviljan korjuu jo taikinatuleentuneena näyttivät tehostavan typen hyödyntämistä. Ero typen hyväksikäytössä johtui siitä, että jälkimmäisessä kokeessa maan orgaanisesta aineksesta vapautui selvästi enemmän typpeä kuin ensimmäisessä kokeessa. Runsas typensaanti johti ohran voimakkaaseen lakoutumiseen, mikä vähensi sekä satoa että typpilannoituksen hyväksikäyttöä.