Kestorikkakasvit kevätviljantuotannon uhkana

Abstract

Peltojemme ongelmallisimmat kestorikkakasvit ovat juolavehnä, pelto-ohdake ja peltovalvatti. Ne ovat runsastuneet varsinkin 1990-luvulla. Nämä rikkakasvit menestyvät viljapelloilla, koska ne lisääntyvät voimakkaasti kasvullisesti juurten ja juurakoiden avulla, kilpailevat menestyksekkäästi kasvutilasta, sietävät muokkausta ja leviävät muokkausvälineiden mukana. Kestorikkakasvit aiheuttavat rikkakasviyksilöä kohti selvästi enemmän sadonmenetyksiä kuin yksivuotiset siemenrikkakasvit. Juolavehnän, pelto-ohdakkeen ja peltovalvatin kemialliseen torjuntaan on olemassa tehokkaita torjunta-aineita. Niiden valintaan ja ruiskutusajankohtaan on kuitenkin kiinnitettävä huomiota. Monesti näitä rikkakasveja torjutaan ruiskutuksilla liian aikaisin. Kemikaalittoman torjunnan kulmakivi on kunnollinen viljelykierto, jossa on mukana monivuotinen, usein niitettävä nurmi. Tällöin pelto-ohdake ja -valvatti eivät yleensä pääse lisääntymään haitallisesti. Rikkakasveja tehokkaasti varjostava viljelykasvi on oleellinen osa torjuntaa. Syysmuokkauksessa paras yhdistelmä on sadonkorjuun jälkeinen sänkimuokkaus, jota seuraa myöhäinen kyntö. Sänkimuokkaus pilkkoo juuria ja juurakoita sekä yllyttää ne kuluttamaan vararavintoja uuteen kasvuun. Myöhäinen kyntö hautaa sitten heikentyneet juuret ja juurakot. Kestorikkakasvien kemikaaliton torjunta on tehokkainta, kun niitto tai muokkaus tehdään kasvin juurten ja juurakoiden ollessa heikoimmillaan eli kompensaatiopisteessä. Tällöin juuriston ja juurakon vararavintoa on kulutettu kasvuun ja lehdet ovat yhteyttäneet melko vähän. Avokesannointiin voidaan käyttää joko väsytystaktiikkaa kompensaatiopisteessä tapahtuvilla muokkauksilla tai kuivatustaktiikkaa, jossa kestorikkakasvien juuret vedetään pinnalle kuivumaan. Väsytystaktiikka on Suomen oloissa yleensä varmempi vaihtoehto. Rikkakasveja voidaan torjua viljan riviväleistä myös harauksella. Tässä julkaisussa käsitellään myös talven vaikutusta ja biologista torjuntaa sekä esitetään yhteenveto tutkimustarpeista.

The abundance of the most problematic perennial weeds in fields in Finland - Elymus repens, Cirsium arvense and Sonchus arvensis - increased heavily in the 1990s. The success of these weed species in cereal fields is due to their vigorous vegetative growth through roots/rhizomes, successful competition for growth space and ability to tolerate soil cultivation and also through spreading by tillage implements. As counted per weed plant, yield losses caused by perennial weeds are clearly greater than those caused by annual weeds. Effective herbicides are available for controlling E. repens, C. arvense and S. arvensis but farmers should pay greater attention to the selection of herbicide and timing of treatment. In many cases the treatment is done too early to control these weeds. The foundation of non-chemical control is proper crop rotation. This should include a frequently mown perennial grass sward to prevent C. arvense and S. arvensis from increasing harmfully. Also essential is a crop which shades the weeds effectively. In autumn tillage the best combination is stubble cultivation after harvest followed by late ploughing. Stubble cultivation cuts the roots/rhizomes into pieces and stimulates new growth, thus consuming root reserves. Late ploughing then buries the weakened roots/rhizomes. Non-chemical control of perennial weeds is most effective if mowing or soil tillage is done when the roots/rhizomes of the weed are at their weakest, i.e. at the compensation point. At that point, the roots/rhizomes have largely been consumed for growth, and the amount of photosynthesis is still minor. Two tactics exist for the control of perennial weeds with bare fallow: either to exhaust them by cultivating the soil at the compensation point, or to dry them by pulling their roots/rhizomes up onto the soil surface to dry. Under Finnish conditions, exhausting tends to be more reliable. Weeds may also be controlled by hoeing between the cereal crop rows. Also discussed in this literature review are the effects of winter and the potential of biological control. A summary of research needs is presented at the end of the review.