Lehmien ruokinnan ja hoidon muutokset

Abstract

Karjatalous jäi perinteisessä maataloudessa maanviljelyn varjoon ja toimi vain sen välttämättömänä tukena. Talonpojat pitivät karjaa saadakseen siitä vetovoimaa peltotöihin ja tavaroiden kuljetuksiin sekä lantaa peltojen lannoitukseen. Maidon ja lihan tuotanto oli toissijainen ja myyntituloja saatiin lähinnä vain kesävoin myynnistä. Karjatalouden tutkimuksen, opetuksen ja neuvonnan päästyä käyntiin 1900-luvun vaihteessa, alkoi lehmien jalostuksen, ruokinnan ja hoidon järkiperäisen kehittämisen kausi. Järjestelmällisen tutkimuksen, opetuksen ja neuvonnan tulokset alkoivat näkyä maidontuotannossa jo 1920- ja 1930-luvuilla. Akateemikko A.I. Virtasen 1920-luvun lopulla nurmirehun säilöntään kehittämä AIV menetelmä oli käänteentekevä lypsykarjan ruokinnan strateginen valinta, jonka vaikutukset näkyvät tänäkin päivänä. Säilörehun käyttö pysyi kuitenkin 1960-luvun loppupuolelle saakka tarkkailukarjoissakin tasolla 5-10 % rehuyksiköistä. Ratkaisevan käänteen säilörehun käytön lisääntymisessä sai aikaan joka tilalle sopiva nurmirehun korjuu- ja säilöntätekniikka. Säilörehun tuleminen lehmien perusrehuksi 1970-luvun lopulla muutti sekä navettarakennusten ulkonäköä että sisutusratkaisuja. Säilörehun runsas syönti edellytti vapaata ruokintaa ja lyhytparsi syrjäytti pitkän parren. Uusin vaihe navettojen rakentamisessa on siirtyminen parsinavetoista pihattonavetoihin. Lypsytekniikka on käynyt vuosisadan aikana muutoskaaren käsilypsystä lypsyrobottiin Tilasäiliöt yleistyivät 1970-luvulla ja lypsyasemat alkoivat saada suosiota 1980-luvulla. Uusin kehitysvaihe on lypsyrobottien invaasio Suomeen. Rehujen jakoon toi mullistuksen tietotekniikan käyttöönotto 1990-luvulla. Väkirehujen jaossa on edetty karjanhoitajan kauhamenetelmästä väkirehunjakovaunujen ja rehukuljettimien kautta ruokintarobotteihin ja väkirehukioskeihin. Vuonna 1995 otettiin käyttöön muuntokelpoiseen energiaan perustuva rehuyksikköjärjestelmä ja valkuaiselle OIV-PTV-järjestelmä. Ne antavat entistä paremman pohjan eläinten tarvetta vastaavan ruokinnan järjestämiseen, mikä alentaa ruokintakustannuksia ja vähentää ympäristöä kuormittavien ravintoaineiden, esim. typen hukkaa. Tietotekniikkaa on käytetty hyväksi ruokinnan suunnittelussa jo kolme vuosikymmentä. Uusimman mahdollisuuden karjakohtaisen maidontuotannon seuraamiseen tarjoaa MAITOISA-ohjelma. Se paljastaa ruokinnan tai hoidon mahdolliset puutteet hyvin havainnollisesti. Myös karjan terveyden tarkkailua kehitetään jatkuvasti entistä informatiivisemmaksi. Lypsykarjatilojen määrän ennustetaan edelleen vähenevän ja jossain määrin myös lehmämäärän. Karjakoko on voimakkaassa kasvussa, mikä näkyy navettarakentamisessa. Nurmirehu säilyttänee sisäruokintakauden perusrehun asemansa ja korjuuketju on pitkälle koneistettu. Luomumaidolle on kasvavaa kysyntää, johon maidontuottajien on myös vastattava. Tietotekniikan hyväksikäyttö integroituu kaikkeen tilatason toimintaan. Lypsykarjayrittäjät ovat hyvin koulutettuja, hyviä ammattilaisia, jotka saavat uusimman tieto-taidon heti käyttöönsä. Lypsykarjatalous on jatkossakin Suomen kotieläintalouden kivijalka. Alan kilpailukyky ja yrittäjien menestyminen perustuvat jatkossakin ylivertaiseen tieto-taitoon ja osaamiseen koko tuotantoketjussa.