Maatalouden ympäristövaikutusten ohjaaminen ympäristötuen avulla

Abstract

Artikkelissa "Maatalouden ympäristövaikutusten ohjaaminen ympäristötuen avulla" vertaillaan erilaisia keinoja vaikuttaa tuotantokäytäntöihin. Ympäristötuen kaltaisten, vapaaehtoiseen sopimukseen perustuvien ohjauskeinojen heikkoutena on tuloksellisuuden suuri riippuvuus sopimusehtojen onnistuneesta määrittelystä. Valtion kannalta sopimusehtojen määrittelyn vaikeus ilmenee esimerkiksi siinä, että valinnanmahdollisuuden lisääminen sopimuksissa johtaa yleensä määrällisesti parempaan lopputulokseen, mutta ei välttämättä kustannustehokkaalla tavalla. Kustannustehokkuus paranee, kun tukea kohdennetaan valikoivasti merkittävimmiksi arvioitujen ympäristöhaittojen perusteella.

The Finnish Agri-Environmental Programme (FAEP) is an example of voluntary environmental policy. This article reviews the theoretical background of a voluntary programme like the FAEP, and especially the effects of imperfect and asymmetric information on agri-environmental policy. The divergence of private and social input optima is the motivation for all environmental regulation, and the FAEP is not an exception. However, due to informational asymmetries, the first best social optimum cannot be reached. In addition, the standard agency problems of adverse selection and moral hazard are present when we use a voluntary environmental policy like the FAEP. While it may be true that by using voluntary policies the regulator can increase his information, the present system is too slow for this, if we consider other learning alternatives. A more auction-based contracting system would be more efficient in this respect. In general, we can not assert that a voluntary policy is more or less efficient than obligatory policies like input taxes. Redistributional or other social welfare goals are probably more important in Finnish agri-environmental policy choice than pure efficiency aspects.