Peltomaiden viljavuus ja helppoliukoiset raskasmetallit

Tämä tutkimus on osa pitkäaikaisesta seurantatutkimuksesta, jonka tavoitteena oli tuottaa aikaan ja paikkaan sidottua tietoa viljelymaiden kemiallisista ominaisuuksista ja niissä ajan myötä tapahtuneista muutoksista. Kirjoituksessa esitetään tuloksia peltojen viljavuudesta ja raskasmetalleista vuodelta 1998. Tuolloin tapahtui seurantapisteiden kolmas ja viimeisin näytteidenkeruu runsaalta 700 peltolohkolta, jotka oli valittu tutkimukseen mukaan vuonna 1974 ja jotka edus-tivat koko Suomen viljeltyä aluetta kattavasti. Maanäytteistä määritettiin maalaji, pH, humuspitoisuus, johtoluku, tilavuuspaino, helppoliukoiset pää- ja hivenravinteet sekä helppoliukoiset raskasmetallit. Määrityksiin käytettiin tavanomaisen viljavuustutkimuksen maa-analyysi- menetelmiä. Saadut viljavuusluvut (analyysitulokset) ryhmiteltiin seitsemään viljavuusluokkaan, jotka ovat huono, huononlainen, välttävä, tyydyttävä, hyvä, korkea ja arveluttavan korkea. Tavoiteltava viljavuusluokka normaaliviljelyssä on tyydyttävä. Viljavuustutkimuksen tulkinnan mukaan huomattava osa suomalaisista viljelymaista oli vuonna 1998 edelleen melko happamia ja vähäravinteisia sekä pää- että hivenravinteiden osalta. Noin puolet peltojen pH- ja fosforiluvuista sijoittui nykyisen tavoitetason, viljavuusluokka tyydyttävän, alapuolelle. Kalium-, kalsium- ja booriluvuista 60-70 prosenttia ja magnesium-, mangaani-, molybdeeni-, kupari- ja sinkkiluvuista 30-40 prosenttia oli tavoitetason alapuolella. Myös suhteellisen paljon oli peltoja, joiden ravinnepitoisuudet olivat viljavuustutkimuksen tulkinnan mukaan tarpeettoman suuria. Useimpien pää- ja hivenravinteiden pitoisuusluvuista sekä myös pH-luvuista noin neljännes oli nykyisen tavoitetason, viljavuusluokka tyydyttävän, yläpuolella. Kalium- ja booriluvuista noin 10 prosenttia, fosforiluvuista lähes 20 prosenttia ja rikkiluvuista lähes 70 prosenttia sijoittui tavoitetason yläpuolelle. Neljä prosenttia fosforiluvuista oli arveluttavan korkeita. Haitallisten raskasmetallien, kadmiumin, lyijyn, kromin ja nikkelin, helppoliukoiset pitoisuudet olivat alhaisia verrattuna eräiden muiden Euroopan maiden vastaaviin pitoisuuksiin.